Päivitys on paikallaan; onhan edellisestä päivityksestä jo kaksi vuotta. Avioerosta kolme, mutta sitä tikulla silmään, joka menneitä muistelee.

Elämä on edelleenkin yhtä seesteistä kuin edellisessä päivityksessä. Elämäni pyörii täysin työn, lapsen koulun, lapsen harrastusten, koiranpennun sisäsiistiksi opettamisen ja ajoittaisen uupumisen mukavassa oravanpyörässä – niin kuin näin nelikymppisenä kuuluukin. Yksi elämäni tavoitteista oli päästä kokemaan ruuhkavuodet ja tässä sitä nyt ollaan. Blogiakin ehtii päivittämään kerran kahdessa vuodessa.

Todellisuudessa blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle myös siksi, ettei elämässäni oikeastaan tapahdu mitään jännittävää. Kaikki jännittävä tapahtuu lapsen ja koiranpennun elämässä. Oman elämäni kohokohdat ovat Hesarin päivittäisen sanalouhoksen tekeminen ja nettikirpparin selailu (en ehdi enää käydä oikeilla kirppareilla, joten ostan kaiken netistä).

Olen kyllä ajoittain miettinyt, milloin seuraavan kerran voisin harkita parisuhteen sirkusnuoralle astumista. Aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, että trapetsitaiteilijaksi minusta ei ole eikä turvavaljaista ole apua. En myöskään halua seksiä. Viimeisin kertani jäi rekkamieheen, jolla oli napatyrä ja krooninen närästys. Aina kun mieleeni hetkeksikin livahtaa ajatus seksistä, tunnen polton rinnassain ja mietin ulospäin pullistuneita napoja. Se jos mikä tekee sademetsästäni hetkessä aavikon.

Elämästäni on siis tullut kaikin puolin outoa ja epäluovaa. Minulla ei ole hetkeäkään aikaa itselleni, mistä on seurannut se, etten ole ollut pätkääkään masentunut (lopetin jopa lääkityksen, jonka aloitin avioliittoni aikana). Jos tiedostaisin olevani olemassa, syöksyisin varmaankin hetkessä masennuksen syövereihin. Ehkä tämä onkin ratkaisun avain mielenterveysongelmiin: Vähemmän oman navan ympärillä pyöriskelyä, enemmän totaalista aivosumua, arjen aikataulujen yhteensaattamisen mahdottomuuksia ja sänkyyn rojahtamista nopeasti mielessä välähtävällä ihmetyksellä siitä, että tästäkin päivästä selvittiin ja mitä helvettiä huomenna pitikään tehdä. Sitten sama ruljanssi seuraavana päivänä pyörimään.

Ehkä tätä elämän kuuluukin olla. Katsotaan kahden vuoden päästä, miten kävi.

Olen pitkän aikaa ajatellut, että päivitän tänne kuulumiseni.

Erosta on nyt reilu vuosi. Tunnen, että olen siitä selvinnyt todella hyvin. Olen muuttanut takaisin Helsinkiin, ostanut asunnon ja saanut vakituisen työpaikan. Arkeni lapsen kanssa on miellyttävää ja mukavaa. Elämä on vallan mainiota.

Suhde rekkamiehen kanssa päättyi kesällä. Viimeinen pisara oli yhteinen kesälomamatka, jonka aikana itkeä vollotin uima-altaalla kuunnellen äänikirjoja ja ikävöiden lastani. Suhteemme oli jo vetelemässä viimeisiä, mistä kertoi se, että rekkamies kutsui minut drinksuille loman viimeisenä iltana ja laittoi minut maksamaan laskun. Mietin, että mitä ihmettä tässä nyt tapahtui. Tämän jälkeen rekkamies alkoi kutsua parisuhdettamme ”parisuhteeksi”. Hetken aikaa viestittelimme ystävinä, nyt viestittely on vähentynyt. Mutta hyvissä väleissä erosimme. Oli melkoinen helpotus varmasti molemmille. Se ei vain tuntunut millään tasolla oikealta.

Nuoren opiskelijapojan kanssa olemme vielä yhteyksissä. On mielenkiintoista seurata, kuinka vaikeaa on parikymppisen nuoren miehen elämä, kun pildeä ei saa ja mieli tekisi. Puuteahdistus laajenee hyvin nopeasti itsetuhoksi ja siihen, että ikinä en tule kelpaamaan kenellekään. Kalsarikännien ja 10 peräkkäisen krapula-aamun jälkeen alkaa uusi yritys selvitä tästä elämästä, kunnes taas viikonloppuna tuntuu, että on ainoa yksinäinen ihminen maailmassa ja koko elämä on jo hurahtanut ohi. Olin ennen ajatellut, että elämä on julma nuorelle naiselle, mutta julmuus ei katsokaan sukupuolta. Vaikeaa se on kaikille.

Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen itse olevani oikeasti tasapainossa. Tähän vaikuttaa se, että minulla on vakituinen työ, ihana asunto ja ihana suhde lapsen kanssa. En kaipaa mitään, en edes seksiä. Olen lähes aseksuaali, mikä on luojan lahja eronneelle. Olen jopa ostanut pyjaman ja laittanut pitsihepeneet kaapin perälle. Alapääkarvoitukselleni voisi jo kehitellä lettikampauksia.

Mikään ei voisi olla paremmin.