Se eka kerta

Oi oi, tämä on mulle nyt se eka kerta. Blogineitsyys lähtee niin että heilahtaa. Pitkään on ollut kirjoittaminen haaveissa ja nyt on rohkeutta kerätty tarpeeksi, joten täältä pesee — jotakin.

Lähenevä iso syntymäpäivä (josta olen selkeästi kehittämässä jonkin sortin kompleksia) potkaisi minut ja puoliskoni taas toimintaan pienen paussin jälkeen: yritämme saada kauan kaivattua perheenlisäystä koeputkihedelmöityksen avulla. Tuttujen kesken IVF-hoito vaan. Käytännössä tämä tarkoittaa useita hormonipiikkejä vatsamakkaraan parin viikon ajan, lääkärissä sekä ultrassa juoksemista, turvotusta, vatsan kipristelyä ja hormonaalisia itkupotkuraivareita mahdollisimman sopimattomissa tilanteissa. Niin, ja tietysti lopputuloksesta riippumatta, valtaisaa laskua. Kaikkeen tähän silti ryhdymme suurella ilolla ja toivolla (taas), koska oi ja voi, kuinka haluaisimmekaan olla jonkun tyypin Vanhemmat.

Edellä mainittu hoitoprosessi on luonnollisesti juuri nyt päällimmäisenä mielessä, mutta ikuisena optimistina totean, ettei se kuitenkaan yksinomaan hallitse elämääni. Eikä tulevaa blogia. Toivottavasti.

Lieneekö uuden vuoden alku vai lähenevä iso syntymäpäivä (no complex) olen aloittanut IVF-hoidon lisäksi pienehkön mittakaavan elämäntaparemontin. Ei mitään suurta, enemmän vaan parsakaalia ja tennistä. En ole ikinä syönyt parsakaalia tarpeeksi ja pelaan tennistä kuin pesäpalloa, eli huonosti. Parantamisen varaa siis on. Jotenkin oon aina rakastanut uuden vuoden alkua; saa aloittaa uudestaan päiväkirjan, laihdutuskuurin ja elämän.

Tässä tapauksessa myös blogin.