Tavoitteen jälkeinen tyhjyys

Nyt siitä on aikaa puolitoista viikkoa, ja tyhjyys alkaa helpottaa. Ei uskoisi, että yksi hemmetin juoksutapahtumakin voi aiheuttaa samankaltaisen fiiliksen, kuin ison projektin valmistuminen, ensi-ilta tai vastaava. Treenattiin kauan, valmista tuli, mitäs nyt?

Pääsin aika hyvään harjoittelurytmiin ennen HCR:ää, ja pidin siitä väkisin kiinni, vaikka oli noita jalkavaivoja. Nyt kun juoksu on ohi, on mun ollut pakkokin lepuuttaa kipeää koipea, ja se tietysti lisää tyhjyyttä. Mitä mä kaikki illat teen, kun en pääse lenkille?

Tästä päästäänkin siihen, että City Runiin osallistumisesta oli juuri sitä hyötyä, mitä toivoinkin. 1. Sain liikuntarytmini sopivaksi: minun alkoi oikeasti tehdä mieli urheilla ainakin neljä kertaa viikossa. Toivottavasti rytmi ei nyt levon takia katoa. 2. Juokseminen muuttui kivaksi ja kevyeksi. Ei aina, mutta usein. Se on nimittäin mahtava tunne, kun askel nousee kuin itsestään, ja vauhtiakin voi lisätä vielä vähän!

Mutta mitä seuraavaksi? Uusi aikatavoite? Kertokaa ideoita! Mä en ihan hirveästi innostu loppukesän juoksutapahtumista. Ehkä ensi vuonna taas.

P.S. Mieli palaa juoksemaan, eikä vähiten siksi, että seuraavaksi mun olisi tarkoitus testata FiveFingers-kenkiä. Uteliaisuus kutkuttaa.