Kun meille selvisi pitkän odotuksen syy ja oli aika aloittaa lapsettomuustutkimukset, mielessäni pyöri liuta käytännön elämään liittyviä kysymyksiä: joustaako työpaikka? Miten pääsen tutkimuksiin, jotka ovat keskellä päivää, silloin kun pitäisi olla töissä? Mitä muut kollegat ajattelevat kun olen vähän väliä poissa? Mitä sanon esimiehelle? Jaksanko auttaa raskauden keskeytystä suunniteleviä tai sitä pohtivia, kun oma tilanne on mikä on?

Olen aikaisemmin ollut vuorotyössä, jolloin päivällä tapahtuvia menoja oli jonkin verran helpompi toteuttaa arkivapaiden ja ilta-/yövuorojen ansiosta. Isossa työporukassa useimmiten löytyi joku jonka kanssa vuoroa pystyi vaihtamaan. Nyt päivätyössä homma on jonkin verran hankalampaa. Kaikki käynnit ovat aamupäivästä tai keskipäivästä oman lääkärimme työaikojen vuoksi, joten lyhennyksetkään eivät ole auttaneet käyntejä sumplaillessa. Myös liukuva työaika helpottaisi huomattavasti, mutta semmoista harvemmin on hoitoalalla yleensäkään. Oma työni on vastaanottopainotteista, työ on kyllä hyvin suunniteltavissa, mutta tuolloin käynnit pitäisi tietää hyvissä ajoin etukäteen. Näin ei kuitenkaan ole. Käynnit tulevat jopa päivän varotusajalla, inseminaation kohdalla jopa muutaman tunnin varotusajalla.

Olen onnekseni huomannut, että työpaikalta on kuitenkin löytynyt sitä tarvittavaa joustoa. Aluksi pohdin pitkään haluanko puhua lapsettomuushoidoista edes esimiehelle. Aluksi puhuinkin vain ”lääkärikäynnistä”, kun ”lääkärikäyntejä” alkoi tulla enemmän ja enemmäm, ihan syystäkin esimies ihmetteli ja huolestuikin. Päädyin kertomaan hänelle tilanteesta, se oli minulle sekä hänelle huomattavasti helpompi ratkaisu. Onnekseni sain osakseni ainoastaan ymmärrystä ja käyntini on laitettu onnistumaan. Tarvittaessa hän on itse tuurannut minua sen puolitoista tuntia, jotta olen ehtinyt kesken työpäivän käymään tutkimuksissa ja hoidoissa. Pelkäsin, että jos lapsihaaveeni paljastuvat, en olisikaan enää haluttua työvoimaa mahdollisine tulevine mammalomineni. Pisteeni eivät kuitenkaan laskeneet tämän kolmen lapsen äidin silmissä, ehkä miesesimiehen tai toisen naisesimiehen kohdalla tilanne olisi voinut olla toinen. Näin naisvaltaisella alalla on kuitenkin varmasti jokaiselle esimiehelle selvää, että niitä mammalomia tulee. 

Omalla kohdallani esimiehelle kertominen oli siis helpotus. Kahvihuoneessa en ole kuitenkaan halunnut asiaa jakaa. En koe, että kollegoilla  olisi mitään tarvetta tietäää asiasta. En haluaisi, että suhtautuminen minuun muuttuisi kenenkään kohdalla. Ja on siellä yksi niitäkin, joiden mielestä lapsen sairauden vuoksi töistä pois oleminen on vääryyttä, joten tuskin hän minunkaan poissaolojani arvostaisi. Tosin hän on myös melkoinen urkkija, joten tiedän, että esimieheni on minunkin jälkiäni joutunut peittelemään, ettei kysymyksiä heräisi liikaa.

Itse työkin asettaa haasteita. Työhöni kuuluu mm raskauden keskeytysten alkukontaktit ja keskeytysten hakeminen sekä jälkikontrollit. Vastaanotolle hakeutuu myös naisia, jotka haluavat keskusteluapua päätösprosessissa. Kyllähän nämä tietenkin tuntuvat joskus raskailta, etenkin maailman vääryys iskee päin kasvoja, kun jollain on takana jo useampi raskauden keskeytys, enkä minä saa edes sitä yhtä todella toivottua raskautta aikaiseksi. Mutta eihän minun ongelmani heidän vikansa tietenkään ole, nallekarkit eivät vain mene aina tasan. Kerran eräs ratkaisuaan pohtiva nuori kysyi minulta, onko minulla lapsia. Jouduin keräämään kaiken ammatillisen voimani, jotta suustani ei päässyt ”voi kun olisikin” tai ”ei valitettavasti” tai vastaavaa ja sain sanottua vain ja ainoastaan ”ei”. Toisaalta ainakaan vielä ei tunnu siltä, että haluaisin saada vapautuksen kyseisistä hommista. Ne kuuluvat työhöni ja omat työnsä pitää hoitaa. En edes kannata henkilökunnan omantunnonvapautta raskauden keskeytyksissä.Yritän pitää yksityiselämäni ja työni erillään, katsotaan miten se onnistuu, mikäli hoidot vain epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen. Mutta toivotaan ettei näin käy..

Onko muilla minkälainen tilanne ollut työelämän kannalta? Onko kokemuksia lapsettomuushoitojen ja työn yhteensovittamisesta? Onko työ asettanut henkisiä haasteita jaksamiselle?