Mitä avioliitto minulle merkitsee?
Meidät vihitään huomenna. Enää yksi yö ja minusta tulee rouva ja maailman ihanimman ihmisen vaimo. Olen tällä viikolla pohdiskellut paljon avioliittoa ja naimisiin menoa ja kirkkohäitä ja yleisesti kaikkea mikä niihin liittyy. Hääaiheisista TV-ohjelmista (joista yksi versio nähtiin keskiviikkona) voi päätellä, että niille morsiamille on tärkeintä naimisiin meno, ei niinkään se avioliitto. Kauheasti kuulutetaan sen juhlan onnistumisen perään ja, että kaikki on täydellistä… Tai no ainakin hienompaa kuin muilla. Mietin, että liittyyköhän tähän jotenkin myös se, että lähes puolet avioliitoista päättyy avioeroon? Kun satuhäät on saatu taputeltua ja arki palaa taas kuvioihin, niin alkaako se toinen heti kyllästyttää ja kaikki hohto suhteesta katoaa? Meneekö joku ihan oikeasti naimisiin vain niiden juhlien vuoksi? Olen kuullut tuttavilta myös useampia tapauksia, että ensin on meinattu erota ja sitten mennäänkin naimisiin! Kavahdan jo ajatustakin siitä, että avioituisin sellaisen ihmisen kanssa, josta juuri halusin lopullisesti eroon.
Omia ajatuksiani avioliitosta on ollut pienestä asti se, että avioliitto on lopullinen. Haluan sitoutua ihmiseen, josta olen 100% varma. Varma siitä, että hän tukee minua ( ja minä häntä) myös silloin kun elämä heittelee. Avioliiton tulee kestää myös suuria kriisejä kuten sairastumisia, läheisten kuoleman, lapsettomuuden, työttömyyden tai mitä nyt ikinä tuleekaan vastaan. R:n kanssa olen jo kokenut sen yhden raskaimmista, nimittäin oman veljeni poismenon ja olen hänelle siitä tuesta erittäin kiitollinen. Siksi tiedän, että hän on kanssani, tapahtuipa mitä tahansa. Hän uskalsi olla kanssani, vaikka koin monenlaisia tunteita noina aikoina, kun olimme vasta suhteemme alkutaipaleella. Avioliitto säilyy myös ihan tavallisessa arjessa. Silloin kun on vähän kiire ja väsyttää. Kun työpäivät on pitkiä ja kaikki harrastukset, kokkaaminen ja siivoaminen vievät illasta ne vapaat tunnit. Haluan aikaa R:n kanssa myös silloin tällöin arjen keskellä, niin että voimme olla ihan kaksistaan.
Avioliitossa lupaan rakastaa. Eikä siitä ole meidän suhteessa ollut epäilystäkään, sen jälkeen kun sen ensimmäistä kertaa toisillemme sanoimme. Lupaan rakastaa R:ää juuri sellaisena kuin hän on. Koska se, että yrittää muuttaa ihmistä joksikin, mitä hän ei luonnostaan ole, on jo alusta asti tuhoon tuomittua ja on todella raskasta sille toiselle. Tiedän myös, että saan olla oma itseni tässä suhteessa ja minua rakastetaan kaikista oikuistani huolimatta. Lupaan säilyttää suhteessamme edelleen tietynlaisen pilkkeen silmäkulmassa ja edelleen ihastua mieheeni uudelleen. Olemme olleet yhdessä jo yli 4 vuotta ja se pilke ei ole vielä kertaakaan sammunut niiden vuosien aikana. Haluan tehdä hänen arjestaan pikkuhiukkasen parempaa ja tehdä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi tai auttavat häntä. Samalla toivon, että myös R muistaa minua kaiken sen pyörityksen keskellä, mitä meidän arkemme nyt vain sattuu olemaan, ihan niinkuin hän on tähänkin asti muistanut. Suhteessamme on paljon hellyyttä, läheisyyttä sekä rakkautta ja teemme toistemme eteen paljon asioita.
Avioliitto on minulle vakavaakin vakavampi aihe ja se symboloi minulle yhteenkuuluvuutta ja sitä, että kuljetaan rinnakkain aina sinne kuolemaan asti. Siksi huominen päivä tuntuu niin suurelta asialta ja askeleelta kohti sitä ihanaa yhteistä elämää, joka meillä on vielä toivottavasti edessä.
Rakkaudella
Annika