Paistettuja kanamunia ja räsymattohaaveita

Nää meidän keskustelut muuttuu koko ajan vaan enemmän keski-ikäisemmiksi.. Totesi ystäväni, kun mainitsin pitkän puhelinkeskustelumme aikana haaveestani tehdä itse matot keittiöön ja makuuhuoneeseen. Ja se on niin totta! Sain jo isoäidiltä luvan muuttaa vanhat mattopuut meille kesälomailemaan ja seuraavaksi pitäisi löytää kansalaisopistolla hyvä kurssi sekä valita herkullisen väriset matonkuteet, jotta pääsen alkuun räsymattohaaveideni kanssa.

Räsymattoja odotellessa on ollut aikaa taas tarttua puikkoihin ja löysin Muita ihania-blogista useammatkin kivat kirjoneuleohjeet. Nämä kuvassa näkyvät ovat muunnelma muitaihanialokasukista. Ihanan vikurit villasukat, joissa ei tarvitse ihan jokaisen silmukan olla siellä missä pitäisi. Varpaanpäät ovat saaneet peitokseen paistetut kanamunat. Ne jalassa voi hiippailla sunnuntaisin huolettomasti pitkin kotia ja väkisinkin tulee hyvälle tuulelle. Villasukkien neulominen ei ole koskaan varsinaisesti kuulunut vahvuuksiini, mutta usean epäonnistuneen parin myötä olen tullut siinä pikkuhiljaa ihan hyväksi. Vieläkin välillä vähän ärsyttää löysä käsiala, mutta siinäkin olen onneksi parantanut huimasti. Ensimmäinen käsityömuistoni ala-asteelta ei tosiaan ollut mikään huippusuoritus ja pannunalunen kääntyi niin vinkuraan, että siitä tehtiin lopulta mato (kuka melkein teini haluaa virkata itselleen matoa, kun muut taiteilevat pannunalusia?). Mutta niin vain minäkin kehityin kolmekymppisenä neulojaksi, vaikken olisi sitä silloin ”pannulappuni” kanssa uskonutkaan. Nyt kun olen harjoitellut vaikeampia neuletöitä, olen huomannut, että väriä pitää olla vaihtamassa koko ajan, ettei pääse kyllästymään, joten jatkossakin sukissa ja lapasissa tulee olemaan paljon raitoja, palloja, piparireunaa ja pilkkuja.

Nyt kun nämä sukat on saatu jalkaan asti, puikoilla valmistuu jo seuraavat villasukat keväisillä väreillä. Neulominen on täydellistä tekemistä silloin, kun tuntuu siltä että haluan heittää aivot narikkaan ja vain poimia silmukoita puikolta toiselle. Sukkiin keskittyessä unohtaa välillä, jopa maailmalla vallitsevan virustilanteen, joka nyt on tavoitteena vapaapäivinä ja iltaisin. Töissä sitä saa muistella ihan liiankin kanssa ja aina puhelimella ollessa, joku artikkeli tai kaverien kirjoitus käsittelee aihetta. Siispä laitan iltaisin paljon mielummin puikot heilumaan ja nappaan uuden herkullisen värin lankakorista mukaan työhön.

Jos kaipaat ihania kirjoneuleohjeita eikä aika tai taidot riitä vielä suunnittelemaan omia kuvioita villasukkiin, niin suosittelen vierailemaan muita ihania-blogissa, josta löytyy monta kivaa ohjetta. Ja sitten vain valitsemaan värejä. Niissä meinaa välillä allekirjoittaneella lähteä vähän lapasesta ja kotoa löytyy nyt aika monta ihanaa lankakerää.

Pehmoista tiistaita! <3

Koti Hyvä olo DIY

Päiväkirjamerkintöjä 20-luvulta


Tuntuu kuin viimeisestä kirjoituksesta olisi ikuisuus. Ja kirjoitin sen vain hieman sen jälkeen, kun koulut suljettiin.

Mielessäni on pyörinyt viime aikoina paljon Anne Frankin päiväkirjat ja se, että mahtaako joku kirjoittaa tästä ajasta omaa päiväkirjaa, jota ihmiset haluavat tulevaisuudessa lukea? Sellaista, että lukijat kauhistelevat miten hurja maailma on silloin ollut. Haluaisin hypätä jo viimeiseen lukuun ja nähdä, miten tässä tulee käymään. Luetaanko koulujen historiantunneilla 20- luvusta, joka pisti koko ihmiskunnan polvilleen ja siitä mitä tästä kaikesta vielä seuraa?

Käyn edelleen töissä, koska osa lapsista tarvitsee hoitopaikan. Kaikki, mitä kevääksi suunnittelimme ryhmälle piti muuttaa. Odotan koko ajan siirtoa hyvinvointitoimialan puolelle koulutukseni vuoksi hieman hermostuneena, mutta toiveikkaana siitä että siirto on onneksi väliaikainen. Onneksi voin käydä töissä ja lähihoitajan ammatissa minun ei tarvitse pelätä työttömyyttä. Samalla kuitenkin mietityttää se, että kontakteja muihin ihmisiin tulee päivittäin ja on tuurista kiinni, etten ole saanut tartuntaa. Olen pessyt käteni haavaumille asti ja yritän suojata itseäni niin hyvin kuin voin. Siirto muihin tehtäviin voi tulla koska vain, joten nautin jokaisesta päivästä tutussa ympäristössä työkavereideni kanssa.

Kotona maailmanmeno onneksi unohtuu, koska täällä maalla on niin rauhallista ja omalla pihalla voi puuhailla aivan kuten ennenkin. En suostu lukemaan uutisia viikonloppuisin ellei ole ihan pakko, sillä koti on paikka, jossa virusta ei tarvitse stressata. R tekee töitä etänä ja tyttö hoitaa koulun kotona. Siitä, koska hän mene seuraavaksi toiseen kotiinsa, ei kenelläkään ole tietoa. Ollaan saatu viettää paljon aikaa yhdessä, mikä on vahvistanut uusperhettä, mutta samalla se on tosi raskasta ja parisuhteelle ei ole enää juurikaan tilaa. Yritän muistaa sanoa joka päivä R:lle, että rakastan häntä.

Ihmisiä on nyt tungokseen asti metsissä, joissa olen tottunut kulkemaan yksin, mutta se on harmittanut yllättävän vähän. Ihmiset tarvitsevat yhteyttä luontoon enemmän kuin koskaan. Kyllä täällä minun metsässäni on onneksi tilaa meille kaikille.

Olen ollut vapaa-ajalla kiireinen, sillä minut on vallannut valtava inspiraatiopuuska, joka johtuu todennäköisesti keväästä, valosta ja lisääntyneestä kotoilusta. Ne ovat myös pakokeinoja, joilla saan nollattua mieleni iltaisin. Haluaisin ehtiä kirjoittaa enemmän tännekin ja luonnoksissa on taas iso kasa viimeistelemättömiä kirjoituksia. Kirjoitan työni puolesta toista blogia, joka toimii etäopetuksessa olevien lasten ja iltapäivätoiminnan välisenä linkkinä. Tuntuu hyvältä, että pystymme tarjoamaan perheille jonkinlaista ”tukea” tässä tilanteessa ja ettei lapsista tuntuisi siltä, että olisimme unohtaneet heidät.

Tilanne vaatii paljon uusia tapoja toimia ja pian poikkeustila alkaa tuntua uudelta normaalilta. Miltä lopulta tuntuukaan mennä kauppaan huolettomasti ilman suojakäsineitä, syödä ravintolassa ja halata ystäviä?

Kyllä kaikki lopulta järjestyy<3

Hyvinvointi Terveys Ajattelin tänään