Hetki ennen kaaosta

Aurinko laskee todella selkäni taa.

En vaan kohta enää nää sitä tältä risukolta.

Tällä hetkellä mieleni on aivan yhtä musta kuin vaatteeni.

Tällä hetkellä neito on se ainoa valonpilkahdus josta pitäisi tajuta imeä sitä energiaa jonka avulla jaksan viikon erossa hänestä.

Sain töitä vakituisesti.

Sen pitäisi olla iloinen asia. Ja se on. Se on toisella paikkakunnalla. Mutta se on silti pysyvää. Onkohan se ainut pysyvä asia elämässäni? Lapseni katoaa aina viikoksi toisen rakkaansa luokse. Mulle jää vain tyhjä sänky tuoksuteltavaksi. Tyhjä koti ilman ääntä. Tyhjä koti ilman lapseni aiheuttamaa pientä kaaosta. Se kodikas sotku…

Olen väsynyt elämääni.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *