Aamu alkaa pirtelöllä
Loppuviikkoni oli niin kiireinen, että blogikirjoittelu jäi töiden jalkoihin jo heti alkumetreillä. Korjaan nyt asian jakamalla kanssanne aamupirtelöni ohjeen, jota lämpimästi suosittelen kokeilemaan. Se saattaa aluksi kuulostaa (ja näyttää) epäilyttävältä, mutta kannattaa silti kokeilla – ja yllättyä.
Hurahdin viherpirtelöihin vuosi sitten ja sillä tiellä olen pysynyt. Minulle tarjottiin eräässä kyläpaikassa viime keväänä kyseistä voimajuomaa joka aamu koko vierailuni ajan. Yllätyin kuinka hyvin pelkkä pirtelölasillinen antoi energiaa kokonaiseksi aamupäiväksi ja miten hyvää se teki vatsalle. Asiasta innostuneena kokeilin heti itsekin pirtelön tekoa ja muokkasin pikku hiljaa ohjetta mieluisaksi. Nyt olen niin koukussa aamupirtelööni, etten enää pärjäisi ilman sitä. Terveellisyyden ja hyvän maun lisäksi se on helppo valmistaa, nopea juoda (jos sattuu olemaan kiire) ja sen voi tarvittaessa tehdä jo illalla jääkaappiin odottamaan aamua.
Voimapirtelö
n. 2-3 dl vettä
n. 0,5 dl pellavansiemeniä
banaani
avocado
1-2 dl pakastemansikoita tai -mangoja
2-3 palaa pakastepinaattia
2-4 kukintoa pakasteparsakaalia
kourallinen cashewpähkinöitä
n. 1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
Lisään yleensä sekaan myös joko vehnänorasjauhetta, Brahmi- yrttijauhetta, hamppuproteiinia tai maca-jauhetta.
Valmistus: liota pellavansiemeniä yön yli vedessä. Lisää aamulla valmistusastiaan (itse käytän edelleen hieman alkeellisesti 1,5 l jauhomittaa ja sauvasekoitinta) loputkin aineet ja surauta/sauvo pirtelö valmiiksi.
Valmis pirtelö näyttää tältä. Väriä ei kannata pelästyä, vaikka hurjaltahan se ehkä näyttää :)
Jos maku alkaa kyllästyttää, voi raaka-aineita välillä vaihdella. Esimerkiksi mansikat on helppo vaihtaa mihin tahansa muihin marjoihin ja cashewpähkinöiden tilalla voi käyttää vaikkapa manteleita (ne kannattaa tosin liottaa ensin). Tai sitten vain jättää jonkun aineksen välillä kokonaan pois. Helppoa :)
Ja niin, veteen tehtynä pirtelöstä tulee paljon raikkaampi kuin rahka-/ jogurttipohjaisesta smoothiesta!