Oi, Valentinus
Viime vuosina olen tutkiskellut kalenteriani sillä silmällä, minkälaisia teemapäiviä vuodenkierto tarjoaa juhlittavaksi lapsuudesta tuttujen joulun, pääsiäisen ja juhannuksen lisäksi. Pohjoisen kylän vuodenkiertoon ei juuri muita tapahtumia kuulunut kuin koulun joulujuhlat, seurakuntatalon valmistuttua pääsiäisseurat, koulun kevätjuhlat ja keskikesän juhannuskokko. Ne loput vuodenkiertoon liityvät tapahtumat tulivat kylään television välityksellä; vappupuheet ja -marssit, itsenäisyyspäivä ja maailman karnevaalit koreine kulkueineen. Mutta karnevaalin taustalla olevasta passionajan alkamisesta ei ollut mitään käsitystä. Passion ajan merkityksestä vielä vähemmän.
Vuodenkierron juhlien sisäisen mielen ymmärtäminen vaatii jonkinverran tietoa ja omakohtaista kokemusta. Tietenkään aina tapahtumiin tai juhliin ei saa kosketusta. Toisinaan taas mielekkyyden voi löytää aivan yllättäen. Ikään kuin olisi pitkään koputellut ovea tai etsinyt jotain, mille ei ole oikein ollut edes nimeä. Itseasiassa olen vasta viime aikoina tullut ajatelleeksi, että vuodenkierto on merkittävä osa elämän todellisuutta. Ja sen tapahtumat ja juhlat luovat loistavan mahdollisuuden sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen ja uusimiseen.
Ensimmäisen kerran kuulin Ystävänpäivästä joskus 1980-luvun puolivälissä vaihto-oppilaana olleelta sisareltani. Hän oli saanut Valentinin päivänä perheensä isältä suklaarasian. Oi, miten ihanalta se kuulosti! Amerikassa oli yhtenä päivänä vuodessa lupa lähestyä rakasta ystävää tai salaista rakkauden kohdetta kortein, kukkasin ja suklaarasioin. Meillä Suomessa alkoi samoihin aikoihin ilmestyä myyntiin ystävänpäiväkortit, joille itse en hetikään lämmennyt. Valentinin päivän rinnalla ystävänpäivä tuntui kovin arkiselta, kun vaihtoehtona olisivat voineet olla rakkauden osoitukset salaiselle ihastukselle. Aluksi Suomessa ystävänpäivää pidettiinkin lähinnä postipekan keksintönä.
Valentinin päivän taustalla ajatellaan olevan Lupercalia -juhla, jota antiikin roomalaiset viettivät 15. helmikuuta. Roomalaiset kunnioittivat juhlalla Junoa, naisten ja avioliiton jumalatarta, ja luonnonjumala Pania. Päivän viettoon on roomalaisilla nuorilla miehillä liittynyt erilaisia hedelmällisyyttä lisääviä riittejä. Ja kuten muidenkin pakanalliselta ajalta periytyvien juhlien, niin tämänkin, yrittivät kristityt lopettaa 400-luvun lopussa. Lupercalia -juhlan perinteitä oli kuitenkin alkanut siirtyä päivää aikaisemmin vietettävään Pyhän Valentinuksen päivään eli 14. helmikuuta. Päivä omistettiin Valentinukselle vuonna 350. Päivä on nykyäänkin Valentinin nimipäivä. Suomalaisessa kalenterissa nimipäiväänsä juhlii myös Voitto.
Valentinuksen päivän romanttiseen rakkauteen liittyvillä tavoilla ja uskomuksilla on pitkä historia Keski-Euroopassa, etenkin Ranskassa ja Englannissa. Näissä maissa vietettiin jo 1300 -luvulla ystävänpäivän juhlia ja lemmenarpajaisia rusettiluistelun merkeissä. Etelä-Euroopassa uskotaan yleisesti, että linnut valitsevat itselleen parin juuri Valentinuksen päivänä. Euroopassa päivän vietto 1800-luvun alkupuolella oli jo unohtunut, kun se rantautui Amerikkaan. Siellä Valentinuksen päivästä tuli suuri kansanjuhla kortteineen ja lahjoineen. Erään tarinan mukaan Valentinuksen päivä palasi Eurooppaan Jaska Jokunen -sarjakuvan mukana.
Mutta se salainen rakkaus, tai kaikkien sydänten päivä, niin kuin Valentinuksen päivä ruotsalaisessa kalenterissa on, eikö sillekin pitäisi jättää vähän tilaa. Todennäköisesti kaikilla on ihmissuhteita, jotka eivät mahdu mihinkään arkipäivän kategoriaan. Saatamme pitää jostakin ihmisestä salaperäisellä tavalla hyvin paljon tai enemmän kuin kenestäkään, joka kuuluu arkipäiväämme. Ehkä arkisuhteemme perustuvat johonkin, joka on jonkinlaista elämän pakkoa. Arkisuhteet muodostavat mukavan turvaverkon, jonka hyväksyminen ja jossa viihtyminen on sisäistä vapautta. Kuitenkin elämäämme kuuluu myös niitä, joita tapaamme kuin ohimennen. Ja jotka jättävät meihin lähtemättömän jäljen. Vaikuttavien kohtaamisten jälkeen tiedämme jonkin muuttuneen. Joku jää mieleen.
Tänä päivänä kuitenkin puheet salaisesta rakkaudesta tuntuvat vain herättävän kuvia iltapäivä- ja viihdelehtien salarakkaista. Ja nämä julkiset tarinat salaisesta rakkaudesta ovat useimmiten lähinnä repiviä. Näitä tarinoita kohtaan voi tuntea syvää sääliä sen salaisuuden rinnalla, joka ihmissuhteisiin voi parhaimmillaan liittyä. Valentinen päivän ruusut ja suklaat saattaisivat ehkä sittenkin kätkeä taakseen jotain oleellista. Jos vain sille antaisi mahdollisuuden. Mutta kätketyn huomaaminen vaatii harjoittelua. Ruusu kukkien kuningattarena on sekin vahva vertauskuva. Alun perin ei ruusukaan saanut kristittyjen suosiota, koska se nähtiin viinin, traagisen taiteen, päihtyneen hurmion, ja hedelmällisyyden jumala Dionysoksen kasvina. Harmoninen ruusu muuntui vasta vähitellen kristilliseksi vertauskuvaksi. Ennen muuta ruusua pidetään Marian kukkana. Keskiaikaiset maalarit sijoittivat Marian ruusutarhaan. Ruusukuvio merkitsee salaisuuden pitämistä.
Ehkä Valentinuksen päivä on salaisuuden muistamisen tai salaisuuden uusimisen päivä. Tai niin kuin fb-ystäväni seinällä luki: jokainen päivä on sydänten päivä. Ihmissuhteiden verkko voidaan nostaa esiin yhtenä päivänä vuodessa. Ystävyyden verkko myös muotoutuu joka vuosi hieman uudenlaiseksi; uusia tulee, jotkut pysyvät ja jokunen siirtyy kauemmaksi, ja siis lähemmäksi jotakuta toista. – Ystävien kanssa jaamme oman salaisuutemme. Sydänystävien.