Elämäsi tärkeimmän ihmissuhteen näet silloin, kun katsot peiliin

IMG_2754.JPG

Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa postauksen, jossa tekisin tutkimusmatkan itseeni. Kertoisin hiukan syvemmin asioista, samalla kun pohdin vastauksia itse. Kaikki me kaipaamme sisäistä mielenrauhaa ja tasapainoa. Tunnen vahvasti, että olen siinä asiassa matkalla oikeaan suuntaan. Olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Ymmärrän vihdoin, että riitän sellaisena kuin olen. Aika kliseistä eikö? Anna kun avaan aihetta vähän.

Viimeiset vuodet ovat pakottaneet tutkimaan itseäni tarkemmin. Noiden vuosien aikana olen kasvanut kaikkein eniten ja uskokaa pois, välillä se on tehnyt aika kipeää. Mutta sellaisessa tunnemyrskyssä, jonka esimerkiksi uusperhe tuo mukanaan, on vain pakko katsoa välillä peiliin. Nyt kun yhteiseloa on takana jo useampi vuosi, olen oppinut itsestäni monenlaisia asioita. Osasta olen ylpeä, osasta en pidä yhtään, mutta olen myös oppinut, etten voi asialle mitään. Elämäntilanteeni on opettanut minulle aivan valtavasti siitä, millainen minä olen. Uusperheestämme haluan kertoa vielä toisena kertana lisää, koska mielestäni se ansaitsee paljon enemmän huomiota, kuin maininnan sivulauseessa. 

Millainen olen nyt 29-vuotiaana? Mitä luonteenpiirteitä olen löytänyt itsestäni vuosien varrella? Mistä olen ylpeä? Mitkä tuntemukset eivät ehkä ole niin miellyttäviä, mutta hyväksyn myös ne sellaisena kuin ne ovat?

IMG_2758.jpg

IMG_2829.JPG

Olen vaatimaton

Olen sellainen tyyppi, joka nauttii eniten pienistä ja yksinkertaisista asioista. En tykkää olla esillä tai huomion keskipisteenä. Olin lapsena enemmän huomionhakuinen, mutta nykyään tykkään pysytellä taustalla. Isoissa ja vieraissa ihmisjoukoissa olen hiukan hermostunut ja huomaan sen usein jutellessani muille samalla, kun pakonomaisesti suin hiuksiani. Välillä hämmennyn, jos joku sanoo muille minusta jonkin kehun. Tykkään siitä, että asiat ovat tasapainossa. Olen huomannut, että hakeudun myös urallani sellaisiin ammatteihin, jossa johtamisen hoitaa joku muu kuin minä. Minut saa tyytyväiseksi pienillä asioilla.

Olen suurpiirteinen

Sekös välillä saa puolison ärsyyntymään. Haluan saada asiat valmiiksi nopeasti. Olen aikamoinen hälläväliä ihminen, sillä minulle ”vähän sinne päin” on ihan riittävä. Tämä tosin mahdollistaa sen, että saan halutessani paljon aikaan lyhyessä ajassa.

Olen kotihiiri

Minuun pätee täydellisesti sanonta: ”Borta bra men hemma bäst.” Täältä blogin puoleltakin monelle on varmasti käynyt selväksi, kuinka tärkeä koti minulle on. En väitä etteikö välillä olisi kiva heittää korkkarit jalkaan ja lähteä ulos tai matkustella ja nähdä maailmaa, mutta silti paras hetki on aina kun palaan kotiin. Tämä nykyinen koti on monella tapaa noussut jo lyhyessä ajassa tärkeimmäksi kodiksi, jota minulla on koskaan ollut. Haluan panostaa siihen, millaista kodissa on. Minulle on tärkeää sisustaa siitä omannäköiseni paikka.

IMG_2923.JPG

IMG_2919.JPG

Olen luonnonläheinen

Rakastan tyyntä hiljaisuutta, hiljaa huojuvia puita, metsän tuoksua ja sieltä kuuluvia ääniä. Sitä miten sammal rapisee jalkojen alla ja lehdet kahisevat tuulessa. Metsä on minun paikkani. Erityisesti syksyisin katoan sinne useiksi tunneiksi ja vaellan synkkienkin paikkojen läpi etsiessäni sieniä. Joskus siellä yksinoleminen pelottaa jos antaa mielikuvituksen päästä täysin valloilleen oksien rapinoita kuunnellessa. Useinmiten metsä on kuitenkin paikka, jossa voin rauhoittua. Luonto ja sen värimaailma ja materiaalit näkyvät myös kotona. Suosin vaatteissani pehmeitä ja maanläheisiä värejä kuin itsestään ja en tunne oloani kotoisaksi kirkkaisiin neonväreihin pukeutuneena.. 

 

Olen kärsivällinen

Kun mietin tätä käsitettä, hylkäsin sen aluksi, sillä osaan olla myös äkkipikainen ja suutun pienestä. Mutta kuitenkin tunnen olevani loppujen lopuksi elämässäni todella kärsivällinen. Olen joutunut uusperheen myötä oppimaan paljon asioita ja se, etten pysty vaikuttamaan asioihin, on yksi suurimmista opeista. Olen luopunut monista asioista rakkauden vuoksi. Silti olen pysynyt mieheni rinnalla. Silti edelleen kärsivällisesti odotan. Väitän, että olemme nyt hyvässä vauhdissa matkalla kohti sellaista elämää, josta olen haaveillut. Ulkopuoliset ovat pikkuhiljaa haihtuneet taka-alalle ja pääsevät vaikuttamaan elämäämme entistä vähemmän. Mutta se on vaatinut valtavasti kärsivällisyyttä.

Olen introvertti

Introvertti ihminen pitää enemmän itsenäisestä toiminnasta, kuin sosiaalisesta. Näin kertoo Wikipedia. Ystävät ja sosiaalinen elämä on minulle toki todella tärkeää, mutta sitäkin enemmän nautin ajasta, jolloin saan olla yksin. Parhaiten se ilmenee silloin kun menen metsään. Se on paikka, jossa haluan useimmiten olla yksin. Uskon, että introverttiys johtuu osittain myös ammatistani, jossa olen työpäivän aikana useiden kymmenien ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa ja meteli on todella kova. Olen lisäksi uusien ihmisten kanssa ensin hiukan varautunut ja seuraan tilanteita mielummin sivusta, kuin olen niiden keskellä. Joskus huomaan tiettyjen ihmisten kanssa, etten osaa olla heidän kanssaan luonnollisesti ja oma itseni. Silloin tunne oloni kiusaantuneeksi. Olen myös huono päästämään ihmisiä lähelleni, olivatpa he sitten aikuisia tai lapsia. Haluaisin oppia paremmaksi siinä ja päästää heitä tutustumaan enemmän omaan itseeni. Välillä on vähän yksinäistä olla introvertti.

Olen rauhallinen

Verkkainen, ehkä vähän laiskakin. Pidän hiljaisuudesta ja tietynlaisesta seesteisyydestä. Osaan toki hullutella ja hassutella kun sille päälle satun, mutta enimmäkseen olen rauhallinen tyyppi. Tai sanotaan näin, että olen rauhoittunut aika paljon viime vuosina. Arvostan omaa aikaa ja sitä, että saan olla rauhassa omien ajatusteni kanssa. Pidän kuitenkin myös ihmisistä, jotka ovat energisiä ja huomion keskipisteenä. Heidän tekemisiään ja itsensä esiintuomista on kiva seurata, mutta se ei ole minulle kovin luonnollista. Olen siis ehkä vähän ujo. 

 

IMG_2921.JPG

Olen visuaalinen

Rakastan kauniita asioita ja haluan niitä ympärilleni. Sisustaminen, valokuvaus ja piirtäminen ovat minulle tapoja tuoda lisää kauneutta maailmaani. Minulle kauniit asiat ovat enimmäkseen aineettomia enkä pidä ylimääräisistä tavaroista kotonani. Ne kauniit esineet ja asiat, jotka olen elämääni kelpuuttanut, pysyvät siinä todennäköisesti vuosikymmeniä. Rakastan vanhoja tavaroita, luonnonläheisiä sävyjä ja minulle on lisäksi suuri merkitys sillä, miltä jokin materiaali tuntuu. Aistin ympärilläni olevia juttuja paljon myös koskettamalla. Jostain syystä mattaiset ja himmeät pinnat miellyttävät minua erityisesti ja valitsen niitä aina mielummin kuin kiiltäviä. Tämä on vähän erikoinen mieltymys ja näkyy meillä mm. keittiön kaapeista löytyvinä pahvisina pakkausmateriaaleina. R on pistänyt merkille tämän ja on mielestäni aika huvittavaa, että myös hän on huomannut minun valitsevan mielummin ”pahvipakkauksia” niinkuin hän niitä nimittää. Sisustuksessa minulle tärkeää on värien harmonia ja että asiat sointuvat toisiinsa.

Olen suunnitelmallinen

Horoskooppimerkkini härän luonnekuvaus sen joskus ilmaisi parhaiten: ”Härkä haluaa juurruttaa elämänsä mahdollisimman turvalliseen ja kiinteään kasvuympäristöön.” Tämä lause kuvaa itseäni täydellisesti. Haluan tuntea, että minulla on ohjat käsissäni ja tiedän mitä odottaa tulevalta. Siksi esimerkiksi äkilliset muutokset missä tahansa aikatauluissa ( on se sitten tytön hoitovuoron vaihtuminen tai työajanlyhennyksen peruuntuminen) aiheuttavat minussa ärsytystä. En pidä extempore-sanasta ja sen tuomista nopeista muutoksista. Jos arjessa on tietyt rutiinit kohdillaan, elämä on hyvää. Tykkään suunnitella elämääni aina mahdollisimman pitkälle ja olla perillä siitä, mitä on odotettavissa.

IMG_2749.JPG

Olen vahva

Tällä en tarkoita nyt fyysistä vahvuutta, sillä sitä minulta löytyy hiukan vähemmän. Olen kuitenkin käynyt jo elämässäni läpi paljon asioita ja selviytynyt niistä. Osa niistä on ollut rankkojakin. Jokainen juttu on kuitenkin opettanut minulle jotakin itsestäni ja ympärilläni olevista ihmisistä. En anna muiden kohdella itseäni enää ihan miten tahansa ja olen oppinut pitämään puoliani. 

Olen tärkeä

On vain yksi kaltaiseni ihminen. Muista sinäkin arvostaa itseäsi tuollaisena kuin olet.

Suhteet Oma elämä Syvällistä