Lily

Pintaraapaisuja

irene hagelin

Samanismia, vai?

muokattu 09.04.2013

Viime viikolla silmiini sattui otsikko, jossa kerrottiin lestadiolaisen liikutuksen olevan sukua samanismille ja noituudelle. Paremminkin lestadiolainen liikutus on syntynyt sillä henkisellä rajapinnalla, missä vanha saamelainen jähmettynyt luonnonhenkisyys (samanismi, noituus) on törmännyt kristillisen tradition hengellisyyteen. Liikutus itsessään ei perustu samanismiin, vaan se on ihmisen hallitsemattoman tunnetilan ilmaisu. Ajallisesti ensimmäisistä liikutuksista on kulunut melkein kaksi sataa vuotta.

 

Kautta aikojen ovat ihmiset etsineet yhteyttä jumaliin, luontoon, toisiin ihmisiin – ja nykyään muodikkaasti myös itseensä. Kullakin aikakaudella tai kulttuurisella ryhmittymällä on ollut omat painotuksensa, keinonsa henkisen tiedon ja yhteyden etsimiseen, ja löytämiseen. Lienee päivän selvää, etteivät nämä taidot ole milloinkaan aiemmin olleet jokamiehen oikeuksia. Nykyään on hieman toisin. Jokaiselle löytyy jotakin sopivaa nykyhenkisyyden supermarketista.

Eteläisiin kulttuureihin ovat liittyneet niin sanotut sisäänpäin johtavat tiet, mystiset polut, joita voidaan kutsua myös syvän heräämisen tieksi. Nämä ovat ilmenneet selvimmin Egyptin mysteereissä. Eteläisen tien harjoittelijan on aina pitänyt käydä läpi vuosikausien valmistusaika, mm. oppiakseen voittamaan kaikki itsekkäät pyyteensä. Näin siitä syystä, että sisäänpäin johtava tie vie ihmisen oman elimistön syvyyksiin. Jos ihminen olisi sukeltanut tiedottomien orgaanisten viettien ja halujen maailmaan egoistisella minuudella, olisi tämä johtanut hallusinaatiokokemuksiin, ja nämä voimat olisivat hänet tuhonneet. Minuuden egoistisuus oli sen vuoksi voitettava moraalisen koulutustien avulla. Vanhassa koulutuksessa oppilas johdettiin tietoon johtajien, gurujen avulla. Nykyään ihminen ei enää saa alistaa minuuttaan gurun valtaan, sillä jokaisen on itse vastattava teoistaan, ja päätettävä itse omista kehitysaskeleistaan.

Pohjoiset tiet ovat vieneet ulospäin. Ulospäin johtava tie vie ekstaasiin, mikä tarkoittaa jonkinlaista sulautumista kosmisiin voimiin. Tämä sulautuminen merkitsee minuuden ohentumista. Minuus ikään kuin laajenee kosmokseen ja heikkenee heikkenemistään. Tähän kokemukseen valmistauduttiin kehittämällä rohkeutta. Valmistumisaikana oppilaan oli opittava myös yhdistymään vuodenkierrossa vaikuttaviin voimiin. Pohjoisen tien kulkijan johdatti pappi elementaarisen maailman yhteyteen. Tämä maailma oli hyvin lähellä sitä entisajan pohjoista kulttuuria, jossa luonnon koettiin olevan täynnä keijukaisia ja menninkäisiä, kufittaria ja staaloja, jättiläisiä. Jäänteitä tästä elää vieläkin Pohjoismaissa.

Keskiaikaan asti tieto on kulkenut opettajalta oppilaalle suullisesti. Keskiajan oppinut luki elämänsä aikana määrällisesti vähemmän kirjoja kuin tämän päivän peruskoulun ala-asteen oppilas. Tieto oli tiiviissä muodossa sekä kirjoissa että kuvissa. Tiedon kanssa elettiin, ja elämällä se tehtiin todeksi. Kuvat olivat harvinaisia; oli mahdollista, että tavallinen ihminen näki elämänsä aikana vain jonkun kuvan, ehkä kirkon alttaritaulun. Mitä vähemmän kuvia, sitä voimallisemmin ne saattavat katsojaan vaikuttaa. Tähän perustui ajatus kuvien lähes pyhästä voimasta. Joidenkin luostareiden tai kirkkojen kuvat olivat parannusta tarvitsevien nähtävillä ehkä kerran vuodessa, ja silloin oli mahdollista kokea parantuminen. Ihminen koki näissä hyvin todenmukaisissa kuvissa oman paremman puolensa, eheytyi mestarien huolellisesti ja totuudenmukaisesti maalaamien kuvien äärellä. Mahdollisesti ihminen koki myös oman vajavaisuutensa, kehittymättömyytensä. Alhaisuuden kokemusten herätessä saattoi ihminen tuntea itsensä maan matoseksi. Ja tämän alhaisuuden kokemuksen kestämiseen on tavallinen ihminen tarvinnut pappia ja seurakuntayhteyttä, jossa vaalittiin sanomaa uudesta mahdollisuudesta, parannuksesta ja anteeksiantamuksesta. 

 

Samanismi on pohjoisen Euroopan, Aasian ja Amerikan kansojen keskuuteen levinnyt usko samaanien kykyyn hallita ja käyttää hyväkseen henkimaailmaa. Tällaisen kyvyn omaava samaani pääsee yhteyteen henkien kanssa rumpujen tai narkoottisten aineiden avulla. Näin kertoo vanha tietosanakirja samanismista lyhyesti.

Hieman uudempi henkisen tiedon opaskirja kertoo samanismin harjoittamisen olevan kulttuurirajat ylittävä tiedon ja henkilökohtaisen voiman etsintäretki, joka on ollut käytössä jo ennen kaikkia tunnettuja uskontoja tai psykologisia ja filosofisia suuntauksia. Kautta historian samaaneilla on ollut kyky matkustaa syvälle sisimpäänsä ja löytää sieltä maailmankaikkeuden tiedon ja viisauden lähteet. Ohittamalla aineellisen maailman esteet he kehittivät menetelmiä ja yksinkertaisia harjoituksia, joiden avulla he tunnistivat sisäiset oppaansa ja voimaeläimensä ja pääsivät vuorovaikutukseen niiden kanssa.

Samanismi on liitetty myös kansanparannukseen. Esimerkiksi keskiajalla Suomessa hoitivat kansanparantajien lisäksi seurakuntapapit virkansa ohella myös parantajan tehtäviä. Kun lääkäreitä ei ollut tai niitä oli koko maassa vain muutama, turvauduttiin vaivoista ja taudeista paranemisessa kansanparantajien ja niiden veroisten tietomiesten apuun. Parantajat olivat joko itseoppineita tai sitten he olivat saaneet opit vanhemmalta tietäjältä perintönä. Pääsyvaatimuksena parantajan oppiin on aina ollut vilpitön halu auttaa lähimmäisiään.  Parantajat voitiin karkeasti jakaa neljään ryhmään, joista ensimmäisen ryhmän muodostivat hurmoshenkiset tietäjät, samaanit eli ekstaatikot. Parantaessaan tietäjä vaipui transsiin, jossa hänen tietoisuudentilansa muuttui. Tietoisuudentilan muutos saatiin aikaan tavallisesti rummun avulla. Tietäjä aloitti samanoimisen hengittämällä syvään ja kutsui matkalla tarvittavia apuhenkiä murisemalla. Ja kun apuhenget tulivat paikalle, lähti samaani niiden opastamana aliseen maailmaan. Joillakin loveen lankeaminen oli unen kaltainen tila, toisilla hurmostila, johon liittyi mm. raivoamista. Tämä tila saavutettiin myös syömällä esimerkiksi kärpässieniä. Toisen ryhmän muodostivat sanalla parantajat, loitsijat. Kolmannessa ryhmässä olivat rohdoilla ja yrteillä parantajat, neljännessä teknikot eli lähinnä hierojat, kupparit ja niksauttelijat.

