Täydellinen joulusiivouslista

IMG_6902.JPG

Listasankari täällä taas hei!

Jouluviikko käynnistyi eilen ja samalla puuhat lisääntyvät. Olen tehnyt itselleni joulusiivouslistaa, että kaikki tarvittavat asiat tulisi tehtyä ennen aatonaattoa. Sen jälkeen rauhoitutaan joulun viettoon eikä hötkyillä turhaan. Pari tärkeintä tehtävää kylläkin tehdään vasta silloin, kuten vaihdetaan puhtaat petivaatteet ja laitetaan havut etupihan portaille, mutta muuten valmistellaan ruokia aattoa varten ja nautiskellaan alkavasta lomasta. Siivous on minulle mieleistä puuhaa ja kirjaa, podcastia tai musiikkia kuunnellessa kaikki sujuu leppoisasti. Siisti koti tekee joulun ja se onkin hyvä tekosyy käydä koti läpi hiukan tarkemmin. Siivous on terapeuttista tekemistä tälläiselle järjestystä ja listoja rakastavalle ihmiselle ja niinpä päätin tehdä oman listan myös tänne blogin puolelle, niin se on tallessa tulevia jouluja varten. Tästä puuttuu kaikenlaiset kattojen pesemiset ja pihavajan järjestelyt, koska ne menevät vähän yli hilseen. Kuva on ihanasta viikonloppukimpusta, jonka ostin piristämään kotia viime perjantaina.

Tässäpä tämä:

Sauna ja kylpyhuone

Pese saunan lauteet ja lattia

Pese suihkutila ja järjestele shampoot ja saippuat kuntoon

Laita saunaan puhtaat laudeliinat, pappan lyhdyt ja saunatuoksu valmiiksi

Vaihda kaikille puhtaat pyyhkeet

 

WC

Pyyhi wc:n tasot, kaapit, laatikot ja peili

Siivoa vessa

Imuroi ja pese lattiat, pudistele matto

Vaihda uudet pyyhkeet

 

Kodinhoitohuone

Järjestele irtotavarat paikoilleen. ( Meillä tämä huone kerryttää rojua ehdottomasti eniten)

Vie pahvit, pullot ja lehdet kierrätykseen

Siivoa kissan kulhot ja tavarat kuntoon

Pyyhi kaapit ulkopuolelta ja tasot

Siivoa pesuallas huolellisesti

Imuroi ja pese lattiat

 

Työhuone & lastenhuone

Vie matot ulos tuulettumaan

Pyyhi pölyt ja järjestele tavarat paikoilleen

Imuroi ja pese lattiat

Vaihda petivaatteet

Tuuleta

 

Makuuhuone

Järjestele vaatehuone

Pese tyynyt

Vie matto ja peitot ulos tuulettumaan

Pyyhi pölyt

Imuroi ja pese lattiat

Vaihda petivaatteet

Tuuleta

 

Olohuone

Puhdista takka ja järjestele puut

Vie matot ja sohvatyynyt ulos

Imuroi sohva

Pyyhi pölyt (myös TV ja muut laitteet)

Puhdista ilmanlämpöpumppu

Imuroi ja pese lattiat

Vaihda uudet tyynynpäälliset sohvaan

 

Keittiö

Pese uuni

Järjestä ja pese jääkaappi

Vie matot ulos

Pyyhi pölyt kaapeista

Pese tasot ja allas huolellisesti

Imuroi ja pese lattiat

Silitä pöytäliina ja kaitaliina

 

Yleistä

Lakaise portaat etupihalta ja laita havut valmiiksi

Pyyhi myös peilit ja ovet

Pyyhi ikkunoista

Laita joulukukat ja kynttilät

Kolaa piha ja laita ulkotulet

Nautiskele!

 

 

kauneus diy sisustus