Uskon asioita, vai?

Facebookin posterit ovat toisinaan oivia ajattelun virittäjiä, inspiraation lähteitä.

Viime heinäkuussa, samoihin aikoihin kun uutisoitiin jo pitkään ajatellun Higgsin bosonin löytymisestä, vieri seinälläni opettajaystäväni jakama sarjismaisesti piirretty kuva, jossa kysyttiin, mitä ateistit huutavat (cries) sängyssä. No, posterin mukaan he tietenkin huutavat jotain tyyliin ’oh, science method’ tai ’math’. Kuva laittoi liikkeelle hersyvän hillittömän hihityksen – sattuneesta syystä – mutta en kehdannut tykätä (like) siitä, koska vakoilukone tuntuu aina ilmoittavan muille jokaisen tykkäämiseni tai kommenttini.

Löysin kuitenkin saman kuvan jonkun ajan kuluttua eräästä postereitten taivaasta, sivulta, jossa selailin kuvia löytääkseni sopivaa jaettavaa seinälläni fb-ystävieni iloksi. Ja koska uutinen Higgsin bosonista oli juuri julkaistu, en tietenkään malttanut olla kommentoimatta kuvaa; että tuollaiset huudot ovat vanhanaikaisia; että nyt ateistitkin huutavat ”oh, God particle”, ja vain fundamentalistiateistit pysyttelevät asiallisempina: ”oh, Higgs’ boson”. – Säädyllisyyden nimissä poistin kommenttini muutaman päivän kuluttua.

 

Tarkemmin Higgsin bosonista luettuani pääsin käsitykseen, että se onkin vasta aavistus, jonka odotetaan tulevan todeksi vuoden loppuun mennessä. Uutinen tästä partikkelista olikin ollut tulevaisuuden mahdollisuuksien hehkutusta. Ymmärsin tämän bosonin piileskelevän tietyllä alueella jossain kiihdyttimen mutkassa, josta sitä pitää vielä houkutella esiin. Sitä ei oltukaan vielä saatu kiinni, vaikka olin niin kuvitellut katsoessani uutisia onnellisena kyynelehtivistä tiedemiehistä.

Tämä bosoni löytyessään olisi todiste Jumalan olemassaolosta. Vihdoinkin. Bosoni tekisi lapsellisesta uskosta tietoa. Ajattelin bosonin löytymisen olevan tarpeellista siitäkin syystä, että sen löytymisen jälkeen kenenkään ei enää tarvitsisi epäillä Jumalan olemassa oloa, vaan kaikki juupas-uskon-enpäs -keskustelut ja väittelyt voitaisiin käydä siitä, tajuaako bosonin vai ei. Bosonin koko uskonkappaleena taas on sitä luokkaa, että uskovalta se vaatii aivan yhtä lujaa uskoa kuin transsendenttinen, näkymätön Jumalakin.

Higgsin bosonin myötä olisi uusi hiukkasusko ihmiskunnan tuorein koetinkivi. Pyhä kirja keskittyy aivan liiaksi ihmisten välisiin asioihin, joten nyt voitaisiin siirtää ajatukset lopullisesti materian palaseen. Opetukset ihmisten välisestä kanssakäymisestä joutaisivat lopullisesti syrjään ja päästäsiin tutkimaan kvantti- ja suhteellisuusteorioiden salaisuuksia. Tässä tosin olisi vaarana, että maallikot ottaisivat pian teorioiden tulkinnoissa vallan. He myös saattaisivat pian alkaa kantaa bosonia mielessään aamuin illoin, ja ruveta sepittelemään sille lauluja ja runoja. Ja varmaankin pian olisi bosonilta riisuttu sille kuuluva arvo ja se parka päätyisi alta aikayksikön kaikkien muiden pyhäinjäännösten joukkoon. 

Toisaalta bosonille olisi käyttöä lääkkeenä: sehän olisi se puuttuva hiukkanen, joka parantaisi ateismista. Käytännöllisen uskon ongelmana saattaisi esiin nousta kysymys, pitäisikö bosoni monistaa ja sitten jakaa uskottomille. Ja tapahtuisiko jakaminen lääkärin vai papin kautta, vai riittääkö uusi tieto pienen pienestä silmälle näkymättömästä hiukkasesta herättämään massojen luottamuksen siihen, että juuri tämä hiukkanen on Jumalasta.

Joka tapauksessa mieleeni tuli sekin, että eräs hengenmies on sanonut jo sata vuotta sitten ateismin perustan olevan fyysisessä; että ateismi olisi fyysinen sairaus. Tähän fyysiseen sairauteen voisi bosoni tuoda tänä maailmanlopun vuonna parannuksen, saada uskon heräämään pieneen hiukkaseen transsendenttisen Luoja -hengen sijasta. Mutta toistaiseksi tämä bosoni, jumalallisen järjenmaailman heijastus silmälle näkymättömässä fyysisessä alkeishiukkasessa, piilottelee edelleen kiihdyttimen uumenissa. Jumala tuntuukin ottavan aina uusia asuinsijoja itselleen. Se on hiljalleen siirtynyt temppeleitten kaikkein pyhimmästä sähkömagneettisten kenttien sfääreihin, missä se aina vaan koettelee ihmisten uskoa näkymättömään.

 

Marraskuun pimeydessä, skorpionin kuukauden kuoleman läheisessä tunnelmassa liikkuu hiljainen kysymys, loppuuko maailma vuoden vaihteeseen, niin kuin mayojen kalenteri. Vai onko maailmanloppu peruttu, ja edessä mayojen testamentin mukainen ylösnousemus. Ja tarvitaanko tähän ylösnousemukseen myös pikkuruista bosonia. – Marraskuun pimeän keskellä minä tahdon uskoa ylösnousemukseen, henkeen ihmisessä, korkeuksien suojaavaan voimaan uskon hiukkasissa, jotka meissä kaikissa ylläpitävät elämää, ja luovat tulevaisuutta.

 

 

 

 

  <?xml:namespace prefix = o />