Lokakuun lenkkeilysuunnitelmat


Olen viilettänyt poluilla ja metsäteillä kuin hullu polkujuoksukenkieni kanssa, sillä syksyisin juokseminen metsässä on kilpailua aikaa vastaan. Joka ilta on vähän pimeämpää vähän aikaisemmin. Rakastan juosta metsässä ja se on oikeastaan syy, miksi jaksan huonoinakin päivinä vetää tossut jalkaan. Yritän aina iltalenkillä työntää ajatuksen mielestäni, että puiden varjot pitenevät ja polku alkaa hämärtyä uhkaavasti. Ja silloin yleensä käy niitä vahinkoja, kun pimeässä tulee kompuroitua juurakoihin. En ole kuitenkaan valmis vielä luopumaan metsäpoluista! Ja näitä maisemia katsellessa tulen ikävöimään niitä niin paljon. Luonto on taas tänä syksynä ylittänyt itsensä ja värjännyt puut maaleissa pihistelemättä. Viikonloppujen aamut ovat parasta aikaa käydä juoksemassa, koska ei tarvitse kiirehtiä töihin ja voi nauttia touhusta kaikessa rauhassa.

Viime sunnuntaina otin mukaan uikkarit ja kylpytakin ja rauhallisen lenkin jälkeen kävin vielä pulahtamassa luottolammikossani. Olen vakaasti päättänyt, että aion käydä tänä talvena avannossa ja yritän karaista sisäistä vilukissaani käymällä kastautumassa lenkkien yhteydessä. Ei ole nimittäin parempaa tunetta, kuin ajaa metsätietä kylpytakki päällä kaiken jälkeen.

Metsäjuoksuja auttaa syksyn tullen oikeanlaiset varusteet. Vaikka en ole välineurheilun puolestapuhuja, nyt on kyllä myönnettävä, että muutamalla hankinnalla saa helpotettua omaa suoritustaan melkoisesti. Sain hääpäivälahjaksi mieheltäni vedenpitävät sealskinzin sukat, jotka ovat hienoin keksintö sitten hehkulampun. Niiden kanssa voi räpiköidä minkälaisessa suossa tahansa ja varpaat pysyvät kuivina. Panostin talvea ajatellen polkujuoksukenkiin, joissa on enemmän pitoa kuin tavallisissa lenkkareissa ja tehokas otsalamppu auttaa ensihätään. Loppu on kiinni tahdonvoimasta, ettei anna sohvan seireenikutsun houkutella liikaa. Ja sitten jossakin kohtaa on vain luovutettava ja siirryttävät kaduille lenkkeilemään arki-iltaisin.

Loka-marraskuussa lupaan pyhästi keskittyä enemmän pitkiin peruskestävyyslenkkeihin matalilla sykkeillä. Erityisesti poluilla syke on aina liian korkea, vaikka vauhti olisikin maltillinen. Nyt kun metsistä pitää siirtyä tasaisemmille alustoille, myös sykkeiden laskeminen on helpompaa. Tosin katujuoksussa penikat vaivaavat herkemmin ja niiden huoltamiseen pitää antaa aikaa, joka on kesän aikana jäänyt kiitettävästi suorittamatta.

Onneksi meillä on täällä Pohjolassa vielä neljä ainutlaatuista vuodenaikaa ja keväällä on ihana palata taas takaisin metsään.

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta

Yönylivaelluksella syksyisellä Seitsemisellä


Mietimme miten juhlistaisimme tässä kuussa toista yhteistä hääpäiväämme ja ravintolaan suuntaamisen sijaan, keräsimme rinkat täyteen tavaraa ja päätimme lähteä yönylivaellukselle kansallispuistoon. Se oli ensimmäinen vaellukseni, jossa rinkan kanssa kuljetaan monta tuntia eikä parkkipaikkaa ja autoa ole lähettyvillä.Päädyimme kehujen innoittamana tuttujen reittien sijaan Seitsemiselle. Seitsemisen kansallispuisto Ylöjärvellä on yksi harvoista puistoista 300km säteellä Turusta, jossa pystyy tekemään kunnollisen ja erämaahenkisen yönylivaelluksen rengasreitillä. Virkatie 26km kulki koko ajan polkuina kauniiden metsien ja soiden läpi ja maasto oli monipuolista sekä mukavan vaihtelevaa. Emme pettyneet reittivalintaamme kertaakaan, vaan koko ajan oli uutta katseltavaa ja ihasteltavaa. Muita ihmisiä ei näkynyt matkan varrella nimeksikään ja saimme kulkea kaikessa rauhassa ilman ruuhkaisia pitkospuita.

