Mistä haaveilen?

  • Olisi kiva edetä valokuvaamisessa harrastelusta seuraavalle tasolle ja tehdä pieniä työkeikkoja. Tiedän, että osaan jo valokuvaamista jonkin verran ja minulta löytyy silmää kuvakulmille, mutta oppimista olisi vielä tosi paljon. Yksi asia joka jarruttaa tätä unelmaani suuresti on se, että minulta puuttuu kokonaan kunnon kalusto ja siihen saisi upotettua pienen omaisuuden. Toistaiseksi jatkan siis valokuvaamista vain blogin parissa.
  • Oma kukkakauppa. Olisipa hienoa tehdä itse kimppuja ja uskon, että omasta tyylistäni tykkäisi moni muukin. Tekisin kaikille upeita viikonloppukimppuja, kransseja ja myisin ihania erilaisia kukkia ja kasveja. Pitäisi opiskella tosin vähän sidontaa ennen kuin voisin pistää putiikin pystyyn. Minun kaupassani ei olisi sateenkaarenvärisiä gerberoita vaan kauniita, yksinkertaisia ja sisustukseen sopivia sävyjä, luonnon värejä, heiniä ja niitä ihania vihreitä oksia joka lajia.
  • Ilmojen kylmetessä kaipaan aina reissaamaan lämpimään. Olisipa ihana nauttia viikko tai kaksi etelän auringon alla. Meidän häämatka Kroatiaan oli niin kiva, että voisin lähteä Makarska Rivieralle vaikka heti. Siellä uittaisin varpaitani kirkkaassa vedessä, kävisin luonnonpuistoissa ja istuisin mieheni kanssa illallisella tutun hotellin parvella. Se vasta olisi elämää!
  • Toisaalta taas lämpimästä kylmään. Olisi ruska-aikana ihana lähteä Lappiin ja vuokrata mökki viikoksi. Patikoida oikein kunnolla, syödä laavulla ja seikkailla upeissa maisemissa. Täällä etelässäkin ruska oli kaunis, mutta ei se ole mitään verrattuna Lapin lumoon. Olen käynyt pohjoisessa aina vain kevät-talvella laskettelemassa, joten syksyn tai kesän aikaan tehty reissu sinne olisi uusi kokemus.
  • Oma vanha maalaistalo. Tiedän ihan tarkalleen miten sen sisustaisin ja kuinka upeaa siellä olisi asua. Siinä vanhassa talossa olisi kauniit suuret ruutuikkunat ja ikkunalaudat, kylmä kuisti ja hirsiseinä. Sinne haalisin vanhoja kauniita kalusteita ja kasan lampaantaljoja. Kissoja olisi ainakin kolme ja lampaitakin haluaisin. Sieltä sitten kirjoittelisin sisustusaiheista blogia ja kutsuisin kaikki sukulaiset jouluksi (joka olisi aina valkoinen) meille. Ja tähän unelmaan eivät kuulu vetoisat lattiat tai jäätyneet putket puhumattakaan lämmityskuluista!
  • Olisi mahtavaa olla taitava kädentöissä. Sitoisin hienoja makrameita ja neuloisin palmikkovillapaitoja tuosta vaan. Tämä ei olisi kyllä mikään mahdoton haave jos olisi aikaa neuloa. Aloittamani villasukka on edelleen kantapää-vaiheessa, koska aikaa on niin hintsusti sen kutomiseen. Meidän kylällä oli tarjolla makramee-kurssi, mutta se oli tylsästi juuri sellaiseen aikaan etten töiden vuoksi päässyt osallistumaan.
  • Haaveilen päivään lisää tunteja. Olisi aika rentoa jos vuorokaudessa olisi 36 tuntia, jolloin kotoiluun, ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen olisi aikaa paljon enemmän. Käyttäisin ylimääräiset tunnit siihen, että nukkuisin pitkään, kokkaisin jokaiselle päivälle hyvää ruokaa, harrastaisin ja olisin läheisten ihmisten kanssa enemmän. Viikonloput tuntuvat nykyään hujahtavan ihan hetkessä, koska minulla on menossa loputon kaappien järjestelyprojekti ja lisäksi haluaisin ehtiä enemmän luontoon, kyläillä ja rentoutua.
  • Haluaisin joskus käydä shoppailemassa ilman, että minun tarvitsee miettiä rahaa. Voi miten nauttisin päivän verran siitä, että voisin hankkia mitä tahansa. Enkä tarkoita nyt mitään huvijahteja tai miljoonataloja vaan ihan vaan laadukkaita vaatteita, kosmetiikkaa ja sisustusta. Tyhjentäisin ainakin Loviisan aitan Ruskolla totaalisesti. Kaikki mitä siinä ihanassa aitassa myydään, on täydellistä.

Tätä olikin paljon vaikeampi kirjoittaa kuin luulin ja pyyhin tekstin aluksi monesti pois. Tuli ensimmäisenä itsekäs olo, että miten minä kehtaan haaveilla jostakin valokuvakamerasta, kun kaikilla ei ole edes ruokaa lautasellaan. Halusin kuitenkin kirjoittaa viattomasti muistiin, että millaisista tavallisista asioista minä 30-vuotiaana unelmoin omassa pienessä elämässäni, koska ei kaikkia asioita voi aina miettiä niin vakavasti ja pahimman kautta. Jätin listasta pois automaattisesti kaikki itsestäänselvät ilmastonmuutokseen, maailmanrauhaan ja terveyteen liittyvät toiveet, joita löytyy varmasti jokaiselta ilmastoahdistuksesta kärsivältä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *