Paluu paratiisisaarelle

 

Lämmin iltapäivä, puiden läpi siivilöityvä auringonvalo ja kostea ilma. Ympärillä vain loputon vihreys. Kävellessäni levadan viertä, seuraan taimenia, jotka uivat hiljaa vastavirtaan ja välillä singahtelevat sinne tänne kun varjoni osuu niihin. Levadassa vesi soljuu hitaana purona eteenpäin ja kääntyy pian taas seuraavan mutkan taakse myötäillen vuoriston kylkiä. Valtavat villinä kasvavat eukalyptuspuut nousevat korkeuksiin yläpuolellani. Eukalyptuksen tuoksu on huumaava ja hopeat lehdet kahisevat leudossa tuulessa. Polkujen varrella kasvavat villit hortensiat kukkivat ja kuivat lehdet kahisevat lenkkareideni alla.

Uuden  mutkan takaa paljastuu taas uusi näkymä, joka on edellistä kauniimpi. Paahtavat paljaat vuorenrinteet saavat hien kirpoamaan niskaan ja kosteat, suojaisat notkot puiden varjoissa ovat viileitä ja turvallisia. Linnut laulavat jossakin latvustojen kätköissä ja valtavan suuret saniaiset kasvattavat lehtiään levadan ylle. Välillä koukeroiset ja ikiaikaiset laakeripuut tekevät levadan varrelle mystisiä kujia, jotka ovat kuin suoraa satumetsistä. Kiertäessäni taas uuden kulman taakse levadaa pitkin, kuulen pienen vesiputouksen kohinan. Se valuu rauhallisena pitkin kallioita korkeuksista alas ja reittini kulkee sen läpi. Lähestyessäni putousta katson ylös ja auringossa kimmeltävät pisarat putoilevat päälleni mukavasti viilentäen. Seinämä on kostea ja pienten kasvien ja saniaisten täyttämä. Kuljetan kättä sen pehmeällä pinnalla ja sukellan viileän vesiputouksen taakse.

Saavun pienen levadan alkupisteelle keskelle syvintä metsää. Siellä  on lampi, johon soljuu vettä jostakin vuoriston kätköistä. Taimenet kelluvat laiskasti lammen lämpimällä pinnalla ja kesyt madeiranpeipot lentävät toiveikkaana katsomaan, jos niille olisi tarjolla ruokaa. On niin kaunista ja rauhallista. Tänne haluan jäädä.

Kirjoittamani kuvaus kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta olen kokenut tämän ihanan hetken Madeiran levadoilla. Eilen teimme joogassa mielikuvitusmatkan vesiputouksen luokse ja se sai aikaan pohjattoman kaipuun takaisin tuolle paratiisisaarelle ja niin tämä hetki kumpusi sisältäni kirkkaana. Onneksi osasin siellä keskittyä ja elää täysillä hetkessä, sillä vain siten pystyn muistamaan niin tarkasti kaikki minua ympäröineet asiat. Valokuvat saavat minut edelleen tuntemaan metsän tuoksun ja äänet selkeästi. Voisinpa päästä takaisin tuonne edes päiväksi.

Uusia matkoja on jo suunnitteilla, mutta Madeiran levadoja on vaikea päihittää ja rima on korkealla. Nyt keskellä pimeintä ja synkintä talvea, on ihana palata mielikuvissaan takaisin kesän lämpöön ja satumaisiin metsiin. Toivottavasti osasin kirjoittaa tarinani niin, että myös sinä saatoit tuntea hetken verran olevasi mukana matkassa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *