Äidin kaapeilla
Olin viikonloppuna pitkästä aikaa käymässä vanhempieni luona. Innostuin sunnuntaina sateen ropinaa tarpeeksi kuunneltuani kaivelemaan äitini keittokirjahyllyä. Löysin sen kätköistä erään kirjan, jonka resepteistä joskus teininä kovinkin innostuin. Olin jo kokonaan unohtanut kyseisen opuksen, mutta nyt innostuin siitä uudestaan.
Harvey & Marilyn Diamond: Elämäsi kuntoon (WSOY, 1989) esittelee melko tiukan laihdutusohjelman ja kattavat perustelut sitä tukemaan. Itse en ole koskaan kyseistä ohjelmaa (josta voidaan olla montaa mieltä) varsinaisesti noudattanut, poimin vain kirjasta aikoinaan mielestäni kokeilun arvoisia ohjeita. Niitä sitten innokkaana kokkailin koko perheelle. Muistan, että suosikkini kirjan ohjeista oli tuolloin marja-/hedelmäpirtelö. Resepti menee suurinpiirtein näin:
Mansikka-banaanipirtelö
1,5 dl manteleita
2 dl vettä
1-2 dl pakastettuja mansikoita
1 pakastettu banaani
Manteleista ja vedestä tehdään ensin mantelimaitoa sekoittamalla ne keskenään joko blenderissä tai sauvasekoittimilla. Mantelimaitoon lisätään sitten mansikat ja pakastettu banaani. Kannattaa muuten pakastaa banaani ilman kuorta, ettei käy yhtä hassusti kuin itselleni joskus muinoin…Kuorineen pakastettu banaani mustuu tietenkin kauttaaltaan ja kuori on sen jälkeen hyvin vaikea irrottaa.
Täytyy taas tehdä kyseistä pirtelöä vaikkapa välipalaksi! Taidankin laittaa heti mantelit likoamaan ja banaanin pakkaseen 🙂