Kolme H:ta

Hyvää, helppoa ja halpaa. Noilla adjektiiveilla kuvailisin teeleipää, jonka reseptin sain ystävältäni. Vaikka en olekaan onnistunut valmistamaan vielä yhtä herkullista versiota kuin ystäväni luona maistamani, aina teeleivästä tulee hyvää. Ainekset löytynevät lähes jokaisen kaapista jo valmiiksi, joten ei-niin-intohimoinen jauhopeukalokin pyöräyttää pellillisen makoisaa  tarjottavaa kädenkäänteessä  yllätysvieraiden ilmestyessä ovelle. Tai miksei vaikka iltapalaksi itselleen 🙂

 Teeleipä

n. 3 dl täysjyvävehnäjauhoja
n. 1 dl kaurahiutaleita
n. 2 dl wichyä
ripaus suolaa
leivinjauhetta
öljyä

Kaikki vaan sekaisin, pellille ja uuniin. Paistoin leipää 200 asteessa 15-20 minuuttia. Toiseen satsiin lisäsin myös auringonkukan ja seesaminsiemeniä sekä taatelinpaloja. Leivästä tuli näin hieman makeampaa. 

 

blokki1.jpg

 

Itseleivotuissa leivissä on parasta se, että niissä ei ole lisä-, väri-  tai säilöntäaineita. Sokerinkin määrää voi säädellä jättämällä siirapit yms. pois. Vaikka leivästä on tehty pahis joissakin dieeteissä, ei se sitä ole. Kunhan vain muistaa jättää kaiken maailman jumpulat ja pumpulat ostamatta ja satsata laadukkaisiin leipiin. Niitä löytyy kyllä kaupoistakin, kun jaksaa etsiä ja tsuumailla tuoteselosteita. Varmin tapa saada kunnon leipää on kuitenkin tehdä se itse.  Teeleivän pyöräytykseen minulta meni noin 5 minuuttia + uunissa valmistumisen odotteluaika. Ei paha!

 

blog.jpg

 

 

Hyvinvointi Liikunta