Ensimmäisenä päivänä kuljimme Virkatietä pitkin yhteensä 16km ja olimme etukäteen päättäneet yöpyä joko Jokiristillä tai Liesijärvellä riippuen siitä, kuinka pitkälle ehdimme ennen pimeää. Pääsimme lähtemään matkaan vasta iltapäivällä 14 aikaan, joten valoisia tunteja oli rajallisesti. Reitti kulkee heti aluksi kauniilla harjuilla, jotka pistävät retkeilijän puuskuttamaan, mutta näköalat ovat vaivan arvoisia. Pysähdyimme evästämään Koveron järvimaisemiin ja jatkoimme aika pian matkaa, koska mieleni teki tosissaan enemmän yöpymään Liesijärvelle. Vanha aarnimetsä oli jälleen yhtä vaikuttava näky kuin Kurjenrahkan Pukkipalossakin ja olisin voinut jäädä ihailemaan jättiläismäisiä puita pidemmäksikin aikaa. Jokiristille päästyämme totesimme paikan rauhalliseksi, mutta hiukan tylsähköksi hienojen maisemien jälkeen ja lähdimme taittamaan vielä viimeistä taivalta ennen iltaa. 16 kilometrin matkaan meillä meni aikaa yhteensä 4,5 tuntia pienen tauon kanssa.

Liesijärvellä kävi tulipaikoilla kuhina ja ainakin 20 muutakin telttaa oli jo pystytetty alueelle. Ensimmäinen reaktioni oli ”apua”, mutta hetken kierreltyämme huomasimme, että huomaamaton polku jatkuu vielä poispäin teltta-alueelta. Ja sieltä, kuin taivaan lahjana, löytyi meille rauhaa rakastaville metsänkävijöille mukava paikka leiriytyä. Teltta oli sopivan kaukana hälinästä, mutta kuitenkin sallitun alueen sisäpuolella. Päivällinen valmistettiin trangialla, joten emme lähteneet muuten käyskentelemään täydelle nuotiopaikalle. Teltta pystytettiin peilityynen järven rantaan ja iltapalalettujen jälkeen päästiin vihdoin kaivautumaan makuupusseihin. Yö oli kylmä ja alusta liian ohut joten heräilin tunnin välein, mutta niin se näyttää usein olevan, kun yövyn teltassa.

Hyytävän kylmään aamuun heräsin jo hyvissä ajoin ennen seitsemää ja kävin itseni kanssa pienen taistelun siinä, nousenko ylös kuvaamaan aamu-usvaa vai jäänkö pyörimään makuupussiin vielä pariksi tunniksi. Keräsin kaiken rohkeuteni ja nousin kiireesti ylös pukemaan villavaatteita päälle. Ja onneksi nousin! Lähdin hipihiljaa palaamaan pienen matkaa reittiä takaisin päin, sillä näin sen varrella ihania suojärviä ja ruskaa. Aamuinen sumu oli hypnoottinen, jota olisin voinut jäädä tuijottamaan tuntikausiksi. Löysin rannalta myös ison majavanpesän ja paljon kaluttuja puunrunkoja. En ole edes tajunnut, että majavat kuuluvat myös meidän luontoomme vaan ajattelen automaattisesti niitä osaksi Kanadan metsiä. Majavia ei näkynyt, mutta palokärkien puuhia oli kiva seurata muutoin täysin hiljaisessa heräävässä luonnossa. Kaksi tuntia meni kuin huomaamatta ja muriseva vatsa pakotti palaamaan takaisin teltalle monta valokuvaa rikkaampana. Aamupalapuuron jälkeen purettiin leiri ja lähdettiin jatkamaan matkaa kohti Iso Kivijärveä, jossa haukattaisiin lounasta ennen kotimatkaa. Suoalueet olivat täynnä karpaloita, eikä omasta matkanteosta meinannut tulla mitään, kun olisin halunnut kerätä niitä mukaan. Lounaspaikka oli myös aurinkoinen ja kaunis. Vaikka osa makkaroista putosi nuotioon, saimme silti vatsat täyteen viimeisiä kilometrejä varten. Toisena päivänä taivallettiin vain 10km ja ruokapaussin kanssa siihen meni aikaa 3 tuntia.

Ensimmäiseksi vaellukseksi kaikki sujui tosi hyvin ja olin pakannut mukaan vain kaikkea tarvittavaa. Pakkauslistan voit käydä kurkkaamassa tästä. Illalla väsymys ja pimeys tuli niin nopeasti, etten haukannut edes palasta suklaalevystä, jota kannoin mukana kuin suurempaakin aarretta. Siitä puolet katosi kuitenkin paluumatkalla, joten sekään ei ollut täysin turha. Vettä otimme mukaan yhteensä 5 litraa ja pärjäsimme sillä hyvin kaksi päivää. Hiusharja oli turhake, koska pidin tukkaa enimmäkseen letillä tai piilotin takut pipon alle. Olin jo valmiiksi niin viisas, etten lähtenyt neuletyötä tai kirjaa raahaamaan mukana, koska illalla tekemiseksi riitti tähtitaivaan tuijottelu ja ruuan valmistus. Illalla olisin kaivannut paksumpaa takkia iltapuuhien ajaksi, sillä kylmyys pääsi luihin ja ytimiin asti jo ennen nukkumaan menoa. 55 litrainen rinkka oli tarpeeksi kevyt, jotta jalka nousi koko matkan kevyesti. Seuraavina päivinä reisien takaosat ovat olleet kireät ja olen yrittänyt palautella niitä rullaamalla ja venyttelemällä. Ihan mahtava reissu ja jäin kaipaamaan lisää!

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta