Joulu ja lasten kertakäyttökulttuuri
Nyt joulun aikaan, kun kulutushysteria käy kiihkeimillään ihmisten tuhlatessa veronpalautuksia joululahjoihin, olisi hyvä pysähtyä miettimään, että mitä sitä ihan oikeasti tarvitsee. Tänä jouluna olen itse ostanut enismmäistä kertaa minimaalisen vähän lahjoja kenellekkään. Sovimme jo hyvissä ajoin perheen kesken, että lahjat ostetaan vain lapsille ja olen ainakin itse pitänyt kiinni tästä sopimuksesta. Lapsillekin voi silti antaa jotakin järkevää kaiken sen turhan krääsän tilalle, joka unohtuu nopeasti huoneen nurkkiin.
Meillä on tänä vuonna toivottu eniten LOL-palloja, joista paljastuu pieni keräilynukke ja koko jutun juju taitaa olla siinä pienen hetken kestävässä jännityksen tunteessa, kun pallosta ei päältä päin voi nähdä, mikä nukke sisältä löytyy. Siihen se sitten jääkin. Tiedän nyt jo, että nuo nuket on ainakin meillä unohdettu parin viikon sisällä. Keskustelimme juuri tytön kanssa viime vuoden lahjasta, jota hän toivoi ”enemmän kuin mitään muuta”. Pukki toi miljoona muoviosaa sisältävän kuppikakkukoneen, jolla tehdään muovailuvahasta leivoksia. Tuo kirjava muovihökötys on pölyttynyt hyllyllä jo monta kuukautta… On tosi vaikea opettaa lapselle kestävän elämäntavan perusasioita, kun samalla kaikkialla tuntuu vallitsevan kauhea kertakäyttökulttuuri. Työssä lasten parissa olen huomannut erityisesti viime vuosina, että lapset kyllästyvät nykyään nopeasti kaikkeen. He eivät jaksa katsoa elokuvaa, koska ovat tottuneet selaamaan Netflixiä ja valitsemaan sieltä 10 minuutin aikana kolme eri ohjelmaa. He eivät jaksa kuunnella satuja, koska niissä ei ole kuvia ja muita ärsykkeitä tarpeeksi. Tekeminen on niin sanotusti liian rauhallista ja yksitoikkoista heille. Lastenohjelmistakin kiinnostavat eniten ne, missä mäiskitään, huudetaan ja riehutaan eniten. Leluista pitää lähteä ääntä, hajuja, valoja ja värejä mahdollisimman paljon. Leikit eivät ole enää niin pitkäkestoisia kuin ennen, kun lapset pystyivät keskittymään nukkekoti- tai kotileikkeihin. He tarvitsevat paljon ärsykkeitä ja vaihtuvia tilanteita pysyäkseen tyytyväisinä ja tämä näkyy jatkuvana levottomuutena ja kykenemättömyytenä rauhoittumiseen.
LOL-pallojen lisäksi olen törmännyt jo ainakin kahteen muuhun lahjaideaan, jotka ovat aiheuttaneet minussa lähinnä surua ja kauhistusta. Omassa työssäni kuulen näin joulun alla aina parhaimmat lahjatoiveet 7-vuotiailta ja sen mikä on joka vuosi se siistein juttu. Tänä vuonna tytöt toivovat erityisesti omaa Poopsie slime unicornia, joka on kaunistelematta sanottuna tyttö, jolla kasvaa sarvi päässä ja se paskantaa glitteriä pottaan. Koska glitterulosteesta on tullut hitti? Toinen lahjaidea, joka on tehnyt minut järkyttyneeksi on Aqua Dragons. Lapsi voi kasvattaa omia vedeneliöitä omassa muovisessa miniakvaariossa ja ”seurata läheltä vesieliöiden kasvua ja kehitystä”. Jos mietin meille tuota pikkuakvaariota, niin nuo eliöparat kuolisivat parissa viikossa, koska tyttö unohtaisi hoitaa niitä. Jotenkin tuo elävien eläimien (ovatpa ne sitten kuinka pieniä tahansa) myyminen leluna lapsille kuulostaa kauhealta.Se, että ne ovat osa lelupakkausta! Mutta mitäpä siitä, jos pienet vesieliöt kuolevat, koska ne voi heittää sitten paketteineen päivineen roskikseen ja etsiä tilalle jotakin uutta. Miten lapsia tuolloin opetetaan kunnioittamaan jokaista elävää olentoa?
Ratkaisin itse lahjarallin tänä vuonna siten, että olen tehnyt kaikille kummi-, bonus- ja siskonlapsille itse lahjakortit, joilla he pääsevät viettämään päivää kanssani Hoplopissa, Mehukattimaassa tai vastaavassa. Tytölle ostin lisäksi pahvisen rakennus-setin, josta voi askarrella pienen linnan (näitä myytiin Lidlissä ainakin vielä marraskuussa). Jos nyt jo tässä vaiheessa leluteollisuus aiheuttaa itselleni harmaita hiuksia, mitä se tuleekaan olemaan siinä vaiheessa, kun oma lapseni olisi leikki-iässä? Toivon totisesti, että ihmisten ajattelutavassa jokin muuttuu ja tavarasta tulee uusi pahe, jota paheksutaan ja pyritään välttämään.
Huh! Sainpas tämän pois sydämeltäni.
p.s Ja kyllä. Pukinkontissa on myös pari LOL-palloa..