Elokuu vaihtuu jo kohta syyskuuksi ja loppukesä alkaa olla ohi. Oli aika kirjoittaa vihdoin valmiiksi tämä postaus, jonka pohja on odotellut tekstiä jo useamman viikon.

Kesä oli juuri sellainen kuin kesät nyt yleensä pakkaavat olemaan.  Hidas, välillä melkein seisahtunut,mukavan rento, välillä vähän pitkästyttävä, viipyilevän laiska, helteinen, viileän sateinen, kiireinen, rauhallinen ja siihen on mahtunut paljon seikkailuja niin kotikulmilla kuin vähän pidemmälläkin. Niin se vain on, että syksy alkaa hiipiä tosissaan mieleen ja olen valmis pistämään kesän pakettiin tältä vuodelta. Iltapäivisin huomaan vähän jo ärsyyntyväni kirkkaasta auringonpaisteesta, mutta auringonlaskut ja sumuiset aamut ovat ihania. Kesästä on nautittu nyt kaikessa rauhassa ilman to do-listoja tai aikatauluja ja loma tuntui kerrankin ihan kunnon lomalta.

Keräsin alle ihanimpia muistoja kuluneelta kesältä, joita voisin mielihyvin pitkän talven aikana kaivaa lasipurkista uudelleen esiin, sitten kun pimeys ja kylmyys alkavat puolestaan tulla korvista ulos.

Hetket: Seisahtunut, painostava ilma ennen ukkosta. Istun takapihalla ja kuuntelen viljapellon sihinää tuulessa. Kissavanhus istuu viereen ja tönäisee käsivartta.

Pyörän eturenkaasta lähtee kitisevä ääni, kun poljen pitkin kylänraittia. Ilta on pimentynyt ja polkupyörän korissa kilisee pullo viiniä. Ystävät ovat jo istuneet terassille juttelemaan ja ilma on kostean lämmin ennen kunnon sadekuuroa. Ojanpenkalta kuuluu vaimeaa siritystä.

Kävelen sammaleisella metsänpohjalla. Kuusien takana näkyy pilkahduksia juuri esiin työntyneistä herkkutateista. Minussa läikähtää sama tuttu innostus, jonka kunnon sienisaalis saa aina aikaan.

Maisema: Suomen kansallismaisema ilta-auringossa. Kolin rinteet ovat hiljentyneet vierailijoista ja kalliot kiiltelevät sadekuuron jälkeen. Kaukana horisontissa näkyy miten sadeverho etenee hiljalleen meistä pois päin ja auringonlasku tekee pilvistä vaaleanpunaisia.

Herääminen: Kun aamulla herätessä telttakankaan takana pomppii hyttysiä ja varjoista muodostuu teltan kattoon kuvioita. Teltasta heräämiset on tänä kesänä olleet kaikki niitä mieleenpainuvimpia. Silloin ei ihan heti huvita kiirehtiä, vaan mielummin sitä makoilee hetken paikallaan ja kuuntelee luontoa. Kaikki on vielä vähän nihkeää ja muutama muurahainenkin on eksynyt telttaan sisälle.

Tunne: Niska on juoksulenkin jälkeen hikinen, kun astelen kohti tuttua uimapaikkaa metsän keskellä. Aamuisin paikalla on vain harvoin muita satunnaisia uimareita, jotka ovat halunneet aloittaa päivänsä samoin kuin minä. Ilma on vielä yön jäljiltä kylmempää ja vesi tuntuu lämpimältä, kun pulahdan tyyneen lampeen. Teen rauhallisia vetoja usvaisessa vedessä, istun hetken hiljaa rantakivellä hengitellen ja lähden sitten kohti alkavaa työpäivää. Kettu etsii rannalta edellispäivän uimareilta pudonneita eväitä ja loikkii kohti metsää minut nähdessään.

Kirja: Tove Jansson, Kesäkirja. Makeita mansikoita tuntuu lipsuvan useammin suuhun kuin ämpärin pohjalle. Olen mansikkamaalla yksin ja kuuntelen miten Tove kuvailee saaren elämää välillä jopa niin rikkaalla tavalla, että siihen voi uppoutua itsekin mukaan. Rakastan Kesäkirjaa niin paljon, että kuuntelen sitä jo kolmatta kertaa.

Maku: Punaiset viinimarjat, jotka herkutellaan puutarhassa aamutakki päällä. Mansikat ja vaniljajäätelö.
Tuoksu: Kyläkirjaston tuoksu. Käyn pyörällä siellä välillä ihan vain norkoilemassa ja etsimässä uutta luettavaa, vaikka kotona on iso pino kirjoja odottamassa. Iltaisin parasta on joogastudion diffuuserista leviävä eteeristen öljyjen tuoksu. Siinä hämärässä narisevalla puulattialla on helppo antaa kireyden valua hartioilta pois.

Oivallus: Olen kerännyt riittävästi ikää ja itsetuntoa lähteäkseni pyöräretkelle ilman rintaliivejä, jos siltä tuntuu. Se on hyvin vapauttavaa.

Ajatus: Kesällä oli mahtavaa huomata, että rentouduin ja lepäsin enemmän, kun lomaa ei täytetty kaikenmaailman reissuilla. En ole kaivannut ulkomaille, vaikka keväällä olin vielä tosi pettynyt peruuntuneisiin matkasuunnitelmiin. Olen nauttinut luonnossa liikkumisesta, marjastuksesta, kansallispuistoista sekä liikunnasta ja niihin on ollut eri tavalla aikaa. Pidän siitä, että lähiluonto ja oma kotimaa ovat yllättäneet minut useaan kertaan loman aikana. Miksi siis pitäisi yrittää lähteä merta edemmäs kalaan joka kerta?

Kohtaaminen: Eräänä tyynenä kesäaamuna heräsin teltasta ihanalla Vattajan hiekkarannalla ja ryhdyin keittämään meille puuroa. Meri oli täysin tyyni. Hetken kuluttua merestä nousi esiin pää, joka liukui varmoin vedoin läheiselle rantakivelle ja merestä nousi upea itämeren norppa. Se oli ensimmäinen kohtaamiseni norppien kanssa ja olin ikionnellinen, että tämä yksilö päätti pitää meille seuraa koko aamupalan ajan. Siinä sitä kiikaroitiin puuron syömisen lomassa ja siitä aamusta jäi lämmin muisto.

Ääni: Sateen ropina kasvihuoneen katossa. Se on paras ääni koko maailmassa.

Seura: Viikottaiset treenit ihanien naisten kanssa, joita olen löytänyt ystävikseni omalta kotikylältä. Meillä on joka kerta hauskaa ja aika usein useampi meistä huokailee, että miten kivaa on arjen keskellä päästä nauramaan kyynel silmässä ja vaihtamaan kuulumisia. Heistä löytyy aina seuraa juoksuun, portaisiin, viinille tai mansikkamaalle. Toivon, että saadaan pidettyä tämä hyvin alkanut rytmi yllä myös syksyllä.