Uudenmaankatu 44 B

Syksyssä on ihanaa se, että luvassa on yleensä jonkun uuden alku. Tarkoittipa se vain vuodenajan vaihtumista ja syysvaatteiden kaivamista kaapeista, tai  uuden harrastuksen aloittamista, on siinä jotain maagista. Vaikka mitään sensaatiomaista ei edes tapahtuisi, on syksyssä silti sitä jotain. Lomalta palatessaan ihmiset puhkuvat tarmoa (ainakin allekirjoittanut) ja tuntuu, että koko ajan jossain tapahtuu jotain. Kuntokeskukset lanseeraavat uusia ryhmäliikuntatunteja ja kesäaikataulut vaihtuvat syyslukkareihin. Kaikkea muutakin uutta kivaa pulpahtelee sieltä sun täältä (tunnetta korostaa se, että kesällä elän puolittain eristyksissä maailman menosta ja vain lomailen).

Kun suruaika kesän lopusta on ohi, joka syksy minut valtaa sama tunne, kuin teininä koulujen alkaessa: innokas (työ)kavereiden tapaamisen ja kesäkuulumisten vaihdon odotus, uusien kurssien (työhaasteiden) sekä vanhojen ja/tai  uusien harrastusten alkamisen ihana, kutkuttava jännitys. Ne saavat olon kevyeksi ja energiseksi. 

Tänä syksynä olen erityisen innoissani, sillä Uudenmaankatu 44 B:hen avautuu näillä näkymin marraskuussa uusi second hand- ja vintageliike Virtage. Odotan sitä malttamattomana, sillä uskallan väittää, että Virtagesta tulee uusi lempiliikkeeni 🙂 Se avataan ensin varastomyymälänä, josta löytyy jo nyt vaikka mitä ihanaa. Pääsin nimittäin kurkistamaan kulisseihin! Vaatteita on tulossa ennen avajaisia lisää mm. Lontoosta ja USAsta. Bongasin heti muutaman ”pakko saada” -koltun 🙂

mekko.jpg
 Rempseän pirteä mekko oli yksi lemppareistani.

 

varasto1.jpg
Tällä hetkellä varasto näyttää tältä. Sisustus ja vaatehyllyt sekä -rekit tulevat täydentymään kuitenkin vielä huimasti ennen marraskuuta.

varasto.jpg
Tuo paita näyttäisi hyvältä farkkujen ja nahkatakin kanssa.

 

tunika1.jpg
Ihana hippitunika :)

 

stailing1.jpgAsukokonaisuuden stailaus: Virve Balk & Kati Sistonen.

Muoti Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.