Elementtien opetuksia I

*

Eläminen sopusoinnussa luonnon kanssa merkitsee yksinkertaisia asioita. Ensiksi on hyvä huomata vuodenaika; että syksy on tullut.

 

Muutokset säätilassa ja luonnossa kertovat luonnon valmistautuvan talveen. Ilmat kylmenevät, sataa ja illat pimenevät. Kesä on takana. On aika laittaa kesävaatteet kaapin perälle ja alkaa pukeutua syysvaatteisiin. Samalla kun vaatekomeron kätköistä kaivetaan käyttöön vähän paksumpi takki ja kaulahuivi sekä sormikkaat, ja kävelykengät, laitetaan sinne ballerinat ja tennarit odottamaan uutta kesää.

 

Toiseksi jo vanhastaan tiedetään jossain kropan uumenissa, että lumen tulon tuntee ennen ensi lumen satamista kasvoillaan. Sen voi myös haistaa. Silloin kylmä nipistelee korvanipukoita ja tunkee syystakin lävitse iholle asti. Jos ei ole älynnyt viimeistään lokakuun alkupuolella laittaa pitkiä kalsareita pitkisten alle, ovat jalat kylmät reisiä myöten. Kun joku paikka on kylmä, silloin palelee.

 

– Ai, pitäisikö syksyllä kulkea pitkissä kalsareissa? Kyllä vain, koska ulkona on viileämpää, kosteampaa ja tuulisempaa kuin kesällä. Vaikka syysaurinko paistaisi, ei se enää kesää tee. Että pitkät kalsarit muka olisivat kuumat sisällä, ei pidä paikkaansa. Paitsi siinä tapauksessa, että on sijoittanut rahansa keinokuituisiin, eikä villaan, silkkivillaan tai puuvillaan. Keinokuitukalsarit tuntuvat vetävän kylmän iholle ja ovat sisätiloissa hiostavat.

 

Nykyihmiset ovat usein kylmiä kuin kapakalat, monellakin tavalla; jotenkin tottuneita jatkuvaan läpivetoon omassa olemuksessaan. Lämpö aiheuttaa lähes epämiellyttäviä tuntemuksia. Eikä kukaan tunnu huomaavan, että viluinen ihminen on aina vähän itseensä käpertynyt, huomaamattaan tylsä ja mariseva, tyytymätön kaikkeen, ja tarvitsee vastapainoksi hyökkäävyyttä; että edes joskus lämpenisi.

Kun fyysinen viluisuus kurottelee ihmisen sielun alueelle, jähmettää se aidon kiinnostuksen asioihin, ympäristöön, luontoon ja muihin ihmisiin. Kiinnostuminen aidosti muista kuin itsestään, vuodenajan luonnontapahtumista ja maailman menosta, vaatii ihmiseltä tietoista ponnistelua, lämpenemistä asioille, innostusta. Kiinnostusta on aivan itse ylläpidettävä, se vaatii sisäistä aktiivisuutta, mikä on aivan muuta kuin innostunut pälätys vaihtelevista aiheista. Kiinnostusta on hoidettava, ja ruokittava. Sitä ruokitaan havainnoilla ja etsimällä uusia näkökulmia, esittämällä aina uusia kysymyksiä, joita laajeneva käsitteistö innostaa tekemään. Myönteisellä kiinnostuksella itse valittuihin aiheisiin rakennetaan ja luodaan kokonaisuuksia, lämmetään omassa sisäisyydessä ympäristölle.

Vasta lämpö herättää tahdon ymmärtää ilmiöitä, ja auttaa laittamaan kapakalamaisen analysoinnin syrjemmälle. Ja näyttää senkin, mihin kapakalamaisella analyysillä päästään – pirstaleiseen, kyyniseen maailmankuvaan, jossa ei kiinnosta muu kuin asioista puhuminen. Ja pikkuhiljaa muututaan tietäviksi päiksi, sydämettömiksi ja kädettömiksi tekoja vaativissa tilanteissa.

 

Vähäks joku lämpö kiinnostaa, siitähän ei edes saa kiinni. – Pitäisi kiinnostaa, sillä elämä ei salli fuskaamista; se virtaa vain, kun perusasiat ovat kunnossa; että nukkuu öisin, syö kunnolla ja pukeutuu lämpimästi. Ja välittää siitä, että elää jokaisen päivän. Aluksi lämpimästi pukeutuminen ahdistaa; hiostuttaa ja hermostuttaa, ja saa aikaan tunteen kuin kauhea paniikkikohtaus olisi tulossa. Nämä kuuluvat asiaan silloin, kun kroppa sopeuttaa itseään uusiin lämpöasteisiin. <?xml:namespace prefix = o />

 

Kun lumi sitten tulee, on talvivaatteiden aika. Ja samalla tuhdimman ruuan ja kynttilöiden, jotka lämmittävät ja valaisevat kuin pienet auringot. Kynttilöiden valon väri on lämmin. Se on luonnonmukainen vastaisku kylmän sinisille ledeille. Valo ja lämpö ovat elementit, joita mikään tekniikan edistysaskel ei voi korvata. – Lämpö eheyttää, pitää ihmisen koossa.