Tämän päivän paras uutinen

Tänään puhuttiin työpaikallani unelmista. Tiesittekö, että unelmointi ja haaveilu on erinomaista ja suositeltavaa aivojumppaa? Minä en. Ihanaa! 39 vuoden syyllisyys tipahti hartioilta. Läpi elämäni olen kuljeskellut pää pilvissä, unelmoiden ja kuullut ehkä muutamankin kerran aikanaan vanhempieni taholta tämän kasvatusklassikon: ”lakkaas nyt haaveilemasta siinä”. Oi, kaikki nämä vuodet olenkin vain harjoittanut aivojani — hahaa, iskä ja äiti, huoneen siivous ei voi olla tärkeämpää kuin mun aivot! Pahoittelut hetkellisestä regressiosta teini-ikään, mutta vakavasti puhuen, rakastan haaveilua edelleen, näin ei-ihan-vielä-nelikymppisenäkin. Hitaat sunnuntaiaamut ovat täydellisiä haaveiluhetkiä, samoin työmatkat bussilla, kävelylenkit ja sohvannurkka kissa kainalossa. Ja nyt saan kuulla, ettei se kaikki haaveiluni olekaan ollut hukkaan heitettyä aikaa! Päivän paras uutinen.

Ja unelmistani puheen ollen..

Pikkutyypit (niitä on kaksi!) ovat onnellisesti kyydissä, olleet jo viisi kokonaista päivää. Alkionsiirto meni jotenkin juhlallisessa tunnelmassa. Mies oli mukana ja hiljaisen hämmentyneenä tuijotteli kahta mikroskooppisen pientä valkoista pistettä monitorilla. Ihanan klinikkamme henkilökunta lähetti meidät halauksien ja onnen toivotusten kera kotimatkalle. Nyt toivokaamme, että nuo pienet alkiot ovat jatkaneet jakaantumista, kehittymistä ja ovat ankkuroitumassa oikein perusteellisesti. Pitäkää lujasti kiinni, pikku tyypit! Lupaan, etten kiellä teitä haaveilemasta. Ainakaan kovin usein.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli

Daisarit

Munasolujen punktio on onnellisesti ohi. Kivuliaampaa kuin edellisellä kerralla, mutta tuloksena 13 muhkeaa munasolua. Pari päivää on mennyt levätessä ja toipuessa runnotusta olosta. (Ensimmäinen osa Anna Kareninaa on kahlattu läpi.) Tänään vointi on hyvä, alavatsan seutu on vielä arkana, mutta särky on jo pois. Viimeisten tietojen mukaan 7 munasolua on hedelmöittynyt ja huomenna on alkionsiirron aika. Ihanaa, miten jännää! On jotenkin tosi hyvä ja syvästi kiitollinen fiilis. Niin hurjasti haluan olla jonkun Äiti — joten tervetuloa kyytiin pikkutyyppi. Isäsi kanssa sua odotellaan.

Meneillään oleva IVF hoito on myös aiheuttanut viime päivinä turvotusta vatsan lisäksi rintoihin: mulla on  yhtäkkiä tajuttomat bosat, daisarit, ryntäät…..ai hurja. Mies totesi ihaillen pari iltaa sitten, että ”sullahan on tissit kasvaneet valtaviksi”. Ai kiitos, kulta. Ne ovat todella arat ja kipeät, ja rintsikat kiristävät ihan hitosti. Niistä tosin näyttää olevan se hyöty, että Mies tuijottaa niitä hypnoosin kaltaisessa tilassa ja näin ollen viihtyy kotona koko ajan. Jätti harrastuksensakin väliin yhtenä iltana — kuulemma hoitaakseen mua — mutta sallikaa mun epäillä.

On tämä parin päivän pakkolepo toki tuonut jännityksen ja onnellisen hermoilun lisäksi myös ne ainaiset kysymykset mieleen vanhemmuudesta. Olenko itsekäs, olenko liian vanha lisääntymään, onko riskit liian suuret, jaksanko äitiyden haasteiden keskellä, olisinko hyvä äiti, jne. Näiden kysymysten pyöriessä päässä liian suurella volyymilla, vakuutan itselleni aina, ettei meidän kaikkien naisten elämä mene samalla sapluunalla. En olisi ollut valmis äidiksi vielä 25-vuotiaana, eikä elämäntilanteeni sitä silloin olisi sallinutkaan. Isäehdokkaan löytymiseen meni aikansa ja sitten pikkuisen päälle kolmekymppisenä kävikin ilmi, ettei tämä raskautuminen olekaan meille niin yksinkertaista. Yksi lempilausahduksiani on, että kyllä maailmaan melua mahtuu. Samanlailla mielestäni tähän maailmaan kyllä mahtuu monenlaisia äitejä; nuoremmat ja me kypsemmät, adoptioäidit, sijaisäidit, työttömät, korkeasti koulutetut, kärsivälliset, tulisieluiset…pääasiahan kuitenkin on, että lapset kasvatetaan rakastaen ja huolehtien, parhaimman taitomme mukaan.

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään