Kuulumisia

Moikka pitkästä aikaa! Ompas outoa palata naputtelemaan parin kuukauden tauon jälkeen. Mitään erityistä syytä näin pitkälle tauolle ei oo, ja tämä tapahtuikim jotenkin yllättäen.

Täytyy sanoa, että marraskuusta en muista oikeastaan mitään. 😀 Töitä oon tehnyt tiuhalla tahdilla marraskuun. Olinkin tästä johtuen tosi väsynyt ja jouduin käydä itseni kanssa keskustelua siitä, että onko parempi vähän himmata ja jäädä töistä pois. Jollain ihmeen sinnillä taistelin tuon läpi, vaikka mielenterveys meinas kärsiä. Jouduin opetella sanomaan ei ja hyväksymään sen, että joskus on ihan ok maata sohvalla tekemättä mitään. Ihmiset jotka mut tuntee, tietää että paikallaan oleminen ei kuulu mun vahvuuksiin 😀

Väsymyksen takia mietin paljon myös mun työntekoa ja oon tullut siihen tulokseen, että päivätyö on nyt sitä mitä kaipaan ja tarvitsen. Säännölliset työajat ja vapaat viikonloput koen tällä hetkellä itselleni tosi tärkeiksi, ja näin voun tarjota enemmän aikaa perheelle ja ystäville, mut ennen kaikkea itelleni.

Joulukuu on ollut täynnä toimintaa. Joulukuun alussa meillä oli vuosipäivä, töistä olin talvilomalla viikon verran ja koko viikko meni flunssassa. Viikko takaperin meillä oli hääpäivä, naimisissa ollaan oltu tänä vuonna 6 vuotta. Hullua miten nopeasti aika kuluu ❤️ Mulla oli myös synttärit ja täytin 27vuotta. Joulun olin töissä, kaikki juhlapyhät. Kerittiin viettää silti joulua niin mun vanhempien ja siskon kanssa, kuin myös miehen vanhempien, sisarusten ja isovanhempien kanssa. Jouluruokaa tuli syötyä niin moneen kertaan, että eilen oli haettava pizzaa 😀 Joka vuosi odotan jouluruokaa innoissani ja joka vuosi myös kyllästyn nopeasti.

Hoitojen osalta ei vieläkään mitään uutta. Mun kilpirauhasarvot on päin prinkkalaa ja asiat ei etene ennen ku arvot on viiterajoissa. Lääkitystä taas munklattiin ja huomaan sen tosi selkeästi mun olotilassa. Uniongelmat on palautunut, väsymys tästä johtuen myös lisääntynyt ja vatsaoireet on tulleet takaisin. Kultaisen keskitien löytäminen lääkityksen suhteen onkin ollut yllättävän hankalaa. Nyt syön joka toinen päivä 25 mikrogrammaa thyroxinia ja joka toinen 50 mikrogrammaa. Vielä en oo muutosta voinnissa huomannut, mutta toivottavasti pian.

Tässä nyt viimeisen kahden kuukauden kuulumiset pintaraapaisuna. Mun on aika mennä nyt nukkumaan, väsyttää ihan tosi paljon. Palataan!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *