Kovat odotukset

Kun nainen tulee tiettyyn ikään ja etenkin jos kuvioissa on jo se vakituinen kumppani, varmasti jokainen saa edes joskus sitä vanhempien naisten tai ystävien vihjailua siitä olisiko ”pullat jo uunissa” tai uteluja onko lapset jo suunnitteilla. Minä olen saanut kyseisenlaista vihjailua ja uteluja osakseni jo aivan liian pitkään ja aivan liian paljon. Eikä se ole suinkaan vähenemään päin. 

Ensimmäiset vihjailut taisin saada omalta äidiltäni täytettyäni 20 vuotta. Minä ja Matti olimme tuolloin siis seurustelleet vuoden päivät. Se oli vasta sellaista hienovaraista vihjailua siitä, että ehkä meillä juhlittaisiin ristiäisiä viiden vuoden sisällä. Itsehän olin vauvakuumeinen jo tuolloin ja salaa näin toivoinkin. Toive ei käynyt toteen. 

Uteluja ja vihjailuja olen saanut kuitenkin 20-vuotiaasta lähtien enenevissä määrin eri puolilta: omilta vanhemmiltani, anopilta, ystäviltä ja työkavereilta. Vihjailut ja utelut yltyivät entisestään sen jälkeen kun menimme kihloihin ja hääpäivä oli päätetty. Yhtäkkiä se oli täysin ok kysellä: ”häät on jo tulossa, millos on lasten vuoro?”, ”joko teillä on lapset haaveissa ja yritys päällä?”, ”Olen ollut viimeaikoina hajamielisempi ja väsyneen oloinen, oletko raskaana?”, ”Ai suunnittelet vaihtoa päivätöihin? No se onkin mukavampaa sitten kun se lapsi tulee”. Kun joulukuussa yritys sitten todella aloitettiin, en halunnut hiiskua asiasta kuin aivan kaikkein parhaimmalle ystävälle. En halunnut joutua selittelemään jatkuvasti muille, miksi en vieläkään ole raskaana, jos ei tärppäisikään. Enkä ainakaan jaksaisi niitä uteluja, että joko on tärpännyt. 

Hiljaa pysyminen ei auttanut… Silti saa jatkuvasti vaivaantuen yrittää jotain sopertaa kysymyksiin siitä, että olenko jo raskaana ja joko on jo yritys kovasti päällä. Kun vaihdoin työpaikkaa, vanhat työkaverit ilmoittivat, että tule sitten näyttämään meille sitä vauvaa. Niin mitä vauvaa? Anoppi totesi kesällä sukujuhlissa sukulaislapsia katsellen ”milloin meille tulee tuommoinen?”

Itse otan hyvin raskaasti kaikenlaiset utelut ja vihjailut, etenkin nyt, kun tilanne on mikä on. Vain yksi luotettavin ystäväni tietää tilanteestamme ja olen hänen kanssaan asiasta jutellut, Välillä kuitenkin tuntuu, että kovasti minua yritetään pakottaa jakamaan muillekin yksityisasioitamme. Olen muutenkin huono hetkessä keksimään mitä sanoa, kun pläjäytetään kysymyksiä päin naamaa, usein vastaukseksi saa epämääräistä muminaa ja nopean aiheen vaihdoksen. Joskus sanon, että kerron kun on jotain kerrottavaa, tai lastenhankintauteluihin ”kaikki aikanaan”. Tilannetta ei varmasti helpota se, että olen aina ollut hyvin lapsirakas ja kaikki sen tietävät, siksi varmaan ihmeellistä onkin ettei sitä lasta vielä ole. Mutta niin se on minullekin ihmeellistä…

Ehkä se mitä yritän sanoa on, että ennen kuin itse avaat suusi kyseisestä aiheesta, mieti hetki. Onko mahdollista, että sieltä löytyy taustalta samankaltaista kriisiä kuin meiltä? Onko kyseinen henkilö/pari itse ottanut asian puheeksi? Onko mahdollista, että he eivät halua asiaa jakaa sinun kanssasi? Varminta on pysyä itse hiljaa ja antaa kyseisen parin/henkilön ottaa asia esille, mikäli näin haluavat. Tahaton lapsettomuus on jo riittävän stressaavaa ilman muiden luomaa painetta.

Onko muilla samanlaisia paineita? Miten olette sietäneet vihjailuja ja uteluita? Oletteko keksineet jotain fiksua vastattavaa?