Voisipa kesätunnelman purkittaa
Saunan ikkunasta heijastuvat varjot olkapäällä.
Mökin pitsiverhojen lepatus tuulessa.
Laineiden liplatus veneen kylkiä vasten.
Lepakoiden iltalento omenatarhassa.
Astioiden kilkatus pesuvadissa.
Kuutamo öisillä autoretkillä pitkin saaristotietä.
Sirkkojen iltasoitto ja hehkulamput puiden oksilla.
Kuumuutta hohkaava, sileä rantakallio.
Olen elänyt elämäni kesää, kuin viimeistä päivää. Voin rehellisesti sanoa, että kesä on ollut yksi parhaista. En haluaisi, että se loppuu vielä pitkään aikaan ja se jos jokin on paljon sanottu, kun olen ollut aina tunnettu syksyn fanituksesta. Ei syksyssä vieläkään ole mitään vikaa, mutta haluaisin lykätä sitä parilla kuukaudella. Meidän arkemme on kesällä tosi erilaista ja saimme taukoa niin lapsettomuushoidoista, kuin uusperhearjestakin. Olemme saaneet taas nauttia maistiaisia aikuisten elämästä ja se on tehnyt kesästä vielä astetta ihanampaa. Syksy ja arkeen palaaminen kammoksuttavat vähän, mutta mieheni lohdutti, että ollaanhan me kuitenkin ”me” ihan jokaisena vuodenaikana. Mutta oli ihana olla hetken spontaani ja vastata kyllä monille mahdollisuuksille ja seikkailuille.
Vietimme kaiken yhteisen lomamme saaristossa Kemiönsaarella, jossa olemme kevään aikana korjanneet vanhaa kansanvenettä. Saimme mahdollisuuden yöpyä vanhassa maalaistalossa omenapuiden ja saaristosirkkojen keskellä. Saaristoelämä on kuin tehty minulle ja kaipaan sinne takaisin joka päivä. Kaipaan sitä, miten hiivimme puutarhan läpi saunaan lyhtyjen kanssa, tutkimme vanhojen tavaroiden kasoja aitassa, ajelimme aamuyöllä rantaan tarkistamaan ettei veneemme ole uponnut, illallistimme paikallisen ravintolan terassilla ja istuimme laiturilla. Pyöräilin vanhalla punaisella pyörällä pitkin rantateitä ja tiskasin astioita verannan rappusilla. Rakastuin.
Kulutimme monta leppoisaa kesäpäivää veneen kimpussa ja loppuloman vietimme purjehtien merellä. Silja-veneemme ansaitsee ihan oman lukunsa blogissani, joten kirjoitan siitä ja retkistämme vielä tarkemmin kunhan malttaisin pysähtyä kunnolla tähän koneen äärelle. Sen verran haluan pienestä purjeveneestäni sanoa, etten ole tiennyt kaipaavani niin kovasti merelle ja purjehtimaan ennen kuin sain siihen tällaisen mahdollisuuden. Nyt se on yksi parhaista asioista, mitä voimme yhdessä mieheni kanssa tehdä. Haluaisin yleensä takaisin aaltoihin jo ennen kuin olemme saaneet venettä edes kunnolla laituriin kiinni retken päätteeksi.
Olen niin onnellinen, että olen osannut elää kesäni hetkessä ja ollut läsnä. Muistan maut, tuoksut ja äänet. Muistan sen miltä minusta on tuntunut. Haluaisin purkittaa ison kasan ihania muistoja ja hetkiä kesästä. Pitkospuun narinan juoksulenkkarin alla, pulahdukset tyyneen järveen, sateenropinan hupun pintaa vasten, veneen tuoksun, sen miten istutaan sylikkäin ja katsellaan pilvien muotoja, viinilasillisen yöttömässä yössä, saunan pehmeän höyryn ja rusketusrajat selässä.
Puuhailin puolet omasta lomastani myös kotikulmilla, treenasin juoksua, neuloin, hamstrasin naapuritilalta mansikoita, seikkailin kirpputoreilla ja tein metsäretkiä. Puutarhani koki sadettoman kauden aikana vahinkoa, porkkanoista lähti itämään vain yksi, mutta yrttitarhani ja kasvihuoneeni on voinut oikein hyvin. Sain jopa siirrettyä yhden kirskikkapuun pihalle, ilman että se kuoli heti kättelyssä. Haluan kertoa tämän vuoden puutarhaonnistumiset ja oivallukset myöskin ihan omassa postauksessaan.
Voi kesä, miten ihana olitkaan. Olen kiitollinen ihan joka hetkestä ja sain lomasta valtavasti lisää energiaa tulevaan syksyyn ja sen koitoksiin. Jäät muitoihini varmasti loppuelämän ajaksi.
