Matkamuistoja
Vihdoin alkaa taas rytmit olla loman jälkeen kunnossa ja paluu arkeen kolkuttaa jo ovella. Yllättävän kauan tuohon voimien palaamiseen meni, mutta myönnän kyllä etten nähnyt aluksi kovinkaan paljon vaivaa aikaerosta toipumiseen. Nukuin silloin kun nukutti – tai oikeastaan pitäisi sanoa, että valvoin silloin kun ei nukuttunut.
Matkani oli unohtumaton, eikä kaikkea kokemaani millään voi vangita kuviin tai edes kertomuksiin, mutta haluan nyt jakaa muutamia kohokohtia siitä kanssanne.
Olin siis San Diegossa, Kaliforniassa, juhlimassa ystävieni häitä sekä ihan vaan lomailemassa heinä-elokuun vaihteessa. Tämä oli ensimmäinen matkani Jenkkilään, muttei varmasti jää viimeksi. Nähtävää ja koettavaa on vaikka millä mitalla. Lisäksi ruoka on hyvää ja halpaa, Kalifornian ilmasto mitä mainioin (vaikka periaatteessa aina on kesä, meri viilentää illan + yön ja päivälläkin on niin kuivaa, ettei koskaan ole tukahduttavan kuuma) ja ihmiset ystävällisiä. En nyt näin äkkiseltään keksi oikeastaan mitään, mistä en olisi siellä pitänyt 🙂
Tässä hieman kuvasatoa matkalta. Ehkä kuvat kertovat enemmän kuin sanat:
Cody -koiran suukot 🙂
Road trip Nevadan puolelle Las Vegasiin.
San Diegon Seaport Village.
Ben&Jerry’siä oli tietysti pakko saada :)
Seaport Villagen ”ostoskeskus”. Shoppailu näissä maisemissa oli aika leppoisaa!
Iltapäiväkävelyn maisemat.
Jenkkien oli vaikea lausua nimeni, joten oli helpointa sanoa jo heti kättelyssä, että se lausutaan kuten Pina Colada :) Olihan sitä sitten myös maisteltava; tässä Hard Rock Cafén versio.
Erään vessan oviteksti.
Mission Beachin rantabulevardilla kelpaisi lenkkeillä. Harmi, etten pakannut lenkkikenkiä mukaan…
Manikyyriin ei tarvinnut varata aikaa Fashion Valleyn ostoskeskuksessa. Valitsin ranskalaisen manikyyrin sekä varpaan- että sormienkynsiini. Aasialaisen hoitajan hellässä huomassa meinasin nukahtaa hierovaan tuoliin n. 1,5 H täyden mani- ja pedikyyrisetin aikana.