15 minuutin matkalla 3B:n kyydissä ajateltua:

Kuljettaja avasi oven, ilahduttavaa! Samalta pysäkiltä kyytiin kiipesi seitsemissäkymmenissä oleva, kumara nainen. Pääsimme molemmat istumaan, hän minun taakseni. Näin hänet vain parinkymmenen sekunnin ajan, mutta tavalliseen tapaani muodostin mielikuvituselämäkerran naisesta: mistä hän tulee, mitä hän on tehnyt työkseen, perhe?

Ulkona ei enää sada, mutta kadut ovat märkiä. Poika ja tyttö kävelevät käsikkäin katse katuun päin, molempien tossut ovat luultavasti hieman kastuneet mutta suuremmalta vahingolta välttyäkseen he harppaavat lätäkön yli. Kangaskassissa on muhkuraisia ruokaostoksia, ehkä appelsiineja. ”Sä tarvit vitamiineja kun olet noin kalpea”, tyttö on sanonut pojalle kaupassa. Pojan pipo ei ole syvällä päässä. Minulle tulee mieleen ukkojen tapa käyttää pipoa kotipuolessa pohjoisessa.

Ikävöin hetken perhettäni. Jokohan pikkuveli on päässyt vaihtamaan moottorikelkan mopoon? Luultavasti ei, siellähän pilkitään vielä vappuna.

Nainen sulkee vaatekaupan ovea. Takana raskas mutta antoisa yrittäjän päivä? Tuossakaan liikkeessä en ole vielä käynyt, vaikka kuljen ohi lähes joka päivä ja näyteikkunassa on kutsuvasti mukavan näköisiä neuleita. Tuonkin raidallisen voisi laittaa päälle vaikka lounastreffeille huomenna.

Vielä yksi pysäkki kotiin. Laitan lempihanskat käteen. Ne ovat konjakinruskeat, mutta sormenpäissä on jo harmaat kulumat. Tekeekö suutarit tällaisille jotain?

Radiosta kuuluu Hectorin Yhtenä iltana, yleensä en pidä tuosta biisistä mutta jostain syystä tänään se tuntui ihan kauniilta.