Hiljaista…

…toinen tuhisee pinnasängyssänsä meidän huoneessa. Odottaa, että aamu tulee ja silittää aamuisen hymyn kasvoilleen. Kuinka uni on sotkenut hiukset niin hennot, mutta myöskin niin itsepäiset. Kiehkura on aivan kiemurallaan jonka sitten äiti sukii muotoonsa heti aamulla.

Odottaa, että kohta saa taas leikkiä ihanilla leluilla. Ne tuntuvat joka päivä niin uusilta ja maistuukin ehkä paremmilta kuin edellisenä päivänä. Kissatkin on ihan hurjan kivoja. Vaikka ne ei vielä uskallakkaan lähestyä. Välillä jos oikein kiltisti on vain paikallaan niin saattaa se toinen, uskaliaampi kissa tulla nuuhkimaan. Ai että se kutittaa!

Päivät menevät kuin henkäys ohitse. Tunnit kuluvat nopeammin joka päivä. Tai siltä se tuntuu. Olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa tuolla kiehkuratukkaisella tytöllä.

Illalla, kun puuro on täyttänyt massun pullolleen. On ihanaa köllötellä yöpuvussa äidin ja isin ”herkkupeiton” alla. Se on pehmeä ja lämmin. Päivä on muuttunut kodissamme iltaan. Kiehkuratukkainen on valmiina taas tanssittamaan pupusensa uneen. Ja huomenna taas nähdään aurinkoinen!

Mutta on niin hiljaista nyt…huomenna kuulen taas ihanan naurusi!