Ensimmäinen hääpäivä

Vuosi naimisissa maailman ihanimman ja kilteimmän miehen kanssa. Tyypin, joka naurattaa minua joka päivä, nappaa illalla kainaloon ja antaa suukon aamuisin lähtiessään töihin. Tuntuu, että meidän häät olivat vasta ja nyt vuosi myöhemmin haluan palata muistelemaan tuota päivää, joka on yksi parhaista elämässäni. Varoitus, tässä postauksessa on miljoona kuvaa, sillä kuvaajamme Pauliina Tähkäpää vangitsi kaikki päivän ihanat hetket niin taitavasti, että sanoja ei juurikaan tarvita.

Minua ei ole koskaan jännittänyt ja kutkuttanut niin kuin hääaamuna. Olin koko aamun jotenkin herkistelytuulella ja R:n ajatteleminenkin liikutti. Vietimme yön eri osoitteissa,luonnollisesti. Valmistelut veivät aamupäivän ja tapasimme ensimmäistä kertaa juhlapaikalla, jossa otettiin myös first look-kuvat. Se hetki oli yksi niistä päivän ikimuistoisimmista. Kyynelkanavat aukesivat ja sydän jyskytti tuhatta ja sataa saman tien kun näin vilauksen tulevan mieheni sinisestä takista. Taustalla soi ihana ”God only knows” ja molemmilla oli kyllä itkussa pitelemistä.Se hetki, kun näimme ensimmäisen kerran, oli itselleni päivän ihanin ja tunteellisin.

Potretit otettiin Ruissalon Kuuvassa ja meillä kävi ihan mieletön tuuri, kun päivästä oli povattu sateista ja juuri potrettien aikaan oli poutaa vaikkakin tuulista. Siinä R:n kanssa seistessä ja toista tuijottellessa, ympäröivä maailma unohtui aika helposti. Välillä kuvaaja huuteli meille ohjeita, mutta enimmäkseen saimme keskittyä toisiimme ja olla vaan rakastuneita. R kuiskaili korvaani kaikkia ihania lauseita omalla huumorillaan maustettuna, joten naurunpurskahduksilta ei välillä voinut välttyä. Miljöö oli aika mahtava vai mitä?

Vihkiminen tapahtui Maarian kirkossa ja siellä kävi myös päivän ainoa pieni moka, sillä huntuni oli jäänyt juhlapaikalle. Sitä ei ehditty enää hakea, mutta eipä tuo jälkeenpäin oikeastaan haittaa. Vihkiminen oli juuri meidän näköinen ja pappi oli puheessaan huomioinut hyvin molempien persoonan. Yritin siinä jännityksessä vain keskittyä hetkeen, imeä papin jokaisen sanan ja sisäistää ne, olla liikuttumatta liikaa ja pyyhkiä välillä onnenvirnistyksen naamaltani ja ottaa tuon hetken sen ansaitsemalla vakavuudella. Vihkiminen tuntui olevan kuitenkin ohi ihan hetkessä, vaikka meillä oli sormuslupauksetkin pidentämässä kaavaa. Esiintyjä kirkossa sai meidät kyyneliin esittäessään meille ”Romanssin”. Sitten vihdoinkin oltiin naimisissa ja purskahdin onnenkyyneliin, kun ulosmarssin aikana kanttori pisti kaiken peliin ja kajautti uruilla Goldplayn ”Viva la Vidan.” (Vieläkin menee kylmiä väreitä, sitä hetkeä miettiessä.)

Juhlapaikalla oli ihanaa nähdä kaikki meidän vieraat ja päästä tervehtimään. Juhlat olivat kuitenkin ne, jotka kiisivät pikakelauksella eteenpäin ja päällimmäinen tunne tuosta kaikesta oli, että kaikki kävi liian nopeasti. Yritin jutella paljon vieraiden kanssa, olla kuvissa, syödä, olla mieheni kanssa ja välissä oli kaikki ne hauskat ohjelmat, joita meidän super häätiimi oli järjestänyt. Parasta illassa oli herkullinen ruoka, jota ehdin syödä kylläkin vain pari haarukallista ja se kun karkasimme R:n kanssa nappaamaan auringonlaskun aikaan vielä pari kuvaa, hauskat leikit ja erityisesti morsiamenryöstö, jossa Jore-karhu tiimeineen kävi hakemassa minut ja R:n piti laulaa Hunajata omalla sanoituksella saadakseen vaimonsa takaisin. Anopit ottivat mittaa toisistaan ja joutuivat laittamaan tyynyliinan paikoilleen nyrkkeilyhanskojen kanssa.

Herkistyin kauniista ja hauskoista puheista joita R, siskoni ja appiukkoni meille pitivät. Jännitin kovasti omaani, joten luin sen vain monotonisesti paperilta. Ensitanssi oli Johanna Kurkelan ”Oothan tässä vielä huomenna” ja laahus ei oikein totellut tuon tanssin aikana, mutta tunnelma oli silti ihana. Meidän bändi Viihdytin oli ihan mahtava ja tanssilattia oli koko ajan täynnä villisti kieppuvia vieraita. Itsekin olin mieheni sanoja lainaten hiukan vikuri tanssiessani. Ilta oli kuitenkin lyhyt ja juhlat loppuivat mielestäni ihan liian aikaisin.

Meidän häämme olivat niin täynnä onnea ja iloa, että olisin halunnut kerätä sitä pieneen purkkiin säilöön. Olen tässä vuoden aikana haaveillut useasti palaavani edes pieneksi hetkeksi tuohon ihanaan iltaan, jolloin mekot ja takinhelmat villisti liehuivat tanssilattialla,hehkulamput valaisivat pimeää iltaa, eucalyptusköynnökset tuoksuivat, ruoka maistui, puheensorina pulppusi, nauru raikui, viini virtasi ja kaikilla oli hauskaa.

Joten kliseisesti voin todeta tuleville morsiammille, että nauttikaa ihan oikeasti jokaisesta hetkestä!