Venymisen tuska
Venyttely on tärkeä osa liikkumista. Sitä pitäisi harrastaa säännöllisesti, sillä sen avulla lihas palautuu lepopituuteensa. Kiristyneet ja lyhentyneet lihakset voivat vetää ryhdin täysin kasaan tai aiheuttaa kipuja. Lisäksi venyttely parantaa verenkiertoa, edistää aineenvaihduntaa, lisää nivelten liikkuvuutta ja rentouttaa.
Niin, tiedän kyllä hyvin tämän kaiken. Muistan myös lukeneeni jostain, että osa liikkumisen hyödystä katoaa, jos ei koskaan venyttele. Silti yleensä vain harmittelemme ystäväni kanssa, että pitäisi alkaa venytellä enemmän. Salillakin venyttelen vain palauttavasti (tarkoitan siis sitä parin minuutin kestävää venyttely- sessiota, joka kuuluu ryhmäliikuntoihin) eli käytännössä en venyttele lainkaan.
En tiedä miksi se on muka niin vaikeaa, tai miksi en muista/jaksa/saa aikaiseksi venytellä kotona jumpan jälkeen, kuten liikunnanohjaajat usein tunnin lopussa suosittelevat. Kai se tuntuu jotenkin tylsältä ja vaivalloiselta. Haluaisin kyllä olla notkea. Voin vain kaiholla muistella yläasteaikaa, jolloin venyin spagaattiin ja sain taivutettua ylävartaloni niin, että vatsa kosketti lattiaa istuessani leveässä haara-asennossa. Silloin tosin venyttelinkin joka ilta – aina sen päätteeksi kun olin tehnyt 100 vatsalihasliikettä. Lukioon mentyäni aloin käydä kuntosalilla ja kotona venyttely jäi. Tässä tulos: olen yhtä jäykkä kuin isoisän lonkka talviaamuna.
Konkreettisesti tajusin oman jäykkyyteni viime viikkoisella joogaa ja pilatesta yhdistävällä Fitness Fusion -tunnilla. Kauhistuin huomatessani, että saan enää vain juuri ja juuri sormet maahan taivuttaessani yläkropan lantiosta kohti lattiaa (joskus muinoin pystyin koskettamaan maata kämmenilläni). En voinut olla kyseisessä asennossa paria sekuntia kauempaa, sen verran kovaa ja korkealta takareidet huusivat hoosiannaa. Kohtasin haasteita myös liikkeessä, jossa piti istuma-asennossa, jalat suorina, koskettaa sormilla varpaita. Taas sama homma: sain varpaistani kiinni vain päättäväisyyden ja tahdonvoiman avulla. Niistä oli pakko päästää melkein heti irti, sillä takareidet kiristyivät irvistyksen verran ikävästi. Tuskaisen ähkintäni (jota toivottavasti kohta voi alkaa kutsua venyttelyksi) lomassa en voinut välttyä näkemästä kuinka edessäni istuva tyttö venyi ärsyttävän vaivattomasti mille mutkalle tahansa. Huokaisin syvään. Nyt on pakko aloittaa säännöllinen venyttely. Piste.
Kuin tilauksesta uusimmassa Trendissä oli erinomainen juttu (Uusiin ulottuvuuksiin, no. 10/2011) venyttelystä. Samaistuin sen kirjoittaneen Anne Ventelän kokemuksiin t-ä-y-s-i-n. Jutussa oli myös loistavia vinkkejä siihen, miten sisällyttää venyttely osaksi arkea (jos se tuntuu haasteelliselta) ja tehdä siitä itselle sopivaa. Venyttelymotivaatiotani lisäsi myös tieto siitä, että lihashuollon lisäksi venyttely kiinteyttää myös ihoa sekä rauhoittaa mieltä.
Näitä kannattaa erityisesti venyttää Uusiin ulottuvuuksiin -jutun mukaan:
– Paljon istuvan, pyöräilevän ja sikiöasennossa nukkuvan lonkankoukistajat kiristyvät (itse huomaan kireyden useissa vatsalihasliikkeissä. Esim. vene -pidossa en jaksa pysyä pitkään ainakaan jalat ilmassa, sillä lonkankoukistajat väsyvät heti). Se voi tuntua kipuna alaselässä, pakarassa tai takareidessä.
– Rintalihasten kireys työntää hartioita eteenpäin, jolloin koko asento vääntyy kyyryyn.
– Paljon korkokenkiä käyttävän pohjelihakset kutistuvat ilman venyttelyä niin lyhyiksi, että matalilla pohjilla ei ehkä enää edes pysty kävelemään.