Jostain pitää aloittaa:

Olkoon se vaikka viime viikon kampaamokäynnin käynnistämästä, keväisen uudistumisfiiliksen hehkuttamisesta. Ehkä lämpötilan nousullakin on osuutta asiaan: näihin aikoihin, kun fiksusti nukkumalla sydäntalven kuittaavat elukat ryömivät päivänvaloon, omakin säästöliekillä elely alkaa olla ohi ja huomaa kaipaavansa karkkiväriä varpaankynsiin ja suunnittelevansa niitä tyypillisiä kevätvaatteiden hankintoja ja olon keventämistä.

Kun sattuu kuulumaan niihin tyyppeihin, joita kylmä ja pimeä riepoo niin pahasti että tammikuun kääntyessä helmikuuksi alkaa usko loppua ja monet jutut työstä asuinpaikkaan kypsyttävät, pitää tarttua heti hymyilyttäviin asioihin, tilanteisiin ja kuviin ja istuttaa ne itämään uusia ideoita ja vitamiinia mieleen. 

Ilmeeni taisi olla aika muikea, kun kampaamossa sain eteeni näin ihanan tee- ja keksitarjottimen siksi aikaa kun väri muhi tukassa. Peukut!

Ihminen kuulee yhden päivänkin aikana niin paljon kriittistä natinaa, että yritän tässä viljellä jotain päinvastaista. Paljon myös tuntuu kuluvan energiaa sellaisten asioiden märehtimiseen, joille ei voi mitään. Itse syyllistyn kyllä niidenkin asioiden voivotteluun, joille VOISIN tehdä jotain. Kevätauringon räyhäkkä esiintulo on aina hyvä potku persuksille jotta aktivoituisin ja tarttuisin uusiin tai kesken jääneisiin hankkeisiin. Itsestäänselvää, mutta vaatii joskus jankuttamista: monien asioiden saavuttaminen on täysin itsestä kiinni.

Palstaa tulee tuskin päivitettyä usein, mutta tällaista ”julkista päiväkirjaa” täytyy nyt kokeilla kun Lily on siihen suonut näin oivan foorumin!