Nu ska vi hygge os

Illan hämärä, pehmeä viltti, villasukat, takkapuiden ritinä, kynttilöiden tuike, lämmin kuppi kaakaota, hiljainen koti, seinäkellon tikitys, sohvannurkka ja kirja.

Syksy on hyggeilyn kulta-aikaa monissa kodeissa. Kiitos tanskalaisille, että he ovat tehneet taidetta niin ihanasta asiasta kuin hyggeily. Terminä sitä on ihan mahdoton yrittää selittää. Se on jotakin johon yhdistyy läsnäolo, nautiskelu, turvallisuus, kodikkuus, rentous ja kiireettömyys. Mutta tärkeintä kaikessa on oma tunnetila, sillä hyggeilyä ei pysty harrastamaan kiireisenä, stressaantuneena ja kiukkuisena. On mahdotonta luoda itselleen sitä rauhoittumisen tunnelmaa väkisin suorittamalla.

Onnekseni olen jo vuosikausia osannut luoda itselleni sen pienen kodikkaan ja lämpöisen kiireettömän tilan, jossa pystyn palautumaan ja lataamaan akkuja. Tärkeintä on oma ajattelutapa ja läsnäolo, kyky pysähtyä ja nauttia esimerkiksi sateisesta ja harmaasta aamupäivästä sytyttämällä kynttilöitä ja keittämällä höyryävän lautasellisen puuroa. Omiin erityisen hyggeihin hetkiini kuuluukin usein vesi- tai lumisade. Parasta on se, että pystyy edes pienen hetken vain nauttimaan siitä omasta pienestä kodista, luonnosta tai hyvästä kirjasta ja joutenolosta tässä hullussa, kiireellisessä ja jatkuvasti ahdistavammassa maailmassa.

Miten itse löydän oikean fiiliksen hyggeilyyn?

Oikea valaistus on ehdottoman tärkeää. Meillä palaa harvoin iltaisin kirkkaat kattovalot huoneessa (yleensä olohuoneessa), jossa levätään ja rentoudutaan pitkän päivän jälkeen. Pienet kohdevalot, koristevalot tai kynttilät riittävät vallan mainiosti

Mitä pehmeämpää ja lämpimämpää, sitä parempi. Valtavat tyyny- ja vilttikasat alkavat kerääntyä syksyn edetessä sohvalle ja mikään ei tunnu paremmalta kuin se, kun pitkän päivän jälkeen voi kaivautua niiden uumeniin. Myös vaatteet pitää olla pehmeitä ja mukavia, sillä kuka pystyisi hyggeilemään puristavat farkut jalassa?

Käyn paikallisella, maailman sympaattisimmalla ja söpöimmällä joogasalilla iltaisin rentouttavilla joogatunneilla. Vedän villasukat jalkaan, villahuivin kaulaan ja pyöräilen joogaan. Restoratiivinen jooga ja äänimaljarentoutus ovat suosikkejani ja ne ovat niin kokonaisvaltaisen rauhoittavia, että mieleni tekisi karata iltaisin joogaamaan huomattavasti useammin, kuin mitä lompakkoni antaa myöden, mutta olen sallinut tämän nautinnon itselleni pari kertaa viikossa.

Sukkien tai lapasten kutominen on täydellistä ”aivot narikkaan” puuhaa! Saatan uppoutua tunneiksi neulomaan ja unohdan kaiken muun. Ja parasta hommassa on vielä se, että valmiilla tuotoksilla voi ilahduttaa itseä tai läheisiä. Olen tänä syksynä opetellut ensimmäistä kertaa neulomaan palmikoita ja olen niin innoissani uudesta tekniikasta ja kauniista kuviosta.

Sadepäivät on aina hyvä mahdollisuus käyttää hyggeilyyn, sillä sisällä on erittäin lämmin ja kotoisa tunnelma, kun ulkona on kurja keli. Sateenropina hiljaisessa kodissa on paras ääni, jonka tiedän.

Oma kissani on sisäistänyt erityisen hyvin rauhoittumisen ja joutenolon jalon taidon. Kissan kehräys ja pehmeä turkki vasten omaa kylkeä rauhoittaa väkisinkin. Meidän kissa on erityisen ihmisrakas yksilö ja tykkää nukkua kainalossa ja olla silitettävänä ja se jos mikä on rentouttavaa puuhaa. Me luetaan aika usein yhdessä kirjaa sohvannurkassa tai sängyssä ennen nukkumanmenoa.

Lohturuuan kokkailu ja syöminen yhdessä perheen kanssa on myös eräänlainen asia, jonka miellän liittyvän hyggeen. Lohturuokaa on kaikki konstailematon ruoka, jonka syöminen saa lämpimän tunteet leviämään sisälle. Tällaisia ruokia ovat esimerkiksi erilaiset keitot, pitkään haudutetut lihapadat, puuro, letut tai vaikkapa perunamuusi ja lihapullat. Osa ruuista tuo mieleen muistoja lapsuudesta, mutta tärkeintä on että maut ovat yksinkertaisen herkullisia. Ai niin ja yksi ehdoton hyggeruoka on korvapuustit. Pullataikinan pyörittely on mukavan rentoa puuhaa ja lopputulos maistuu kuumana maidon kera kaikille. Saitte ehkä ajatuksesta kiinni? 🙂

Pihahommien tai iltalenkin jälkeinen sauna/takkatulen edessä lämmittely on ihanaa rentoutumista. Se tunne kun saa vetäytyä saunan/takan lämpöön posket punaisina ja sormet kohmeisina tietoisena siitä, että on rehkimällä kylmässä ilmassa ansainnut pienen hetken lämpimässä. Lintulaudan vierailijoiden seuraaminen aamupalalla on myös mukavaa puuhaa, kun edessä on kiireetön aamu.

Loppujen lopuksi hyggeilyssä on tärkeintä löytää se fiilis. Unohtaa hetkeksi murheet ja nauttia omasta olostaan. Suosittelen lämpimästi kaikkia kehittämään tuota joutenolon jaloa taitoa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *