Vielä vähän joulujuttuja
Huh, ehdinpäs kirjoittaa meidän joulusta vielä ennen uudenvuoden aattoa! Joulu oli tänä vuonna tosi erilainen kuin aikaisempina vuosina, sillä minulle iski yhtäkkiä kesken joulukuun kauhea jouluähky kaiken koristelun ja hössötyksen suhteen. Meillä oli siis tosi yksinkertainen koristelu joka sisälsi kuusen, muutaman jouluvalon ja rakkaat nisse-tontut ja muutaman joulukukan. Joulussa jotenkin se odottaminen ja valmistelu on paljon ihanampaa kuin itse joulu. Huomasin aattona Lumiukkoa katsellessa ajattelevani, että tämähän on kohta jo ohi koko joulu. Onneksi aatto oli kuitenkin ihanan rentouttava ja rauhallinen. Lähdettiin koko perhe vanhempieni luokse syömään ja avaamaan lahjoja. Kiireetöntä oleskelua, ulkoilua kissan kanssa metsässä, joulupöydän herkkuja, joulupukin odottamista ja hautausmaalla rakkaiden muistamista. Siitä oli meidän joulu tehty. 🙂
Lahjaksi sain kaikkea pientä ja tarpeellista. Ehdoton suosikkilahjani oli tehokas blenderi, jonka sain mieheltäni. Olen jotenkin nyt kauhean ahdistunut kaikesta tavaramäärästä ja turhasta roinasta ja olen kauhulla seuraillut miten ihmiset rynnivät ensin jouluostoksilla ja sitten alennusmyynneissä kuin viimeistä päivää. Aattoilta omalla sohvalla oli se hetki, jota joulussa olin odottanut eniten. Pähkinöitä, glögiä ja piparia, villasukat ja kynttilänvalossa tv:n katselua, siihen oli hyvä päättää joulunvietto.
Nyt on kuitenkin aika kääriä äkkiä joulu takaisin pakettiin ja laittaa hyllylle taas seuraavaksi vuodeksi. Ah niin ihanaa aikaa, mutta nyt kaipaan jo uuden vuoden uusia tuulia ja selkeyttä niin kotiin kuin elämäänikin. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. Laitan perään vielä muutaman kuvan meidän joulusta 2017. <3