Elementtien opetuksia II – lämpö

 

Nykyihminen on ikään kuin pirstoutumassa pieniin murusiin. Murusista on sitten etsittävä koossapitävää lämpöä , jotta edes joten kuten pysyisi elävien kirjoissa. <?xml:namespace prefix = o />

Jo aivan pieninä lapset saavat tyytyä murusiin, joita vanhemmalta oman sälän keskeltä löytyy jaettavaksi; puheen murusia, selityksen pätkiä, opettavaista motkotusta ja nämä useimmiten kylmän metallisella äänellä raavittuna suoraan keskushermostoon.

Vanhemman mielenkiinto näyttää yleisesti suuntautuvan mieluummin kännykkään puhumiseen tai puhelimen näytön vierittämiseen kuin lapseen. Ikään kuin vanhemman olisi jatkuvasti oltava jonkun muun kuin lapsen saatavilla. Kaupungilla ja ostoskeskuksissa lapset istuvat rattaissa kasvot ihmisvilinään päin. Ja saavat varmasti virikkeellisen yliannoksen vieraita silmäyksiä, lyhyitä katsekontakteja oudoilta ihmisiltä. Mitä pienempi lapsi on, sen hankalampaa hänen on työstää päivän aikana kokemaansa ja näkemäänsä. Kaikki käsittämättömyys jää lisääntyväksi painolastiksi lapsen olemukseen.

Pieni lapsi tarvitsee kokonaan vanhempansa ja hoitajansa – heidän tietoisuutensa ja läsnäolonsa kussakin tilanteessa. Läsnäolo on sitä, että vanhempi kantaa lasta mielessään ja asettuu lapsen kanssa samaan maailmaan, katsoo maailmaa hänen silmillään ja hänen kanssaan. Ja näkee, ymmärtää sen, mitä lapsi ei vielä ymmärrä. Vanhemman ei tarvitse selittää pienelle lapselle asioita, joita kaduilla ja julkisilla paikoilla tapahtuu, vaan suojata lasta omalla tietoisuudellaan niin, että lapsi tulee otetuksi mukaan elämään vanhempansa kautta. Kyseessä on vanhemman sisäinen yhteys lapseen, ja myös hyväksyvä ymmärrys omasta tehtävästään lapsen kasvattajana. Ilman aikuisen suojaavaa tietoisuutta lapsi jää yksin ja joutuu selviytymään – ja rakentumaan – asioista, jotka eivät kuuluu vielä moniin vuosiin hänelle.

Lasta on suojattava myös iän mukaisella vaatetuksella. Siitäkin huolimatta, että kaupat ovat pullollaan vauvoille vaatteita, joihin puettuina he näyttävät mini-teineiltä ja pikku bilehileiltä. Tuntuu olevan hurrrrjan söpöä pukea vauva suunnilleen viisitoista vuotta vanhempien käyttämiin vaatemalleihin. Vauvat alkavat kantaa brändejä syntymästään, vanhempien ajattelematta, että vauva tarvitsee ensisijaisesti maitoa, kuivat vaipat, lämpöä, läheisyyttä ja rauhaa, oman äidin läsnäoloa.

Nykyäitien lienee vaikea ymmärtää, että vauvan oikeuksiin kuuluu saada viettää aikaansa enemmän omassa kodissaan kuin turvakaukalossa milloin kaupan lattialla tai ravintolassa katsellen kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät vielä kuuluisi hänen elämäänsä. Mikäli vauvaa ei millään voi pitää kotona, olisi hänet ainakin suojattava vaatetuksella ympäristöltä niin hyvin kuin mahdollista. Riittämättömän vaatetuksen ja epäystävällisen ilmapiirin aiheuttamia vaikeuksia on myöhemmin vaikea paikata, etenkään kun nykyään ei juurikaan puhuta lämpöaistista, kylmäaistista kylläkin. 

Lämpöä pidetään lähinnä ympäröivän kylmän ilman puuttumisena, asuinhuoneistoihin ja rakennusten sisätilohin kuuluvana elementtinä. Epäystävällistä ja luotaan työntävää ilmapiiriä ei mielletä kylmyydeksi, jota ei voida parantaa teennäisillä poskisuudelmilla tai aivan yhtä teennäisellä elokuvamaailmasta peräisin olevalla rakkaudesta puhumisella.

Kuitenkin lämpö ihmisessä on jotain oleellista ja ensisijaista silloin kun puhutaan yhteenkuuluvuudesta, ymmärryksestä ja kokemusten jakamisesta. Lämmön kautta eletään samassa, yhtenäisessä maailmassa.