Samaani-tietäjillä katsottiin olevan erityisiä henkisiä kykyjä ja he olivat parantajista kaikkein arvostetuimpia. Tietäjä ei ollut vain parantaja, vaan poikkeusyksilö, jota pelättiin ja kunnioitettiin, sillä hän pystyi paitsi parantamaan myös aiheuttamaan taudin, ja jopa kuoleman vihamiehelleen. Tietäjän työvälineitä olivat sana ja henkinen voima. Hän oli yhteisönsä henkinen johtaja. Perinteisesti samaanit ovat läpikäyneet pitkän koulutusjakson, johon osana kuuluu ankaran, jopa julman kokeen läpäiseminen, minkä jälkeen vasta voi tulla oman alueensa samaaniksi.

 

Lestadiolaisuus on ruotsalaisen Lars Levi Laestadiuksen 1800-luvulla perustama herätysliike. Vaikuttanut lähinnä Suomessa, jossa sitä levitti Juhani Raattamaa. Käyttää parannussaarnaa, julistaa syntien anteeksiantamusta ’Jeesuksen nimessä ja veressä’ sekä pelastusvarmuutta seurakuntayhteydessä. Sen piirissä esiintynyt hurmosilmiöitä (’hihhulit’). Toimii edelleen merkittävänä kansanliikkeenä. Muunmuassa tämän mainitsee lestadiolaisuudesta em. tietokirja parin vuosikymmenen takaa. 

Lars Levi Laestadius (1800-1861) oli syntyisin Ruotsin Lapista. Hän oli opiskellut Uppsalassa, ja vihitty papiksi vuonna 1825 yhtaikaa veljensä Petruksen kanssa, minkä jälkeen hänet määrättiin apulaispapiksi syntymäseurakuntaansa Arjeplogiin ja samalla lähetyssaarnaajaksi Piitimen Lappiin. Tuolloin lähetyssaarnaajien tehtävä oli kierrellä lappalaisten olinpaikoilla, antaa heille opetusta ja tarkastaa lappalaissyntyisten lastenopettajien eli katekeettojen toimintaa. Pian Laestadius kuitenkin nimitettiin Kaaresuvannon kirkkoherran virkaan.

Lars Levi Laestadiuksen veli Petrus suoritti Uppsalassa vielä filosofianmaisterin tutkinnon ennen paluutaan Lappiin. Myös edellä mainittujen Laestadiusten veli(puoli?) Karl Erik oli myös toiminut Lapissa pappina lyhyen aikaa. Laestadiuksen tieteellinen ja muu kirjallinen tuotanto on merkittävän monipuolinen ja laaja. Hänen jälkeen jättämät tutkimukset osoittavat suurta lukeneisuutta, terävää älyä ja ympäröivän luonnon ilmiöille avointa silmää. Häntä pidettiin aikanaan Skandinavian tunturikasvien etevimpänä tutkijana. 

Ruotsin puolella Laestadius aloitti väkevät saarnat juopottelua vastaan, koska juoppouspahetta ei oltu saatu kukistettua ankarillakaan kuninkaallisilla kielloilla. Pappi katsoi vaihtoehdoksi jääneen yrittää saada lappalaiset sisäisesti vakuuttuneiksi viinan turmiollisuudesta. Ja etenkin siitä, että juoppous turmelee heidän sekä ajallisen että tulevan elämänsä. Kun Laestadius sitten oli saarnannut lakia vuoden ajan, olivat ensimmäiset armonmerkit alkaneet näyttäytyä; kun ensimmäinen lappalaisvaimo tuli vapahdetuksi, oli Laestadiuksen kertoman mukaan sillä hetkellä oli tuntunut pieni maanjäristys. 

Laestadius sai eräiltä kirkonmiehiltä myös ankaraa vastustusta ja arvostelua kerettiläismakuisesta herätyksestään. Laestadius puolusti pahennusta herättäneitä liikutuksia. Kuulijan sydän kun piti saada raamatun tarkoittamalla tavalla murtuneeksi. Murtuneesta kohdasta katsotaan valon pääsevän sisään ihmiseen, mitä tapatumaa Laestadius kuvaa ’armon sanan tunkeutumisena salaman lailla sydämeen’. Sydämessä armon sanan tuli herättää autuaallisia tunteita, jotka ovat myös autuaaksi tekevän uskon subjektiiviset perusteet. Tämä ’fides subjektiva’, sydämen luottamus, täytyi uskovaisella olla sydämessä eikä vain päässä (järjessä). Jos usko olisi vain järjen asia, olisi se samaa kuin kuollut usko, jolla ei ole riittävän vahvaa pohjaa. Laestadiuksen mukaan korkeat ja autuaalliset tunteet ovat ns. hengen viettejä, ja sellaisina ne ovat elävän kristillisyyden korkein sisäinen voima. 

 

Eräistä saamelaisia koskevista kuvauksista parin kolmen sadan vuoden takaa nousee selkeästi esiin kuva saamelaisista lapsellisen viattomana luonnonkansana. Erään kirkkoherran kirjallisen kuvauksen mukaan ’lappalaisten luonne on jotakuinkin samanlainen jokapaikassa: se on verrattavissa puroon, jonka vesi virtaa eteenpäin niin hiljaa, että tuskin huomaa liikkuuko se edes. Jos puron tielle saattuu iso este, se taipuu kauniisti syrjään, mutta saapuu lopulta kuitenkin perille. Niin on myöskin lappalaisen luonne: hiljainen, rauhallinen ja taipuvainen. Rauha on hänen tunnuslauseensa; rauhaa koskee hänen ensimmäinen kysymyksensä; rauha on hänen jäähyväisensä, rauha hänen kaikkensa. Rauhaa hän rakastaa niin kuin äiti lastansa, jota tämä on ravinnut polvellansa.’ (Vanhassa tekstissä puhutaan saamelaisista lappalaisina.) Saamenmaassa käyneiden kuvauksista voidaan päätellä rauhan ja rauhallisuuden saamelaisuudessa olleen syvää sielunelämän eleettömyyttä. 

Ajattelun liikkumattomuus voi myös ilmetä ylenpalttisena rauhallisuutena, jopa laiskana innottomuutena. Se voi olla osoitus sisäisestä mukavuudenhalusta, tyhjästä passiivisuudesta. Toisaalta ajatteleminen vaatii oman rauhansa, tilaa. Mutta ajatteleva rauhallisuus on hengenläheistä aktiivisuutta, sisäistä ponnistelemista. Ajatteleminen on ihmisen sisäisyydessä tapahtuvaa toimintaa. Ajatteluun vaaditaan myös riittävää tiedollista substanssia, käsitteitä. Passiivisuudessa taas ikään kuin ympäristö; luonto, perheyhteisö, yhteiskunta ja kirkko ajattelevat ihmisessä. Passiivisessa rauhallisuudessa kannetaan ulkoista elämää sisäisinä mielikuvina, mikä ei välttämättä vaadi oman ajattelun aktivoitumista. Ajattelun tapahtumassa sisäinen passiivisuus tavallaan rikkoutuu. Ajatteleminen voi tuntua jopa epämiellyttävältä. Ihmisen sisäisyydessä voi olla oman aktiivisuuden kokoinen aukko, jossa ulkopuolinen maailma elää omaa elämäänsä ilmeten kuitenkin yksilöllisen laadun mukaan. 

Hengellisyyttä voidaan harjoittaa monella tavalla, ja harjoittelemalla sitä voidaan myös vahvistaa. Eräissä syvästi kristillisissä hengellisissä harjoituksissa on aluksi nimenomaan voimistettu ihmisen tunnetta omasta arvottomuudesta niin pitkälle, että ihminen on todella kyennyt tuntemaan täydellisesti oman arvottomuutensa. Vanhan testamentin ankaraa lakia kun ei kukaan ole voinut olla rikkomatta. Ja niin kuin jokainen tietää, on synnin palkka kuolema. Oppiakseen tuntemaan hengen vaatimukset piti oppilaan elää kauhistuttavassa tunnelmassa niin pitkään kuin sielu suinkin sieti. Kun sitten oli oppinut tuntemaan ihmisessä olevan alhaisuuden koko potentiaalin, päästettiin sielu piinasta tuomalla kuvia osallisuudesta ihanaan pelastukseen. Pitkällisen ja vahvan kuvallisen harjoittelun seurauksena tosin syntyi myös inho luonnollista ihmistä kohtaan; sellaista surutonta kohtaan, joka eli jokapäiväistä elämäänsä tekemättä parannusta. Edellä mainitun kaltainen hartaudenharjoitus, hengen voimistaminen mahdollisti keskiajalla mm. inkvisition. Kun hengenmies oli harjoittanut kahden vahvan ääripään välisessä jännitteessä elämistä riittävän pitkään, syntyi sieluntila taikka paremminkin tahtotila, jossa tasapainottavalla ja armahtavalla tunne-elämällä ei ollut sijaa. Eikä sijaa sydämessä saaneet luonnollisesti myöskään oman uskonpiirin ulkopuoliset. Nämä kristillisen tradition sisäiset hengen voimistamiseen liittyvät harjoitukset elävät lievennetyssä muodossa edelleen sekä kirkkojen että herätysliikkeiden piirissä.

 

Kun nykyaikaisen samanismin opas kertoo, että samaanit opettelevat ohittamaan aineellisen maailman esteet, tarkoittaa se jokseenkin sitä, että samaanit kykenevät vaimentamaan oman ruumiillisuuden aiheuttaman vastuksen. Samanismissa käytetään henkistä tietoa omien tuntumien, opittujen taitojen ja henkioppaiden mukaan. Perinteinen samanismi ei perustu tietoiselle ajattelulle, ilmiöiden tietoiselle käsittämiselle. Kuitenkin moraalin läpäisemä moderni ajattelu tapahtuu samalla perustalla; rauhallinen ja tietoinen ajattelu, tiedollisen substanssin käsittely tapahtuu tilassa, jossa ihmisen oman elimistön toiminta on hetkeksi osittain syrjäytetty. Aktiivinen ajatuselämä vaatii ajattelijalta tietoisuutta, ja vain ajattelun prosessin ymmärtämisen kautta ihminen tajuaa moraalisen vastuunsa ajattelunsa, tunteidensa ja tekojensa suhteen. Vasta tietoiseen ajatteluun päästyään ihminen pystyy arvioimaan ajattelunsa ulkoisen toteuttamisen seuraksia objektiivisesti.

Nykyisin tosin monet tietomiehet harjoittavat edelleen tiedotonta samanismia: he ohittavat oman itsensä ajattelun tapahtumassa ja kurottelevat yleisen tietoisuuden ihanuuteen ilman oman minuuden antamaa vastusta. Kun minuus syrjäytetään, pääsevät moraalittomat ideat jylläämään mielikuvissa: Ja näiden mielikuvien (visioiden) pohjalta sitten rakennetaan tulevaisuuden maailmaa mitään säästämättä.

Suhteet Oma elämä Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta
irene hagelin

Itsenäisiä, vai?

– Saamelaislapsista tulee itsenäisempiä, koska he käyttävät puukkoa, ajavat moottorikelkalla, syövät silloin kun on nälkä ja nukkuvat silloin kun nukuttaa, kertoi yksi viime viikolla fb-seinälläni vierineistä otsikoista.

Saamen alueella nämä asiat tuskin vaikuttavat sen merkittävämmin lapsen itsenäisyyteen kuin muutkaan ympäristötekijät, joihin kuuluvat pitkät koulumatkat, ja se, että kavereita ja naapureita on harvassa, ja ihmisten sisäinen elämä – se on mitä on, sanottakoon sitä vaikka luonnonläheisyydeksi. Saamelaislasten itsenäisyys on paremminkin olosuhteiden pakosta syntynyttä erillisyyttä. Pohjoisen olosuhteet pakottavat lapset itsenäisiksi, muokkaavat heitä enempi irrallisuuteen kuin auttavat kasvamaan läheiseen ja avoimeen sosiaaliseen kanssakäymiseen. Olosuhteet myös jollain tavalla jähmettävät heidät; liian löyhät sosiaaliset suhteet yhdistettynä teknisten välineiden taitavaan käyttöön kasvattavat lapsia myös enempi joustamattomuuden suuntaan.

 

– Itsenäisyys. Läheinen yhteiselämä luonnon kanssa pakottaa tietyllä tavalla itsenäiseksi. Luontoon ei voi mennä, ellei itse luota itseensä. Pohjoisessa myös aikuisten on luotettava itseensä, lapsiinsa ja elämään. Lapset on uskallettava laskea jo pieninä ulos, ja luontoon. Muulla tavoin ei niissä olosuhteissa voisi elääkään. Jos vanhempia huolestuttavat lasten liikkumiset ja voimien kasvun myötä aavistelut nuorten uhkarohkeuden mukanaan tuomista vaaroista, on jatkuvan huolen kanssa vain opittava elämään. Siellä vanhemmuuteen kuuluvaa huolta on opittava pitämään kurissa, ja mieluiten kätkettävä se jonnekin tiedottomuuden hämärään.

Sillä pohjoisen luonto on vahva, ja myös vaarallinen. Luonnon kanssa eläessä tarvitaan ihmisen puolelta nöyryyttä ja kunnioitusta. Luonnon suhteen sitä kyllä opitaan, ja luonnolle sitä annetaan. Olosuhteiden pakosta. Luonto myös opettaa; tarkkaavaisen ja riittävän kuuliaisen kanssa se jakaa salaisuutensa. Luonnossa opitaan taitoja, joita ei opita vielä missään tämän tämän hetkisessä koulussa. Ne jotka elävät tiiviissä luontoyhteydessä, kantavat itsessään luonnosta hyvin todenmukaista tietoa, sellaista, josta urbaanit oppineet vain uneksivat. Tällaista tietoa luonnosta voisi kutsua olemukselliseksi, mutta sellainen tieto ei ainakaan toistaiseksi mahdu luonnontieteisiin.

Luonto on elävä, mutta nykyiset luonnontieteet pystyvät tunnistamaan itse elämänkin vain niissä jäljissä, joita elämä on jättänyt luonnon kuolleeseen (mineraaliseen) osaan. Ja jättää huomiotta sen, että luonnon yhteydessä opittu tieto on totuudellista, luonto ei keksi mitään. Ihminen keksii kaikenlaista, ja ihaillessaan lapsellisesti omia keksintöjään myös harhautuu ajattelussaan. Luonto ei oikeastaan edes anna tietoa niille, jotka sitä väkisin taikka väkivaltaisin menetelmin vaativat, taikka niille, jotka suhtautuvat luontoon vain nautiskellen, niin sanotusti voimaannuttavat siellä itseään ymmärtämättä mitään luonnon todellisuudesta. Luonnon ja elämän yhteyteen kuuluu myös valo. Auringon valoa tarvitaan muodostamaan elävää ainetta.

Kun saa elää vuosiakausia luonnon yhteydessä, ja pääsee kokemaan vuodenkierron kaikki vaiheet, myötäelää aivan huomaamattaan hyvin lainmukaisia prosesseja. Nämä prosessit liittyvät kuihtumiseen ja kuolemaan, sekä elämään ja elävyyteen. Tämä on tietoa, jota nykyinen tiede jäykkine menetelmineen vasta haparoiden yrittää nostaa tietoisuuteen. Tämän ajan tieteelliset käsitykset luonnosta ovat lähinnä vain luonnonluuloa ja moraalitonta kuvittelua, josta luonto vain kärsii. Siitä kärsii myös ihmisessä oleva luonto.

Luonnonkansoilla, ja siis myös saamelaisilla, elämän kannalta tärkeät tiedot tallentuvat suoraan omaan olemukseen. Koska tietomäärä on valtava, se ei edes voi nousta tietoisuuteen. Mitä ei kyetä sulattamaan, sen kanssa on vain opittava tulemaan toimeen, tai sitten ei. Alitajuiselle alueelle tai paremminkin vaistomaiselle alueelle painuneen tiedon kautta pääsee luonto hallitsemaan ihmistä. Myös tekniikan käyttäminen ilman ymmärrystä elävästä olemuksesta, tekee ihmisestä tekniikan alaisen, vaikka pitäisi olla niin, että ihminen tietoisesti hallitsee tekniset välineet. Pohjoiset kansat voivat oikeastaan vapautua ja itsenäistyä luonnon vallasta vasta sitten, kun tietoa omasta itsestä ja luonnon olemuksellisuudesta opitaan käsittelemään itsenäisesti ajattelun tasolla.

Saamelaisia on aina tutkittu niin kuin muitakin koe-eläimiä. Eikä saamelaisia koskevia tutkimustuloksia ei ole juuri koskaan paljastettu saamelaisille itselleen. Eikä todennäköisesti tulla paljastamaankaan. Tosin osa tiedosta on jo vanhaa, jähmettynyttä ja aikansa elänyttä. Ja sellaisena se menettää merkityksensä. Tulevaisuudessa vain ne, jotka kykenevät ymmärtämään elämän prosesseja ja liittämään tämän tiedon materian yhteyteen oikealla tavalla, ja kantamaan tätä tietoa ajattelussaan muuntamatta tietoa luvuiksi (teoiksi kylläkin), voivat viedä todellista kehitystä eteenpäin. Todellinen kehitys on aina tekemisissä ihmisyyden korkeampien ihanteiden kanssa. Lukujen ja tilastojen avulla kun loppupeleissä tuotetaan tätä apinakulttuuria, jossa parhaillaan elämme.

Olemme lukuja tuijottaessamme unohtaneet ihmisyyden ihanteet. Inhimillistä yhteiskuntaa, saati sitten yksilöllistä ihmistä, ei voida luvuilla kuvata, ja vielä vähemmän ymmärtää. Ihmisen kuvaamiseen tarvitaan sanoja. Ihmisen puhtain ideaali on nimittäin edelleen tekemisissä jumalallisen sanan kanssa. Jos luvut joskus olivatkin jumalallisia, kuuluvat ne nykyään pääasiassa pelureille.

 

– Käyttävät puukkoa. Mitä harvinaisempi työkalu käyttäjällään on, ja mitä vähemmän hallitsee yleisiä taitoja, sitä todennäköisemmin vain kuvittelee olevansa itsenäinen. Oma tyttärenikin sai puukon viisivuotiaana. Koska se on pohjoisen tapa. Puukon pitää olla oikeasti terävä. Kaikkihan sen tietävät, että suurimmat haavat saadaan aikaan tylsällä puukolla. Kuitenkin lasten on koulussa saatava oppia käyttämään mahdollisimman monia työkaluja. Koululaisten pitää oppia käyttämään myös neulaa, virkkuukoukkua ja sukkapuikkoja. Poikien on opittava tekemään ristipistotöitä ja tyttöjen saatava sorvata. Kun hallitsee mahdollisimman monen yleisen työkalun käytön, oppii kuin huomaamatta ymmärtämään, käsittämään maailmaa ja asioita. 

Toisin kuin suomalaiset, eivät saamelaiset ole käyttäneet puukkoa toista ihmistä vastaan. Eivätkä muutenkaan ole olleet toisen henkeä vailla. Saamelaiset ovat mieluummin poistuneet hankalista tilanteista, ja tätä pakenemista ovat saamelaiset harrastaneet iät-ja-ajat. Hankaluuksia on useimmiten menty pakoon joko metsänreikään tai tunturiin. Pohjoisessa ei asioita ole ollut tapana selvitellä niiden kanssa, joiden kanssa pattitilanne on syntynyt. Äijät ovat olleet tunturissa milloin kenenkin tahtoa paossa. Siellä on luontoäiti ottanut jöröilevän köriläänsä vastaan ja saattanut piileksijän kahden viikon kuluessa sellaiseen mielentilaan, että tämä on voinut palata kyläyhteisöönsä; mutta ei toki selvittämään keskeneräisiä asioita, vaan jatkamaan olemista muiden kanssa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

 

– Syövät silloin kun on nälkä. Ja menevät nukkumaan silloin kun nukuttaa. Nykyään on kovin muodikasta kuunnella kehoaan ja hyvinvointioppaat kehottavat meitä tottelemaan ruumiimme tuntoja. Toki fyysinen olemuksemme on viisas ja sitä on hyvä kuunnella. Mutta jos ajattelemme sitä ratsunamme, joka kantaa meitä paikasta toiseen, ja jonka tehtävä on palvella meitä, on ehkä hyvä hieman hahmotella, mitä tapahtuu, jos ratsu määrää, miten matkaa tehdään; että se heittäytyykin levolle juuri, kun pitäisi ponnistaa edessä olevan esteen yli tai kurvaa lähimmälle kaurakaukalolle heti kun sen tulisi nälkä. Mahtaisi matkanteko käydä rasittavaksi tällaisen heittiön kanssa. Yleisiin tapoihin ja muiden kanssa samaan rytmiin sovittautuminen helpottaa yhteistoimintaa. Muiden kanssa samaan maailmaan sovittautuminen vaatii luopumista oman kulttuurin ylivoimaisuuteen liittyvistä illuusiosta, ja turhasta ylpeilystä. Todellinen itsenäisyys on kokonaan toinen juttu.

Kun elämässä opitaan ajoissa säännöllisille tavoille; heräämään arkisin tiettyyn aikaan, syömään aamiaista, lounasta ja päivällistä tiettyyn aikaan, ja menemään nukkumaan tiettyyn aikaan sekä rytmittämään työ ja muut tärkeät toimet tämän kanssa, alkaa rytmi kantaa ja asioiden yhteen sovittaminen helpottuu monellakin tavalla. Mielihalujen ja luonnollisten tarpeiden mukaan eläminen on varmasti mukavaa, ja luo helpon kuvitelman itsenäisyydestä, mikä kuitenkin tosiasiassa saattaa olla vaikeutta löytää muiden kanssa yhteistä säveltä, ja kertoa lähinnä hankaluuksista yhteistyön tekemisessä.

Pienen lapsen kanssa säännöllisen rytmin luominen ja noudattaminen helpottaa sekä vanhemman että lapsen elämää. Elämän säännöllisyydestä syntyvät lapselle pakottomat rajat. Itse ihmettelin pitkään sitä syvää sisäistä tuntoani pahuudesta ja pimeydestä, minkä mielessäni liitin pohjoiseen elämäntyyliin. En oikein ymmärtänyt, mistä kokemukseni kumpusi, mutta pidin tuntemustani hyvin todellisena. Kunnes erään kerran olin kuuntelemassa erään englantilaisen, kokeneen lastentarhanopettajan esitelmää. Sen kuluessa sain yllättäen vastauksen melkein elämän mittaiseen kysymykseeni. Rytmi, säännöllinen päivärytmi, on myös suoja pahaa, pahoja tapoja vastaan. Rytmin kautta elämään muodostuu asioiden jatkumo, mikä taas on arjessa turvallisuuden tunteen perusta. Kun keittiö on lämmin säännöllisinä aikoina, ei kylmä pääse hiipimään sinne, eikä siis yllättämään epämiellyttävyydellään. Jos on toisin, elämä muodostuu sarjaksi irrallisia, ikävästi yllättäviä tapahtumia, joissa lapsen mieli ei pysy mukana. Lapsihan rakastaa sitä, että asiat toistuvat. Aikuisen mieli kaipaa vaihtelua.

Jatkuvuuden ja turvallisuuden kokemuksen rakentaminen lapselle, ja sen vaaliminen on aikuisen tehtävä. Samoin kuin sen elintärkeän kokemuksen, että maailma on hyvä.

 

 

 <?xml:namespace prefix = o />

 

Suhteet Oma elämä DIY Suosittelen