Salaisuus pinnan alla
En normaalisti hypi riemusta kuullessani mummoalkkareista tai muistakaan niihin verrattavissa olevista tukihousuista, (saati että sellaisia olisin aiemmin käyttänyt) sillä ne herättävät mielessäni ajatuksen rumista ja luotaantyöntävistä, olon tukalaksi tekevistä kammotuksista. Yleensä niiden lupaukset maksimaalisesta litistävyydestä ja hoikentavasta ominaisuudesta eivät edes täyty, enkä oikeastaan edes koe tarvitsevani kyseisiä vatsanlitistysbyysia. Nyt olen kuitenkin joutunut muuttamaan käsitystäni näistä pöksyistä – ja niiden tehokkuudesta. Oikeastaan voisi sanoa, että olen aivan ihastunut. Naurakaa pois vain, niin minuakin ensin hieman nauratti. En nimittäin olisi uskonut tämän hetken koittavan…ainakaan vielä moniin vuosiin. Niin tässä kuitenkin nyt kävi, kun törmäsin oikeasti toimivaan tuotteeseen.
Käväisin maaliskuussa Spanx -alusvaatebrändin Suomen lanseeraustilaisuudessa, josta sain mukaani testattavaksi Super Footless Shaper -housut. Ne tosin aluksi unohtuivat jonnekin kaapin perukoille, sillä olin tosiaan hieman epäileväinen niiden suhteen. Vetäisin vasta pääsiäisenä jalkaani nämä ”ihmekalsarit”, joiden nimeen tiettävästi myös monet Hollywood kaunottaret vannovat punaisella matolla sipsuttaessaan. Jos mm. Gwyneth Paltrow, Nicole Kidman ja Katie Holmes paljastavat salaisuudekseen nämä pökät, niin olihan se minunkin lopulta kokeiltava.
Peilin edessä kääntyillessäni arvion lopputulosta pitäen mielessäni Spanxin lupauksen sekä hoikentaa, tuoda muotoja että häivyttää alushousujen rajat ilman, että tarvitsee kärsiä happivajeesta tai muusta ikävästä puristuksesta. Ja kyllä, pakko myöntää, että housut todella toimivat ja olivat myös mukavat päällä. Mitään superradikaaleja muutoksia ei näilläkään housuilla tietenkään saa aikaan, mutta ainakin ne piilottavat erinomaisesti alusvaatteiden saumat ja tekevät siluetista hieman skarpimman. Efekti on hyvinkin toivottu, kun päällä on esimerkiksi vartaloa myötäilevä juhlamekko. Spanxien tarkoitus ei ymmärtääkseni ole vain litistää ja kohottaa (kuten perinteisten tukisukkiksien), vaan saada vaate myös istumaan ja laskeutumaan täydellisesti. Ilokseni tämäkin lupaus toteutui! Nämä kalsongit jäävät todellakin käyttöön epäseksikkyydestään huolimatta 🙂
Kuva: Spanx
Valikoimasta löytyy muuten myös alushameita ja -mekkoja, sukkahousuja, legginssejä ja rintsikoita. Suomessa näitä myy Stockmann, laajempi valikoima löytynee Spanxin verkkokaupasta.