Olohuoneen syysasu

 

En ole varmaankaan ainoa, jolla alkaa ilmojen viiletessä sisustusintoilu nostaa päätään. Siellä omassa kolossa tulee vietettyä kuitenkin koko talvi, joten on kivaa että paikat ovat ojennuksessa. Siivous ja järjestely starttaavat aina viimeistään siinä vaiheessa kun ensimmäiset aamupakkaset on koettu ja niin kävi myös tänä syksynä. Meillä kodin syysilme pysyy aikalailla muuttumattomana vuodesta toiseen, mutta aina syyskuun aikana kaivan kaapin perukoilta esiin tyynyt, karvaviltit, villasukat, tunnelmavalot ja kynttilät. Meillä on harmikseni (ja miehen onneksi) sellainen pohjaratkaisu talossa, että huonekalujen kanssa on turha valssata, vaan ne ovat juurtuneet omille paikoilleen. Olohuoneessa takka ja iso divaani rajoittavat paljon sitä, miten huonekalut on sijoitettu, mutta sain kuin sainkin uuden järjestyksen olohuoneeseen vähän sumplimalla ja oikeastaan lopputulos on jopa parempi kuin aikaisempi. Sohva on nyt lähempänä takkaa, joka on tällaiselle vilukissalle suuri nautinto.

Tekstiilien kanssa saa paljon aikaan ja aika usein tummat sävyt syrjäyttävät kesäiset pitsiverhot ja vaaleat värit tieltään. Lampaantaljoja olen haalinut kotiin jo useamman, koska ne ovat vaan niin kauniita. Ostin viime syksynä Loviisan aitasta upean harmaan taljan ja toivoin joulupukilta vielä toisen kaveriksi. Vanhat ”kurkkupurkit” ovat lemppareitani jo vuosien takaa ja olen ilokseni huomannut niitä sisustuslehtienkin sivuilla. Alkavat muutkin ymmärtää hyvän päälle! Purkkeihin on helppo sujauttaa kynttilät illan pimetessä tai kukkia viikonloppujen kunniaksi.

Syksyllä pitää olla valoja ja kynttilöitä ihan joka nurkassa. Säilytin häistä jääneet hehkulamppuvalot, joita on kiva ripustaa eri paikkoihin valoa tuomaan. Lisäksi ostettiin olohuoneeseen uusi kattolamppu ja koska erilaiset puumateriaalit sisustuksessa miellyttävät, päädyttiin tähän puiseen valaisimeen. Valo on enemmänkin tunnelmaa tuomaan kuin valaisemaan tarkoitettu, eikä se ole liian kirkas iltaisin, kun kaikki kaivautuvat sohvatyynyjen väliin katsomaan telkkaria. Valaisin ja hehkulamppu löytyivät Clasulta.

On ihana laittaa kotia kun ulkona ilmat viilenevät ja koko perhe alkaa viettää enemmän aikaa sisällä. Tarkoituksena olisi käydä läpi kaikki kaapit ja nurkat ja kerätä iso kasa kirpparitavaraa myyntiin, sillä liian usein meillä jää monet tavarat käyttämättömänä kaapin perukoille. Vähemmän on enemmän ja koko koti on seesteisempi vähemmällä roinalla. Haaveilen vielä laadukkaista ja paksuista olohuoneen verhoista ja ihan vähän olohuoneen seinien maalaamisesta, mutta luulen että ainakin maalaushommat saavat jäädä tulevaisuuteen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *