Lankalauantai ja päiväreissu Porvooseen

Leppoisaa lankalauantaita!

Lähdettiin aamulla huristelemaan kohti Porvoon vanhaa kaupunkia ja sen pieniä putiikkeja,kahviloita ja ravintoloita, joista olin kuullut jo etukäteen paljon hyvää. Sää on hellinyt meitä koko viikon eikä lankalauantai ollut poikkeus, vaan reissulle sai vetää jo kevät-takin niskaan. Vanhaan kaupunkiin oli helppo tulla omalla autolla ja ilmaisia parkkipaikkoja oli paljon. Aloitettiin kiertelemällä kaduilla ja haistelemalla yleistä tunnelmaa ja vaikka kaupunkiin oli tullut jo jonkun verran turisteja, kaikkialla oli silti mukavan rauhallista.

Muutamia ihania kauppoja joissa ehdin vierailla, olivat mm. maailman ihanin lelukauppa Riimikko sekä suomalaista designia myyvä Design Deli. Lisäksi tutustuimme siirtomaatavaraliike Skafferin herkkuihin, joista jäin kaihoisasti kaipaamaan herkkuja, teetä ja kahvia kotiinviemisiksi. Kävimme myös Brunbergin tehtaanmyymälässä katselemassa, mutta en ostanut sieltäkään mitään (mikä minua oikein vaivaa?!). Kaupungista löytyi myös upeita antiikkikauppoja ja monenlaista sisustustavaraa myyviä puoteja. Jokainen putiikki oli nähtävyys jo itsessään ja narisevissa puutaloissa vaan on sitä jotakin. Kaikkien liikkeiden tavarat oli laitettu kauniisti esille ja tällaiselle visuaaliselle tyypille ihailtavaa ja hypisteltävää olisi ollut vaikka ja kuinka! Vanhassa Porvoossa on myös pari kiinnostavaa museota, jotka olisi kiva kiertää ajan kanssa. Kiinnostavia kohteita olivat esimerkiksi Raatihuoneen museo, Runebergin koti sekä nukke- ja lelumuseo.

Nälkä yllätti matkalaiset myös tälläkin reissulla ja aluksi olimme harkinneet nauttivamme brunssin esimerkiksi Vanhan Porvoon Glassikossa, josta olen kuullut paljon kehuja. Päädyimme kuitenkin kellon vilistäessä kauheaa vauhtia Brazzerie L’amouriin herkuttelemaan pizzoilla eikä kaduta yhtään. Pizzat olivat todella hyviä ja kohtuuhintaisia. Jälkkärit haettiin mistäs muualtakaan kuin Porvoon jäätelötehtaan pienestä kojusta. Suosittelen ehdottomasti, sillä reilulla 4 eurolla sai valita montaa makua pieneen kippoon. Itse kokeilin hasselpähkinä-, rubiinisuklaa- ja mustikkajäätelöä ja jokainen maku vei kielen mennessään. Muita ravintoloita ja kahviloita, joita olisin halunnut kokeilla, olivat esimerkiksi Café Postres, Porvoon Paahtimo ja  Meat District.

Vanhassa Porvoossa vieraillessa kannattaa ehdottomasti olla ajoissa liikkeellä ja varata reilusti aikaa, jotta ehtii nähdä kaikki ihanat paikat. Vaikka alue on suhteessa melko pieni, nähtävää on silti paljon ja minun olisi tehnyt mieli herkutella useammassa kahvilassa, koska ne kaikki olivat niin houkuttelevia. Liikkeet menevät viikonloppuisin kiinni jo 15-16 aikaan ja me olimme tällä kertaa paikalla vasta klo 13 aikaan, joten kiertelyyn ja putiikeissa  vierailuun jäi aikaa vain pari tuntia.

Olen jo pitkään suunnitellut omaa kesälomareissua, johonkin kotimaan kohteeseen, joten Porvoo on kyllä ehdottomasti hyvä vaihtoehto pienelle irtiotolle. Olen matkustanut yksin tosi vähän ja jostain syystä haluan ensi kesänä toteuttaa tällaisen ”vain kirja ja minä”-omatoimimatkan, jossa voin kupeksia kahviloissa ja eksyä pikkupuotien uumeniin koko päiväksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *