Elämä saattaa voittaa sittenkin, parantumaton optimisti kun olen.

Kaksi viikkoa on kulunut kyynelehtiessä ja kiukutellessa. Ensimmäisen viikon olin melkein syömättä ja toisen viikon taas tuuppasin suklaata naamaani siihen tahtiin, että tänä keväänä ei enää tarvitse pitää karkkipäiviä — ja vuosittainen hammaslääkärin tarkastus on ehkä syytä aikaistaa. 

Se suunnaton suru hiljalleen muuttui jomottavaksi alakuloksi ja yhtäkkiä eilen elämä alkoi tuntumaan kirkkaammalta. Mitään erityistä ei eilen tapahtunut, mutta löysin itseni kikattamasta jollekin mieheni höpötykselle ja sitten maailma ei ollutkaan enää niin synkkä. Ja tänään on ollut ihan hyvä päivä. Ei mitenkään erityinen päivä, mutta ihan hyvä sellainen.

 Tämän viime aikojen myllerryksen keskellä silmiini osui jossakin yksi japanilainen sananlasku, se meni jotenkin näin; Fall seven times, get up eight. Juuri näin! Täältä minä kömmin takaisin jaloilleni, en ehkä kovin sulokkaasti, mutta ylös kuitenkin — ja yritän uudelleen. Pikkutyypit pakkasessa odottavat. Kuten myös harras projektini parsakaalin ja tenniksen parissa. Onward!