Viimeinen kohtaaminen

Näin eilen tulevan ex-mieheni. Hän lunasti osuuteni asunnostamme, joten jouduimme käymään pankissa allekirjoittamassa papereita ja välttelemässä toistemme katseita.

Outoa, miten vuosituhannen rakkaussuhde muuttuu hetkessä sylikuhertelusta siihen, että pankin odotusaulassa jätetään mahdollisimman monta tyhjää penkkiä väliin.

Olin stressannut tapaamista niin paljon, että työterveyslääkäri määräsi minulle ”paniikkikohtausta ehkäiseviä rauhoittavia”. Kyseessä olivat samat lääkkeet, joista olen katsonut youtube-dokumentteja töiden lomassa. Lääkkeet koukuttavat, tuovat euforisen olon ja johtavat jonkinlaisen porttiteorian mukaan sekakäyttöön ja lopulta Las Vegasin viemäritunneleihin.

Luin, että ensimmäisellä kokeilukerralla ei kannattaisi lähteä kaupungille siltä varalta, että nukahtaa pystyyn ja herää 14 tunnin päästä bussikatoksesta. Otin siis ensimmäisen lääkkeen illalla, menin nukkumaan ja heräsin muutaman tunnin päästä siihen, että vatsani kääntyi ympäri. Loppuyön istuskelin vessassa googlaillen, oliko ripuli yksi sivuoireista. Kyllä oli, onnea minulle. Hyvä, että kokeilin tätä kotona enkä pankin odotusaulassa.

Toisella kerralla ajattelin selviäväni helpommalla. Otin lääkkeen puoli tuntia ennen kohtalokasta katseiden välttelyä pankkikonttorissa. Mietin aluksi, että eihän tämä nyt toimi lainkaan. Missä euforia? Missä koukuttava tunne? Missä Las Vegasin viemäritulevaisuus?

Mutta sitten tajusin: minähän en tunne mitään! Mikä tunteettomuuden sulo! Kävelin huoneeseen ex-mieheni perässä, joka oli tässä ajassa harmaantunut, raihnaistunut ja vanhentunut ainakin puoli vuosisataa. En tuntenut lämpöä, en sääliä, en vihaa, en ärsytystä. Olin jo etukäteen miettinyt mitä säälittävimpiä solvauksia, mutta nyt ei ollut tarvetta sanoa mitään. Olisin ollut hiljaa, vaikka minua olisi käytetty voodoo-menojen neulatyynynä.

Helpotus oli suuri, kun kaikki oli ohi. Minä selvisin. Puolen vuoden päästä olenkin sitten asunnoton, joten säästän lääkkeitä hetkeen, jolloin tämän tajuaminen tulee ajankohtaiseksi. Olen esittänyt lapselle kaksi vaihtoehtoa: joko välivuosi Fidzillä ja kotikoulu hiekkarannalla tai sitten jotain jotain muuta. Poika miettii jotain muuta. Minä katselen lentoja Fidzille.

suhteet oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *