Odototuksen odotus

Olen aina ollut sitä sorttia, joka unelmoi perheestä. En teininäkään haaveillut maailman ympäri matkustelusta, vaan pikemminkin sen oman mielitietyn kohtaamisesta ja nuorena äidiksi tulemisesta. Oman elämän kolhujen vuoksi mieleni sopukoissa aina kuitenkin eli ajatus maailman pahuudesta. Ajattelin, että jos jotain todella haluaa, sen saaminen tulee varmasti olemaan vakeaa. Takaraivossa aina jyskytti ajatus pahimmasta. Ja niin siinä sitten tietenkin kävi, ainakin jossain määrin.

Olen 25-vuotias nainen, jolla on puolitoista vuotta vanhempi mielitietty, nykyään aviomies. Minun nimeni voisi olla vaikka Emilia ja mieheni Matti. Omalta osaltani omasta lapsesta on haaveiltu jo useita vuosia, mutta lupa tulla annettiin joulukuussa 2014. Ajoitimme ajan niin, että jos onnistaisi ensimmäisestä kierrosta, voisin kuitenkin lentää häämatkalle ilman erillistä lääkärin toistusta. 

Yrittämisen aloittaminen oli jännittävää, vihdoinkin lähempänä sitä omaa unelmaa. Yritin kuitenkin pysyä realistisena, olen terveydenhoitaja ja tiesinhän minä kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. Kuukaudet vierivät, kuukautiset aina vaan tulivat. Yrittäminenhän itsessään on tietenkin hauskaa, mutta toive tuloksesta oli myös kova. Häät menivät, samoin häämatka. Kokeiltiin tikkuun pissaamistakin otollisimman ajan löytämiseksi, vaikka itse olin aikaisemmin vakuuttunut etten minkään tikun mukaan halua seksiä harrastaa. Niin vaan ajatukset kääntyivät. 

Syyskuussa 2015 kärsivällisyyteni alkoi käydä vähiin. Herkkä luonteeni sai aikaan itkukohtaukset kuukautisten aina vaan tultua. Kunnalliselle puolelle ei olisi asiaa ennen kuin vuosi yritystä olisi takana. Päätettiin kuitenkin aloittaa pienimmästä mahdollisesta, Matti menisi antamaan spermanäytteen yksityiselle klinikalle. Jos kaikki olisi kunnossa, ei enempää hänen osaltaan tarvitsisi tutkia. 

Syyskuun viimeisellä viikolla sain tekstiviestin Matilta, tulokset olivat valmiit ja ne eivät olleet hyviä. Siittiöiden määrä ja liikkuvuus oli alentunut, luonnollinen hedelmöittyminen olisi hyvin epätodennäköistä, suorastaan lottovoitto.

Siitä meidän taistelumme lähti. Melkoista tunteiden vuoristorataa on käyty läpi. Lähipiirille emme ole halunneet hiiskua sanaakaan vastoinkäymisistämme, jossain vaiheessa se tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta. Tervetuloa seuraamaan meidän tarinaamme. Toivottavasti tästä voisi olla jollekin samassa tilanteessa olevalle hyötyä.

Kommentit (2)
  1. Mä jään ainakin odottamaan seuravaa innolla. Ei kokemusta samasta, mutta kuitenkin jo sun eka kirjotus sai tunteet pintaan 🙂

    1. Kiitos kommentista! 🙂 Päädyin aloittamaan tämän blogin sen verran jälkijunassa, että aluksi ainakin kirjoittelen varmaankin useammin, jotta pääsen tunnelmissa nykypäivään. Toivottavasti herättää tunteita jatkossakin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *