Perun kaiken, mitä olen ajatellut ja kirjoittanut edellä. On kuin maailmankaikkeus olisi läpsinyt minua poskille ja osoittanut, että kupla, jossa elän, on täysin itse luotua harhaa.

Kävi näin: Heilautin tinderissä söpön näköisen miehen oikealle. Kirjoittelimme kepeää dialogia, hän pyysi kahville. En tiedä kahden vuoden Turussa asumisen jälkeen muuta treffipaikkaa kuin Turun linnan, joten menimme sinne tuiskuisena kevätmyrskyn päivänä. Kävi ilmi, että mies oli juurikin niin mukava, kohtelias, lempeä, hauska, rauhallinen ja tasapainoinen kuin oli profiilissaan kuvaillut – mahdollisesti vähemmällä määrällä adjektiiveja. Lisäksi hän täytti kaikki unelmien mies -listani kohdat. Joka kerta, kun miehestä paljastui uusi listan kriteeri, katsoin kattoon ja manasin Jumalaa.

Juuri kun olen muuttamassa pois Turusta, löydän elämäni miehen, sanoin miehelle.

Ja mikä jännintä: mies on rekkakuski. Hän lukee samoja kirjoja kuin minä. Hänellä on järkeviä ajatuksia ja sellaista mielen harmoniaa, joka saa tällaisen entisen joogaohjaajan harkitsemaan alanvaihtoa. Olen kysellyt häneltä niin paljon rekka-autoista, että voisin kirjoittaa niistä tietokirjan. Hän ei kuuntele rekkamiesmusiikkia, fanita Kari Tapiota tai syö leikkeleitä huoltoasemalla. Viimeksi hän söi pasta bolognesea. Hänellä on vartalo timmissä kunnossa. Hän käy vuorilla juoksemassa. Hänellä on omistusasunto, upouusi mersu ja punkkirokotus.

Tuollainen mies on vapaana. Juuri kun olin jo toinen jalka Varsinais-Suomen rajan ulkopuolella.

Ystäväni sanoi, että miesten mukaan ei saa tehdä päätöksiä. En voi kaksien treffien jälkeen suunnitella uudenlaista tulevaisuutta ja kuukauden päästä kirota sitä, että olen laskenut omani ja lapseni tulevaisuuden miehen varaan, joka paljastuu tuurijuopoksi, entiseksi mäkihyppääjäksi tai aikuisten vaippafantasioista haaveilevaksi parittajaksi.

Mutta entä jos hän onkin tähän hetkeen juuri se oikea? Hänen kanssaan nauran enemmän kuin kuukausiin. Hän ei kertaakaan lähennellyt minua, laittanut kättä reidelle tai pyrkinyt takareittiä pöksyihini. Toisilla treffeillä söimme salaattia ja juttelimme kolme tuntia elämästä ja kuolemasta (nauraen). Lopuksi hän sanoi Jag vill att du stannar.

Ajattelin, että ei helvete. Vad ska jag göra nu?

Hän suuteli minua, mietin hänen alahuultaan.

Tämä yhtäkkinen, jumalainen mieslähetys ovelleni on sekoittanut elimistöni niin, että aloitin varmuuden vuoksi masennuslääkkeet uudestaan, jotta pystyisin tekemään järkeviä päätöksiä.

Oksetti, päässä surisi, valvoin koko ensimmäisen yön.

Päätin lopulta pääsurinoissani ottaa aikalisän ja hain kesätyötä synnyinkaupungistani, jossa vanhempani vielä asuvat.

Jos siellä voisin kesän hengähtää ja miettiä, missä jatkaa elämää syksyllä.

Helsingin sanomissa oli vuosi sitten juttu yksinäisestä miehestä Merikarvialla. Merikarvia on pieni paikka merenrannalla Turusta ylöspäin eikä sieltä löydy miehille naisia. Artikkeli jäi painamaan mieltäni ja muistan maininneeni siitä kaverillenikin, joka on yksi näistä akateemisesti koulutetuista pääkaupunkiseudun naisista, jotka ovat jääneet ilman parisuhdetta akateemisen miehen kanssa. Yritin ehdottaa, että Merikarvialla olisi nyt Hesarin mukaan yksi ehdokas – ja kun vielä pellompaan päin mennään, niin varmasti löytyy enemmänkin vaihtoehtoja.

Ajattelin silloin, että mikä ihmeen kuilu on akateemisen naisen ja autoja rassaavan maaseutumiehen välillä. Että jos perhettä halutaan perustaa, niin genitaaleja yhteen vaan!

Täällä Turussa minulla on nyt ollut mahdollisuus tehdä kenttätyötä tämän aiheen parissa tämän helvetin avioeroni johdosta. Olen huomannut, että usein lehdissä manailtu Turun aivovuoto ei tarkoita vain sitä, että fiksut ihmiset pakenevat pääkaupunkiseudulle töineen, ideoineen ja veroineen, vaan myös sitä, että Tinderissä seikkailee pääasiassa kanafarmareita, kuukausikaupalla merellä seilaavia nuorukaisia ja snapchatia autonratissa käyttäviä raksamiehiä, joiden merkittävin elämää horjuttava kysymys koskee omien genitaalien suuruutta.

Olen yrittänyt tutustua heidän maailmaansa ja kertonut minun maailmastani. Olen sietänyt yhdyssanavirheitä, kielioppivirheitä ja Turun murretta. Kammottavia ketä-sanoja, kun pitäisi sanoa kuka. Konditionaalia, kun pitäisi käyttää imperfektiä. Suurin oivallukseni kuitenkin on, että sille on syynsä, miksi nämä kahden eri maailman miehet ja naiset eivät kohtaa toisiaan. Hengettömät keskustelut, mitäänsanomattomat kuulumisten kyselyt ja päivä kerrallaan arjen eläminen ilman minkään asian kyseenalaistamista ja tulevaisuuden suunnitelmia ovat saaneet pohtimaan, teenkö minä itse elämästäni hankalampaa kuin se voisikaan olla. Tinder-miehet näyttävät osaavan mindfulnessin yhtä hyvin kuin lapset, jotka elävät tässä hetkessä aivan pihalla siitä, mitä seuraavassa hetkessä saattaakaan tapahtua. Jos otan kikkelikuvaa snapchatissa, niin mistä hitosta se peura siihen eteen tupsahti!

Tällaista hetkessä elämisen mentaliteettia tarvitaan. Kuka meillä muuten olisi tykinruokana, ase kädessä sotimassa, jos kaikki kyseenalaistaisivat elämän tarkoituksen, olemassaolon henkisen puolen tai toisen antamat käskyt. Eihän sodista tulisi mitään. Mikä se sellainen maailma olisi, jossa vain analysoitaisiin tunteita, niiden syntyä ja seurauksia, takareisiä venyttävissä tantraseksi-asennoissa.

Kävin pitkän dialogin itseni kanssa siitä, voisinko vaihtaa toiveeni henkisesti kehittävästä parisuhteesta siihen, että on mies, talo, kanala ja muita elämän perusasioita. Olisi televisio, sieltä katsottaisiin lätkää, sihautettaisiin auki oluttölkki ja lähdettäisiin vaikka kalaan, jossa voidaan olla vieläkin hiljempaa, ettei kumpikaan vain tajua, ettei meillä ole mitään keskusteltavaa, mitään yhteistä, mitään muuta syytä olla yhdessä kuin se, että elämä ilman rakkautta ja parisuhdetta raastaa sielua.

Poikani ehdotti, että voisinhan minä olla naisen kanssa. Siinä voitaisiin sitten yhdessä tulkita toistemme päälauseita sivulauseiksi, joita kukaan ei ole sanonut. Analysoida tunteita, joiden olemassaolosta ei ollut hetki sitten tietoakaan.

Tai sitten voisi opetella olemaan yksin ja uskoa siihen, että kyllä luolaihmisetkin pärjäsivät ilman yhteisöä ja muiden tukea. Siellä ne rassasivat keihäitä itsekseen ja söivät sammalta. Eikä kukaan kaivannut toista ihmistä ja tämän genitaaleja.