Kesäsää lämmittää
Lämpömittari on näyttänyt jo pari viikkoa reilusti yli 20 astetta ja parina päivänä lähes 30 astetta. Jotenkin tällaiselle aina pahimpaan varautuvalle suomalaiselle luonteelle on tosi vaikeaa ymmärtää, että nyt on kesä. En ole vieläkään laittanut talvivaatteita varastoon, koska pelkään, että tämä onni vielä kääntyy. Tuntuu ihan uskomattomalta kun vilkaisee seuraavan viikon sääennustetta ja siellä lupaillaan pelkkää aurinkoa ja hellettä edelleen, vaikka tästä superkesästä on saatu nauttia jo hyvä tovi. Olen jo aamuisin siirtänyt lenkit metsätielle, josta pääsee lenkin päätteeksi käteväsi pulahtamaan uimaan hiekkakuopalle. Se on ihan parasta. Olen jo kerännyt mustikanvapuja kotiin ja pihan syreeniaita alkaa kukkia ja tuoksua. Piha vihertää niin kauniisti. Kasvimaallakin tapahtuu ja pienet perunan ja herneen versot ovat puskeneet tiensä mullan läpi kohti aurinkoa.
Me ollaan vietetty uskomattoman paljon aikaa takapihalla ja ylipäätään ulkona touhuten kaikkea mahdollista. Sen huomaa illalla päivettyneestä naamasta ja kipeistä lihaksista. Vasta sohvalle rojahtaessa tajuaa, ettei ole istunut koko päivänä. Sitä on ihan huomaamattaan aktiivisempi kun takapiha on niin ihana. Onneksi oma työkin tarjoaa mahdollisuuden ulkoilla niin paljon kuin haluaa. Ollaan oltu lasten kanssa ulkona 4-5 tuntia päivässä. Nyt pitää nauttia kaikista aurinkoisista ja lämpimistä päivistä töissä, sillä kyllä sitä puolestaan saa sitten talvella taas kärvistellä loskakelissä.
Alkuviikosta olen ottanut pikkuhiukkasen takapakkia kun flunssa tekee tuloaan. Kävi vielä niin ikävästi, että Sulo naapurin koiran pelästyttämänä raapi käteni haavoille ja joudun nyt tulehduksen pelossa skippaamaan aamu-uinnit hetkeksi. Ihan perus meikäläisen tuuria, että helle hellii meitä, eikä uimaan ole asiaa… Kesälomaan on enää kaksi viikkoa aikaa ja en malttaisi odottaa. Toivottavasti kesäkuu olisi poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen. Tosin ei kesäsateessakaan mitään vikaa ole kunhan se ei jatku päiväkausia. 🙂
P.s Kuvat on eiliseltä kun kävelin Turussa ihanaa jokirantaa pitkin.
Ihanan aurinkoista päivää!