Maistuvat sämpylät

IMG_5521.JPG

Heippa perjantaihin!

Viikonlopun kunniaksi haluan jakaa tiedän kanssanne reseptin, jolla saa tehtyä nopeasti ja vaivattomasti herkullisia sämpylöitä. Lopputulos oli myös raadin mieleen ja se katosi aika nopeasti parempiin suihin. Meillä syötiin sämpylät tällä kertaa kasvissosekeiton kanssa. Itsetehtyjen sämpylöiden tuoksu muistuttaa minua omasta isoäidistäni, joka oli välillä meitä lapsia vastassa koulupäivän jälkeen. Niitä herkkuleipiä syötiin sitten mahat piukeina maitolasillisen kanssa ja luettiin Aku ankkaa. Toinen ruoka, jonka VAIN mamma osasi tehdä on keitetyt nakit, joita syötiin siellä ollessa usein. Vielä aikuisenakin toivon joulupöytään keitettyjä nakkeja, koska ne kuuluivat lapsuuden lempiruokiin.

Tässä ohje yksinkertaisuudessaan:

5 dl kädenlämpöistä vettä

1dl maitoa

25g hiivaa

2 tl suolaa

1 rkl hunajaa

12 1/2 dl vehnäjauhoja ( korvaan osan sämpyläjauhoilla)

vehnäjauhoja leipomiseen

1. Mittaa vesi ja maito astiaan. Murenna hiiva eri astiaan ja lisää suola sekä hunaja. Kaada sekaan vähän maitovettä. Sekoita hiiva ja lisää loput maitovedestä. Sekoita joukkoon lopuksi jauhot muutamassa erässä.

2. Vaivaa löysäksi leipätaikinaksi. Taikina on sopivaa, kun se juuri ja juuri irtoaa kulhon reunoista. Ripottele lopuksi taikinan päälle pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja kohota vedottomassa paikassa ( esim. mikrossa) liinan alla 1- 1,5 tuntia.

3. Kuumenna uuni 240-250 asteeseen. Ripottele vehnäjauhoja pöydälle ja kumoa taikina niiden päälle. Taikinaa ei vaivata, vaan ilmakuplat saavat jäädä taikinaan.

4. Ripottele pari ruokalusikallista vehnäjauhoja taikinan päälle ja taputtele taikinaa käsillä varovasti. Leikkaa taikina ( esim. nuolijan kanssa) 3-4 suikaleeksi ja suikaleet vielä 2-3 osaan. Yritä saada paloista mahdollisimman samankokoisia. Nosta palat leivinpaperilla suojatulle pellille.

5. Paista sämpylöitä uunissa 15-20 minuuttia. Anna sämpylöiden jäähtyä ilman liinaa, että kuoresta tulisi mahdollisimman rapea.

Ei muuta kun herkuttelemaan 🙂

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *