Elämäni paras pakaratreeni

Pelasin perjantaina ekaa kertaa elämässäni kössiä. Olin aluksi skeptinen koko touhua kohtaan: pienen pallon huitominen pienessä salissa ei kuulostanut kovin tehokkaalta treeniltä. Olin väärässä.

Tunnin huitominen tuntui seuraavana päivänä  perselihaksissa. Kyykyt, askelkyykyt, porrastreenit, pumpit tai kuntosalin pakaralaitteet eivät ole koskaan saaneet pebaa yhtä turraksi. Lisäksi treeni teki tosi hyvää kyynärvarren lihakselle ja hauiksille. Harmi vaan, että käsitreeni osuu vain oikeaan käteen. 

Kössistä innostuneen taidan ottaa lajin osaksi liikuntarutiiniani. Huitominen oli paitsi tosi tehokasta, myös kovin hauskaa. 

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Suuri huijaus

Edellinen kirjoitus oli pienoinen huijaus. En mä keskiviikkona missään vesijuoksemassa ollut, vaan viikko sitten perjantaina. Tällä viikolla liikuntasaldo näyttää surullista ykköstä: jaksoin kerran raahautua kuntosalille. Viikonloppuna pitäisi sitten urheilla urakalla.

Yksi syy liikkumattomuuteen oli alkuviikon työmatka Lontooseen. Siellä kyllä kävelin niin paljon, että illalla jalkoja jomotti. Kaupunkikävely vaan ei kauheasti kasvata kuntoa.

Anni sen sijaan on lomaillut koko viikon. Odotan kateuden sekaisella jännityksellä, montako tarraa se saa laittaa seinälle heti maanantaina.

Hyvinvointi Liikunta Mieli Matkat