Syksyn tullen ei tarvitse ottaa itseään niskasta kiinni


Syksy on useasti täynnä ryhtiliikkeitä, uusia alkuja ja lomanjälkeistä reippautta. Minun on pakko opetella nyt siihen, että oma syksyni on sen sijaan hellivää hyvää oloa, kehon oikeanlaista ravitsemista ja armollisuutta. Olen yrittänyt opetella niitä jo pidemmän aikaa ja olen huomannut, että ne tuovat  arkeeni heti lisää energiaa ja hyvää fiilistä. Minusta on tullut itselleni kovin ankara. Haluaisin koko ajan tehdä kaiken mahdollisen, jotta kehoni voi hyvin ja on valmis vihdoinkin raskautumaan. Siitä tulee ennen pitkään suorittamista, joka stressaa kehoa entisestään. Tunnen oloni päällisin puolin hyväksi, mutta jossakin sisälläni tiedän, että kehoni on väsynyt tästä kaikesta reippaudesta. Joka ikinen kuukausi, kun koen epäonnistumista ja joudun tsemppaamaan itseni uuteen kiertoon, ajattelen itsestäni rumasti. Ajattelen, että vika on kehossani, joka tarvitsee taas lisää kuria, tarkempaa ruokavaliota ja treeniä. Ostan lisää viherjauheita, vitamiineja ja kaivan esiin kaiken mahdollisen tiedon hedelmällisyydestä. Ehkä asiat voisivat olla toisin? Ehkä tänä syksynä minun ei tarvitse ottaa itseäni niskasta kiinni ja samalla jopa parannan kehoni tasapainoa. Oma kehoni tarvitsee jatkuvan ryhdistäytymisen sijaan erityisen paljon hellyyttä. Ei riepottelua ja ravistelua vaan lempeää ymmärrystä.

En raahaa kotiin kilokaupalla irtokarkkeja, kun parhaimmalta maistuu kuitenkin vain se ensimmäinen kourallinen.

Oikeaa ruokaa

Syön mielestäni jo tosi tasapainoisesti. Olen silti opetellut kiinnittämään huomiota vielä enemmän siihen, että ruokani on ravinteikasta ja värikästä. Suosin satokausikasviksia ja – hedelmiä, syön riittävästi kuituja ja mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa. Gluteenin jätän pois jos se käy helposti. Syön lähes aina itse tekemääni ruokaa ja kannan töihin kuuliaisesti eväskassia mukana. Huolehdin aamupalasta ja siitä, että minulla on kätevä välipala mukana, koska tiedän, että ylilyönnit johtuvat kohdallani aina siitä, että ateriaväli venyy. Kirjoitan vielä myöhemmin enemmän siitä, mitä kaikkea syön saadakseni kehostani tasapainoisemman ja hedelmällisemmän.

Ja kyllä minä myös herkuttelen, mutta teen sen kohtuudella. Tärkein asia jonka olen yrittänyt sisäistää herkkujen kanssa on se, että valitsen jotakin sellaista mistä oikeasti nautin. En raahaa kotiin kilokaupalla irtokarkkeja, kun parhaimmalta maistuu kuitenkin vain se ensimmäinen kourallinen. Saatan ostaa pienen pussin salmiakkia tai tumma suklaata. Toinen tärkeä pointti on se, että kun herkuttelen niin en koe siitä hetkeäkään huonoa omaatuntoa. Olen kieltänyt itseltäni juoksulenkit sillä motiivilla, että minun on nyt juostava, koska söin suklaata. Juoksen vain, koska rakastan sitä. Ki

Riittävästi mutta kohtuullisesti liikuntaa

Haluaisin juosta joka päivä, mutta tiedän että se on liikaa. Olen siksi jakanut juoksun tasaisesti viikolle niin , että teen 3 lenkkiä. Juokseminen on yksi parhaista harrastuksista, mitä minulla on koskaan ollut ja siksi en ole valmis luopumaan siitä, vaikka se lisääkin kehoni stressikuormaa. Tämä johtuu ihan yksinkertaisesti alkukantaisista vaistoista, jolloin keho on niinsanotussa ”taistele tai pakene”- moodissa. Juoksu on minulle siltikin liian tärkeä hyvinvointia lisäävä asia. Rakastan sitä kun huomaan, mihin kaikkeen kehoni pystyy ja pitkien lenkkien jälkeinen hyvänolon tunne säilyy koko päivän. 20 viikkoa kestävä valmennusrumba loppuu parin viikon päästä ja sitten aion rauhoittaa lenkit mukaviksi peruskestävyysalueella tehtäviksi treeneiksi. Sellaisiksi, jolloin lähden kansallispuiston kauniisiin maisemiin ja pulahdan lenkin jälkeen kylmään järveen. Lisäksi minun tavoitteeni on nyt opetella taas kävelemään. Juoksussa on se paha sivuvaikutus, että kävelylenkit eivät tunnu sen rinnalla enää liikunnalta. Kävelyssä on myös se hyvä puoli, että sinne saa aina paremmin seuraa mukaan, kuin juoksuun. Mikä onkaan parempaa kuin kävely ja maailman parannus!

Parasympaattisen hermoston aktivoiminen säännöllisesti pitäisi olla jokaiselle oikeus ( ja velvollisuus).

Mielenrauhaa joogasta

Joogasta tuli tärkeä osa elämääni juurikin ensimmäisen keskenmenon jälkeen. Joogastudio Valo on paikka, jossa rentoudun ja annan aikaa ihan vain itselleni. Sellaista ei tapahdu kotona pölyisen makuhuoneen lattialla muiden perheenjäsenten mellastaessa oven takana. Eteenkin syksyllä ja talvella se on kuin lämmin ja eteerisen tuoksuinen pieni pesä, jossa käyn lataamassa itseäni. Olen aikaisemminkin kertonut täällä monta kertaa joogan merkityksestä minulle ja allekirjoitan edelleen kaiken. Kehon stressikuorman vähentämisessä se on myös oivallinen apu. Parasympaattisen hermoston aktivoiminen säännöllisesti pitäisi olla jokaiselle oikeus ( ja velvollisuus). Käyn studiolla yleensä yinjoogassa, harjoittelemassa restoratiivisen joogan oppeja, kuuntelemassa äänimaljoja ja joskus kun olen energisemmän joogan tarpeessa valitsen seasonal yin&yang tunnin tai lempeän flown. Jooga on hetki arjessa jolloin saan rauhoittua, kuunnella itseäni, tunnustella kehoni tuntemuksia ja hengittää. Syventyminen, ympäristön sulkeminen ulkopuolelle ja itsensä kuunteleminen voivat joskus tuntua vaikealta, mutta mitä säännöllisemmin joogaan, sitä helpommaksi se muuttuu.

Hemmottelua ja onnellisuutta

Kehoni ansaitsee hemmottelua sen sijaan, että kuritan sitä kovalla treenillä. Mikä tahansa asia, joka saa minulle hyvän mielen tulee tarpeeseen, koska lapsettomuushoitojen läpikäyminen on välillä todella masentavaa touhua. Olen päättänyt kokeilla kaikkea innostusta herättävää avoimesti ja olen löytänyt aikaisemminkin sillä tavalla paljon uutta sisältöä elämääni. Se on nimittäin oman hyvinvoinnin kannalta ihan välttämätöntä, että elämässä on muutakin kuin lapsettomuus. Olen varannut säännöllisesti aikoja hierojalle, kampaajalle ja vyöhyketerapeutille ja tuntuu hyvältä kun kalenterissa on näkyvissä hetki aikaa itselle. Ihan pian on käsillä myös kylmäuinti ja avantovuorot kauniissa Villa Järvelässä, jota odotan jo paljon. Kylmäuinti on uusin harrastukseni ja hurahdin siihen viime vuonna täysin. Hypistelen mielelläni uusia lankoja ja suunnittelen villapaitoja. Neulominen on terapeuttista ja siihen voi yhdistää koukuttavan äänikirjan kuuntelemisen. Aion opetella tänä syksynä taas ostamaan itselleni kukkia ihan muuten vain. On aika kokeilla myös kehoni hemmottelua erilaisilla kasvonaamioilla, kosteusvoiteilla tai kynsien lakkaamisella. Tiedättekö, sellaista hellittelyä ja kauniita ajatuksia. Olen ollut siinä aina tosi huono.

Koen onnellisuutta siitä, että olen visuaalinen ja hallitsen erilaisia kädentaitoja. Olen oppinut neulomaan upeita villapaitoja, jotka saavat aina ihastelua osakseen, maalaan ja valokuvaan. Tiedän, että olen niissä jutuissa ihan kelpo. Silti kehut saavat aina aikaan läikähdyksen ja innostavat tekemään ja kokeilemaan lisää. Tuntuu hyvältä, että omista käsistäni syntyy jotakin kaunista. Yhtenä iltana intouduin selailemaan sometilini arkistoja ja tajusin, miten paljon minulla on elämässäni onnellisuutta lisääviä asioita. Vaikka välillä valitan, ettei minulla mukamas ole mitään. Se ei pidä onneksi lainkaan paikkaansa ja se on suuri voimavara myös tulevaisuuteen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *