Toinen kerta ei sano totta

My old nemesis, we meet again.

Ehdin kertoa juoksumattokokeilustani yllättävän monelle ihmiselle tässä välissä. Aika moni totesi sillä juoksemisen olevan kuolettavan tylsää. Minullapa on mieletön tylsyydenkestävyys, kehuskelin, ja ajattelin pinkoa tänään ainakin viisi minuuttia pidempään kuin eilen. Toisin kävi. Juoksin kymmenen minuuttia vähemmän.

Kyse ei niinkään ollut tylsyydestä kuin ulkoisista häiriötekijöistä, joita en kestä yhtään niin hyvin. Mun naamani nimittäin hikoilee. Ulkolenkillä tuuli kuivaa sitä edes vähäsen, ja pahin tulva hyökkää vasta kotiin päästyä, mutta sisälenkillä hiki valuu valtoimenaan heti viiden minuutin jälkeen. Luonnollisesti mulla ei ollut pyyhettä.

Yritin viihdyttää itseäni musiikilla, mutta myös mun korvissa on ongelma. Nappikuulokkeet pysyvät niissä tosi huonosti, ja nyt jouduin korjaamaan niitä loppuvaiheessa alle puolen minuutin välein. Kätevää, kun näkee kellosta!

Etenkin vasen korva tuottaa ongelmia, ja kun matolla oli aikaa tarkkailla itseään, niin huomasin, ettei se johdu pelkästään liian pienistä korvista. Vaan hiestä. Toinen korvani hikoilee.

Hieno alku puolimaratontreenille.