*Paljon on aikaa siit…*

Paljon on aikaa siitä, kun tänne olen mitään kirjoitellut.

Syitä on monia ja tekosyitä ollut vieläkin enemmän. Elämä on vain muuttanut niin paljon muotoaan.

Ero, vuoroviikkovanhemmuus

Uusia ihmisiä elämään, vanhoja pois ja monia menetetty tavalla tai toisella.

Aivan erillainen elämä…

Olen monesti miettinyt mikä tosielämän saippuaooppera on kuvattu minulta salaa minun elämästäni. Tuntuu että näin ei voi käydä kuin jossain telenovellassa tai salatuissa elämissä. Alkuaika eron jälkeen oli suoraan kuin jostain huonosta elokuvasta. Kaikki kliseet ja kaikki kyyneleet tuntuivat jossain vaiheessa jopa ylitsepääsemättömältä. Mutta äidithän ei luovuta jos lapseen liittyvästä on kyse. Sitä on myös äärettömän helppo käyttää hyväksi eikö? Suurin ällötys on tullut siitä kuinka lasta on käytetty pelinappulana aikuisten pelikentällä.

Se miten tähän päädyttiin on surullista ja kaiken tajuaminen on vienyt aikaa ja täyttänyt monta ämpäriä kyynelilläni. Kaikenhan voisi välttää, mutta eihän se mene niinkuin elokuvissa. Jos elämä olisi elokuvaa, olisi niissä onnellinen loppu. Onko tässä elokuvassa onnellinen loppu se jää nähtäväksi ja koettavaksi.

Nyt on tullut hetki ottaa itseään niskasta kiinni ja pusertaa roska pois tästä nukkasihdistä. Ei sitä elämää voi vain pikakelata muutamaan lauseeseen eikä kaikki mahtuisi sarjatuotantokirjoihinkaan. Monta asiaa odottaa pääsyä pääkopastani silmieni eteen. Haluan kasvaa ihmisenä ja haluan eheytyä siksi mikä joskus olen ollut. Vaikka tuntuu, että mikä minä sitten olen joskus ollut.

Positiivinen osuus loppuun ettei aivan tarvitse synkkiä asioita vain julistaa.

Olen saanut kunnian seurata tuon pienen prinsessan elämäntaipaletta. Suuri on halu suojella tuota höpsöä kasvavaa ihmistä kaikelta pahalta. Hänessä on sitä jotain mikä antaa myös minulle sen syyn katsella läpi nämä luvut mitä on mun kirjassa luvassa.

Toivon jos joku silmäpari tätä joskus minun lisäksi lukee niin ymmärtää etten todellakaan ole kirjailija enkä ole kieliopillisesti rajattu. Haluan vain antaa ajatuksen lentää. Ehkä tästä on myös sinullekkin tukea jos taistelet samanlaisessa ”taistelussa” kanssani.

Uskon edelleen, että paha saa palkkansa. Ole ainakin itse se joka tekee asiat sydämellä ja järjellä yhdistettynä.

Puheenaiheet Vanhemmuus Työ Höpsöä

Hiljaista…

…toinen tuhisee pinnasängyssänsä meidän huoneessa. Odottaa, että aamu tulee ja silittää aamuisen hymyn kasvoilleen. Kuinka uni on sotkenut hiukset niin hennot, mutta myöskin niin itsepäiset. Kiehkura on aivan kiemurallaan jonka sitten äiti sukii muotoonsa heti aamulla.

Odottaa, että kohta saa taas leikkiä ihanilla leluilla. Ne tuntuvat joka päivä niin uusilta ja maistuukin ehkä paremmilta kuin edellisenä päivänä. Kissatkin on ihan hurjan kivoja. Vaikka ne ei vielä uskallakkaan lähestyä. Välillä jos oikein kiltisti on vain paikallaan niin saattaa se toinen, uskaliaampi kissa tulla nuuhkimaan. Ai että se kutittaa!

Päivät menevät kuin henkäys ohitse. Tunnit kuluvat nopeammin joka päivä. Tai siltä se tuntuu. Olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa tuolla kiehkuratukkaisella tytöllä.

Illalla, kun puuro on täyttänyt massun pullolleen. On ihanaa köllötellä yöpuvussa äidin ja isin ”herkkupeiton” alla. Se on pehmeä ja lämmin. Päivä on muuttunut kodissamme iltaan. Kiehkuratukkainen on valmiina taas tanssittamaan pupusensa uneen. Ja huomenna taas nähdään aurinkoinen!

Mutta on niin hiljaista nyt…huomenna kuulen taas ihanan naurusi!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe