Liikuntalajien viisi lempparia

Kävely: Suosikkini numero yksi, koska sitä voi tehdä melkein milloin ja missä vain. Käveleminen ei maksa mitään ja sitä voi tehdä yhdessä ystävän kanssa tai omassa rauhassa. Omilla lenkeilläni on usein mukana äänikirja ja aika kuluu kuin siivillä silloin kun on jännittävä tarina kesken.

Uinti: Tämä on sellaista perinteistä rintauintia enkä ole mikään kovin nopea uimari, mutta olen aina tykännyt vedenalaisesta maailmasta ja sukeltelusta, joten uiminen on aika kivaa myös aikuisiällä. Ja tietysti se, että pääsee saunaan uinnin jälkeen. Pimeään aikaan se on myös varsinaista valohoitoa ja jouluisin osallistun aina ihanan tunnelmallisiin kynttiläuinteihin.

Ryhmäliikunta: Tähän minulla on sellainen viha-rakkaus-suhde. On ihanaa käydä pumpissa kun sitä tekee säännöllisesti, mutta kun joutuu pitämään taukoa vaikka sairastelun vuoksi, on tunneille lähteminen aivan kamalaa! Siihen touhuun pitää vain saada sellainen kunnon rytmi. Kivoilla ohjaajilla on myös suuri vaikutus.

Metsäily: En oikein tiedä lasketaanko tämä liikuntalajiksi, mutta menköön. Olen metsäihminen. Se on lempipaikkani maailmassa. Syksyisin kun sienikausi on parhaimmillaan, häviän moneksi tunniksi tuttuihin metsiin ja kerään sieniä enemmän kuin sukulaiset jaksavat syödä. Metsissä kulkeminen on rentouttavaa. Olen miettinyt, että suunnistus tai geokätköily voisivat olla minun juttujani.

Haluaisin sanoa, että viides suosikkilaji on hiihto, koska se näyttää vaan niin nautinnolliselta. Pitkän hiihtolenkin jälkeen on ihana tulla kotiin syömään kuumaa keittoa tai mennä viluisena saunaan. Mutta totuus on, että olen aivan surkea hiihtämään! Joka talvi suunnittelen hiihtolenkkiä ja intoilen sitä jo etukäteen, mutta se on aina ihan kauheaa. Olen lapsesta asti harrastanut sellaista hiihtotekniikkaa jossa mennään yksi liuku eteenpäin ja kaksi taakse. Olin aina hiihtokisojen viimeinen. Kerran voiton kisoissa hopeaa, koska ikäluokassani oli vain kaksi osallistujaa. Mutta ehkä tämä laji on sellainen jonka aion vielä joskus oppia. Ja nyt puhun siis hiihtämisestä luonnon helmassa tai vähintään maaseudun hiihtokeskuksessa eikä missään kamalassa kaupungin hiihtomadossa, yöks. En yhtään ihmettele, että laturaivo yllättää hiihtäjät kun kilometrin lenkille tunkeutuu samanaikaisesti 500 ”osaajaa” ja myös ne vähemmän lajia harrastavat. Meidän nykyisen kodin vieressä on tällainen latu ja olen käynyt siellä kerran. Se on kuin yrittäisi mopoautolla moottoritielle..