Viime viikko toi mukanaan aurinkoa synkkään elämäni huoneistoon.

Sain vihdoin asioita järjestymään, asiat järjestyivät ja järjestetyt asiat järjestyivät.

Päällimmäisenä kyllä viimeinen puhelu eiliseltä jäi sydäntä lämmittävästi mieleeni.

Ystäväpariskunta (Juurikin se kiireinen opiskelija) on pitkän odotuksen, yrittämisen ja raskaustestien suurkuluttamisen jälkeen PLUSSAN puolella <3 Elämä sä välität sittenkin!

Tottakai aina pelko on heillä ja heidän puolestaan jyskyttämässä takaraivossa. Mutta ystävä sanoikin näin. Että kyllä tätä tilannetta voi ja pitää iloita. Vaikka sitten olisikin väärä hälytys tai jotain sitten vielä käy. Niin on tätä onnea iloittu eikä pelätty. Hän on yksi elämäni rohkeimmista naisista. Nainen joka pakkasi mun elämän joskus pieneen autoonsa ja auttoi minut pois kuplasta joka oli puhkeamaisillaan. Hänestä tulee hyvä äiti. Vaikka hän on suunnitellut pitävänsä taloudessa hitler komentoa yms. Uskon sen ajatuksen poistuvan, kun pieni käsi häntä puristaa sormesta.

Lisäksi sain vihdoin työhaastattelupyynnön ja vieläpä kaksi! Kumpikin olisi vakipaikkoija. Kummassakin on huomioitu hankala vuoroviikkotilanne. Kummassakin on jotain niin kutkuttavan hienoa! Nyt vaan pitää sit aloittaa ylenpalttinen stressaus ja käydä päässään kaikki skenaariot haastattelussa läpi. HUI!

Lisäksi viime postauksesassa kertomaani menetetyn ystävän tapaukseen.

Se halaus ja se lämpö meidän keskustelussa. Ei varmaan tarvitse enempää sanoa. Tiedän, että hän on taas siinä.

Nyt kuitenkin juhlistamaan rakkauden juhlaa.

Romahdus kasvattaa

Olen aika pohtivainen luonteenpiirre ja yritän löytää kaikesta aina jotain positiivista. Kaikki paha kasvattaa, sen olen todennut vuosien mittaan turhan monesti.

Fakta on se minkä viime postaus kertoikin.

Kuinka kauan jaksan tätä pahaa? Kuinka kauan jaksan aina nousta pohjalta? Kuinka monesti ostan uudet huonekalut tyhjään asuntoon? Kuinka monesti opettelen kaiken uudestaan toisesta?

Nyt toivottavasti tämä tilanne ei nyt ollut niin lopullista. Kaikki hyvin murtuneessa maassa joka rupesi murenemaan jalkojeni alta. Tuntui, että nostan kädet ilmaan ja luovutan. Antaa tulla elämä, täällä ollaan!

Ulkopuoliset vaikuttimet syö minua pala palalta. Joudun taistelemaan rahasta koko ajan. Kelalta odottelen edelleen tämän kuun päätöstä ja jääkapissa olisi vain valoa halvalla margariinilla höystettynä.Eihän minulla mitään väliä vaan rakkaalla neidolla. Jostain olen tämän vkon aikana ruoat meille taikonut. Pakastimen voisi nyt sulattaa…Kaikki on hyödynnetty.

Tämä jos mikä vie multa voimat. Kuulostaa *tyhmältä* miksi valitan ja valitan samasta. Mutta enpä voi muutakaan tehdä. Tämä on läsnä joka päivä.

Ps. Jotain positiivistakin tapahtui viime aikoina. Uskalsin ottaa luurin kouraan ja painella ulkomuistista tutun numeron. Soitin menetetylle ystävälle vaikka se vaatikin paljon rohkaistumista. Saatiin puhuttua asioista miksi olemme tässä tilanteessa ja kerroin rohkeasti heitä kaipaavani… Menetetyn ystäväni vastaanotto oli lämmin ja rohkaiseva. KYLLÄ ME NAISET TÄSTÄ SELVITÄÄN!!!!